Suomettuneisuudesta Suomen tuntemiseen

VELI PESONEN

–

Toisen maailmansodan lopputuloksen seurauksena muuttuneeseen tilanteeseen sopeutuminen perustui voittaneen osapuolen saneluun. Suomen asioista määräsi Neuvostoliitto. Sotaa seuranneina vuosikymmeninä Suomen johdon asenteeksi vakiintui Neuvostoliiton eduksi toimiminen kansainvälisessä politiikassa ja omien kansalaisten vakuuttelu siitä että käytäntö on paitsi välttämätön, myös ylevä. Neuvostoliiton lakattua olemasta ja nyt Venäjän myötäilyn muututtua tarpeettomaksi oli Suomen poliittinen järjestelmä ja hallinto ehtinyt jo muokkautua tilaan, missä itäisen naapurimaan ehdoilla pelaaminen on toiminnan lähtökohta.

Tänään, kun Venäjä on alkanut käyttäytyä hyökkäävästi, suuri osa poliitikoista ja muusta kansasta kuin ehdollistuneesti katsoo tarpeelliseksi menetellä neuvostoaikojen mallin mukaan. Suomi näyttää jatkavan perinnettä mistä läntisessä Saksassa alettiin 1960-luvun lopulla puhua suomettumisena.

Suomettuminen on suomettamisen lopputulos, voisi puhua suomettuneisuudesta. Suomettamista ovat poliittiset toimenpiteet joilla Suomea tehdään riippuvaiseksi Venäjästä. Käytännössä tämä merkitsee, että suomettamisen seurauksena Suomen ulkopolitiikasta tulee Venäjän ulkopolitiikan osa ja Suomi järjestää sisäiset olonsa, sisäpolitiikan, tähän sopivaksi. Suomettuneessa tilassa maamme ei siis ole itsenäinen ulkoisesti eikä sisäisesti.

Itsenäisyys ja omista asioistaan päättäminen on aina suhteellista. Suomettamispolitiikan tavoitteena on säilyttää kohtuullinen määrä itsenäisyyttä hintanaan Venäjän edun ajaminen. Suomettamispolitiikka uskoo että Suomen kohtuullinen itsenäisyys on Venäjänkin etujen mukaista ellei peräti Venäjän tavoite, ja Suomi voi siihen tukeutuen hakeutua erityisasemaan Venäjän ja muun maailman väliin, jonkinlaiseksi hovitulkitsijaksi ja viestinvälittäjäksi, lakeijaksi.

Suomettuneisiin päätöksiin ja käytäntöihin sopeutuminen merkitsee sisäisten olojen muokkaamista niihin sopiviksi. Muokkaus koskee erityisesti julkista keskustelua jossa tietyistä asioista ei saa keskustella lainkaan ja toisista täytyy olla keskustelevinaan eli olla tosiasiallisesti puhumatta mistään. Tällainen tabujen ja teatterin yhdistelmä ajan oloon heikentää väestön todellisuudentajua ja moraalia. Suuri osa kansasta on tästä tietoista mutta olettaa vastineeksi saavansa biomassalleen turvatummat elinolot kuin mahdollisesti jossain toisessa maassa. Puhutaan lintukodosta.

Suomi on kansakunta jonka pääosan muodostavat suomenkieliset suomalaiset. Historian saatossa on suomenkielisten ja suomensukuisten määrä nykyisen Suomen valtion ja Uralin välisellä alueella ollut vähenemään päin vähentymisen kiihdyttyä olennaisesti viimeisen sadan vuoden aikana. Nyt olemme tilanteessa, jossa Suomen, Viron ja Unkarin rajojen ulkopuolella suomensukuisten tilanne näyttää toivottomalta. Heidän perintötekijänsä jatkavat maallista taivallustaan ja heidän biomassansa viihtyy miten kuten; heidän kielensä ja mielensä päättyy.

Suomettamispolitiikka on siis tekoja jotka asettavat biomassan tärkeysjärjestyksessä kielen ja siihen niveltyvän katsomuksen edelle. Suomettaja on kuitenkin suomalainen; hänen maailmansa on suomenkielinen ja hän katselee kaikkeutta suomalaisesta näkökulmasta, sanalla sanoen suomeksi. Hänen elämänsä tapahtuu suomeksi, halusi hän sitä tai ei. Suomenkieleen sisältyvät ajattelutavat ja näkökulmat ilmenevät hänen elämässään puhumattakaan kulttuurista johon hän on kasvanut. Jotain on suomettajan suomalaisuudesta kuitenkin kadonnut: hän katsoo että hänen ja läheistensä elämä voi jatkua suomeksi huolimatta siitä että hän antaa jonkin muun – jonkun muun – typistää moraalisen ja älyllisen elämänsä tarhatun eläimen vastaavaa muistuttavaan tilaan. Hän on siis totuttautunut orjuuteen ja alkanut arvostaa sitä parhaana mahdollisena olotilana. Itselleen ja lapsilleen, jotka hänelle ovat biomassaa ennen muuta.

Tarhauksen onnistumisen ensimmäisenä edellytyksenä on että tarhattu itse uskoo asiantilan lopullisuuteen. Jos häkki poistetaan, kuolema tulee heti. Suomettajat uskovat Venäjän tavoittelevan tilannetta jossa Suomella on erikoisasema Venäjän kumppanina monin tavoin ja jossa Venäjä ja Suomi hyötyvät vastavuoroisesti vaikkapa suomalaisten korkeammasta halukkuudesta työntekoon, mikä ero tosin on kaventumassa, ja Venäjän raaka-aineista. Ennen kaikkea suomalaisten tarvitsee hyötyä ja nauttia Venäjän tarjoamasta rauhantilasta.

Rauhantila vallitsee myös olosuhteissa joissa rajaa ei ole ja suomalaisuutta ei ole vaikka suomalaisten perintötekijät ehkä ovatkin. Biomassa ei välitä puhutaanko Kokemäenjokilaaksossa sillä kertaa lounais- vai luoteismurteita.

Suomettuneessa tilassa suomalaisen henkilön suomalaisuuden tunto, suomentunto, on mykkä ja sammunut. Hänet on helppo saada ajattelemaan meidän olleen ruotsalaisia 1100-luvulta vuoteen 1809 ja muuttuneen yhdessä yössä venäläisiksi. Hänet on helppo saada uskomaan suomalaisuuden olevan nationalistinen muodoste, oikeastaan vierasmaalaista tai ylikansallista alkuperää. Koska hänen alemmuutensa on näin järjestynyttä, voisi olettaa hänen haluavan ensi tilassa muuttaa jonnekin missä hänen ei tarvitsisi kokea elämänmenon olevan muille alisteista. Mutta sitä hän ei tee koska biomassa on hidasta ja hänen arvojärjestelmässään joka tapauksessa ohittanut kaiken muun.

Jos hän kaikesta huolimatta lähtee pois, hänen suomentuntonsa todennäköisesti voi muualla paremmin kuin Suomen rajojen sisäpuolella. Ehkä on virolaisten onni että heidän presidenttinsä on amerikkalainen.

Suomettumisen – suomettamisen – lakkaaminen on tarpeellista suomenkielisten ja suomalaisten olemassaolon jatkamiseksi. Jotta kieli ja siihen sisältyvä mieli ohittaisi biomassan tärkeydessä. Ensiaskeleena olisi suomentunto herätettävä siellä missä sitä ei ole, ja se tuskin voi tapahtua muuten kuin suomeksi.

–

–

Veli Pesonen on Viitasaarella syntynyt insinööri ja muusikko.