SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Kutsu itsenäisyyspäivän soihtukulkueeseen

Itsenäisyyspäivä lähestyy, ja samalla päivän hienoin yleisötapahtuma, 612-kulkue. Kutsumme kaikki lukijat mukaan tapahtumaan, joka edellisvuosien tapaan alkaa kokoontumisella Töölön torille tiistaina 6.12. kello 18:30. Torilla kuullaan puhe ja lauletaan Maamme-laulu, … Lue loppuun

15 marraskuun, 2022

Polonia restituta (ja ”Suomi sata”)

MIKA KERÄNEN – Kirjoitus on julkaistu Puolan itsenäisyyspäivänä 11.11.2018 Uuden Suomen blogissa. Viimeisessä kappaleessa mainittu itsenäisyyspäivän marssi Varsovassa on ollut tänäkin vuonna otsikoissa, aiheesta voi lukea lisää esimerkiksi täältä. – … Lue loppuun

15 marraskuun, 2021

Itsenäisyyspäivän jälkilöylyt

                      TIMO HÄNNIKÄINEN – On jälleen aika kirjoittaa perinteinen jälkipuinti itsenäisyyspäivän juhlallisuuksista. Päivää edeltänyt ja sen jälkeinen mediasota oli tänä … Lue loppuun

10 joulukuun, 2017

Juhlapuhe 612-kulkueessa

N. A. SARAMO – Naiset ja herrat, Tänään tulee kuluneeksi tasan sata vuotta siitä, kun suomalaiset hyväksyivät maansa itsenäisyysjulistuksen. Kuluneena vuonna on vietetty näkyvin menoin Suomi 100 -juhlavuotta. Haluan heti … Lue loppuun

10 joulukuun, 2017

Suomettuneisuudesta Suomen tuntemiseen

VELI PESONEN – Toisen maailmansodan lopputuloksen seurauksena muuttuneeseen tilanteeseen sopeutuminen perustui voittaneen osapuolen saneluun. Suomen asioista määräsi Neuvostoliitto. Sotaa seuranneina vuosikymmeninä Suomen johdon asenteeksi vakiintui Neuvostoliiton eduksi toimiminen kansainvälisessä politiikassa … Lue loppuun

12 helmikuun, 2015