Identiteetti, signalointi ja yhteiskunnan polarisaatio

JUKKA AAKULA

–

(Kirjoitus sisältyy kokoomateokseen ”Mitä mieltä Suomessa saa olla”. Teoksen aiheena on arvokonservatismi ja siihen ovat kirjoittaneet Timo Vihavainen, Joonas Konstig, Heidi Marttila, Marko Hamilo, Timo Hännikäinen ja Jukka Aakula. Kirja ilmestyy Minervan kustantamana huhtikuussa ja on tilattavissa kustantajan verkkosivuilta.)

–

Demokratiassa erilaiset mielipiteet kilpailevat vaaleissa vapaasti. Ihannetilassa mielipiteet argumentoidaan vaaliväittelyissä ja mediassa. Äänestäjät valitsevat puolueen sen mukaan, miten vakuuttava sanoma puolueella on ja miten hyvin puolue on aikaisemmin onnistunut maata johtamaan. Kilpailu johtaa huonon politiikan karsiutumiseen samalla tavalla kuin markkinat karsivat tuotteet, joille ei ole kysyntää.

Tilanne on harvoin ihanteellinen. Esimerkiksi kansalaisten alhainen sivistystaso tai huono poliittinen muisti voivat alentaa demokratian toimivuutta. Edustajat ajautuvat usein äänten tai vaalirahoituksen toivossa kannattamaan tiettyjen eturyhmien tai yritysten etuja sen sijaan että etsisivät ratkaisuja, jotka edistäisivät yhteiskunnan kokonaisetua.

USA:ssa on viime aikoina esitetty väite, että nimenomaan polarisaatio on jopa ensisijainen este karsiutumisprosessin toimivuudelle. Sen sijaan että mielipiteitä tarkasteltaisiin avoimen kriittisesti, poliittisesta mielipiteestä tulee osa “poliittisen heimon” identiteettiä. Nature-lehden artikkeli Why we are poles apart on climate change vuodelta 2012 kuvaa sitä, miten ilmastonlämpenemisteorian kiistämisestä on tullut osa republikaanien identiteettiä. Kun tietty mielipide tulee oleelliseksi osaksi ryhmän identiteettiä, ko. mielipiteen kiistäminen asettaa ryhmän jäsenen lojaliteetin kyseenalaiseksi ryhmän muiden jäsenten keskuudessa.

Kulttuurisesti polarisoituneet demokratiat harjoittavat epätodennäköisemmin tieteelliseen tietoon – kuten tietoon ilmaston lämpenemisestä – perustuvaa politiikkaa kuin vähemmän polarisoituneet demokratiat. Näin on myös sellaisessa tilanteessa, jossa tieteellisen tiedon hyväksikäyttö oleellisesti vaikuttaisi kokonaisetuun…

Kansalaisille itselleen sillä, ovatko he oikeassa vai väärässä ilmaston lämpenemisen osalta, ei ole todellista merkitystä. Millään, mitä he kuluttajina tai yksilöinä tekevät, ei ole kuin marginaalinen vaikutus ilmaston lämpenemiseen. Sen sijaan sillä, että he ottaisivat kantaa ilmaston lämpenemiseen tavalla, joka olisi ristiriidassa heidän kulttuuriseen viiteryhmänsä mielipiteen kanssa, olisi heille itselleen tuhoisa merkitys.

Mielipiteesi ilmastonmuutoksesta kertoo, millainen ihminen olet ja mihin porukkaan kuulut. Mielipiteestä on siis tullut osa identiteettiä ja mielipiteen toistamisesta on tullut osa identiteetin signalointia. Signalointi on biologiassa ja taloustieteessä käytetty termi, joka tarkoittaa tiedon tai väitteen viestimistä. Esimerkiksi hyönteisen sanotaan signaloivan värillään myrkyllisyyttään, jos linnut mieltävät tietyn väriset hyönteiset myrkyllisiksi.

Asiat eivät Suomessa ole välttämättä paljoakaan paremmin kuin USA:ssa. Viime aikoina ns. tasa-arvoisesta avioliittolaista on tullut sekä kannattajille että vastustajille oleellinen osa oman poliittisen heimon identiteettiä. Ruotsissa suhtautuminen monikultturismiin on samaan aikaan muodostunut samanlaiseksi kysymykseksi varsinkin Ruotsidemokraattien vaalivoiton myötä.

Ystäväni hämmästeli Tukholman lentokentällä lentoa odotellessaan, miksi Ruotsissa puhutaan siitä, että leikkikalut eivät tarpeeksi heijastele yhteiskunnan monikulttuurisuutta tilanteessa, jossa Venäjä hyökkää Ukrainaan ja suorittaa jatkuvia ilmatilan loukkauksia Ruotsissa, Suomessa ja Baltiassa. Ongelma on ilmeinen:

Keskittyminen identiteettiä tukevien mielipiteiden ajamiseen kääntää yhteiskunnallisen keskustelun kokonaisedun kannalta toissijaisiin kysymyksiin.

Vielä dramaattisempi ongelma syntyy, kun täysin virheellinen mielipide muodostuu osaksi identiteettiä – samaan tapaan kuin USA:ssa on käynyt ilmaston lämpenemisen suhteen. Esimerkiksi Vihreän liikkeen identiteetti on pitkään perustunut ydinvoiman vastustamiseen, mikä ilmaston lämpenemisen oloissa lienee ekologisesti kestämätöntä.

Suuri osa eurooppalaista vasemmistoa – ja nyttemmin myös suuri osa äärioikeistoa – on rakentanut identiteettinsä Lännen instituutioiden kuten EU:n tai Naton ja erityisesti USA:n demonisointiin. Tilanteessa, jossa Venäjä uhkaa Euroopan rajamaiden vapautta, tämä identiteettiä luova mielipide estää osaltaan Suomea hakemasta turvatakuita Natolta.

Myös maahanmuuttopolitiikkaan liittyvää keskustelua leimaa voimakkaasti identiteetin signaloiminen. Liberaali osapuoli pukee mielipiteensä muotoon, jossa rasismia vastustetaan ja monimuotoisuus nähdään positiivisessa valossa. Maahanmuuttokriittinen osapuoli taas asettelee mielipiteensä niin, että maahanmuutto nähdään vain sosiaalisena ja taloudellisena rasitteena. Seurauksena on, että todelliset ongelmat, kuten kasvava riski ISIS-terrorismin leviämisestä Suomeen tai Suomen ikärakenteen muuttuminen epäedulliseksi, jäävät ratkaisematta.

Suorastaan tragikoomiseksi identiteetin signaloiminen ja moraaliposeeraaminen muodostuu siinä, kuinka Helsingin kaupunginvaltuusto keskittyy poikien ja tyttöjen liikuntatuntien yhdistämiseen. Päätöstä perustellaan sanalla yhdenvertaisuus, joka on kuin sesam aukene mille tahansa mitäänsanomattomalle poliittiselle nikkaroinnille, joka tukee vihreiden ja vasemmiston identitaarista politiikkaa. Tosiasia on, että yhdenvertaisuudella voitaisiin aivan yhtä hyvin perustella myös erillisiä tunteja toteamalla, että tytöillä on oikeus erillisiin liikuntatunteihin.

Onneksi identiteettiä signaloidaan mielipiteillä kuitenkin vain tietyissä konteksteissa. Floridassa samat ihmiset, jotka republikaanipoliitikkoina kiistävät ilmaston jatkuvan lämpenemisen ihmisen toiminnan seurauksena, osallistuvat yksityiselämässään piirikuntiensa suojeluun ilmaston lämpenemisen haitoilta. Todellisuudessa ihmiset tietävät, että heidän kotinsa, koulunsa ja sairaalansa ovat alttiina ilmaston lämpenemisen aiheuttamille riskeille ja tekevät haittojen torjumiseksi paikallista työtä.

Suomessa monikultturismia propagoiva kansanedustaja muuttaa itse varakkaalle keskiluokkaiselle alueelle, jossa omat lapset eivät ole vaarassa joutua kohtaamaan monimuotoisuuden aiheuttamia ongelmia. Muuttamista perustellaan ehkä sillä emotionaalisesti hyväksyttävällä väitteellä, että haluan saada lapseni hyvään kouluun, mikä selkokielellä tarkoittaa että haluan lapseni kouluun, jossa on saman sosiaalisen ja/tai etnisen taustan omaavia lapsia.

Käyttäytyminen kuulostaa ristiriitaiselta ja kaksinaismoralistiselta, mutta on identiteetin signaloimisen näkökulmasta täysin loogista. Jotta emme kuitenkaan jäisi argumentoinnissa pelkkien väitteiden ja anekdoottien varaan, on syytä avata myös signaloinnin ja identiteetin tieteellistä tutkimusta. Mikä on se prosessi, joka panee ihmiset niin taloudessa kuin politiikassa toimimaan tavalla, joka toisinaan johtaa yhteiskunnan kokonaisedun kannalta onnettomiin tuloksiin?

–

Thorstein Veblen ja rationalismin kritiikki

–

1800-luvun loppu oli markkinatalouden, globalisaation ja rationalismin kulta-aikaa. Talouselämässä nähtiin, että kaikki ihmiset pyrkivät nostamaan elintasoaan hankkimalla laadukkaita tuotteita ja palveluja mahdollisimman huokeaan hintaan. Tuottajat puolestaan pyrkivät vastaamaan tähän kysyntään. Jatkuva kilpailu johti innovaatioihin ja sitä kautta tuotteiden laadun jatkuvaan nousuun ja hintojen laskuun. Kaikki hyötyivät.

Vasemmistolainen, norjalais-amerikkalainen taloustieteilijä Thorstein Veblen rikkoi taloustieteilijöiden optimismin kirjallaan Joutilas luokka (1899). Veblenin mukaan ihmiset eivät todellisuudessa pyri vain nostamaan omaa elintasoaan, vaan he pyrkivät myös – ja rikkaiden tapauksessa ensi sijassa – nostamaan omaa suhteellista statustaan muiden yläpuolelle. Ihmiset haluavat osoittaa olevansa muita parempia. Varakkaiden ihmisten elämä keskittyy siten suurelta osin korkean statuksen ja varakkuuden signalointiin. Signalointiin käytettyjä tuotteita kutsutaan nykyään Veblenin hyödykkeiksi: Veblenin hyödyke on hyödyke, jonka kysyntä kasvaa sen hinnan noustessa.Tuote on siis sitä arvokkaampi, mitä kalliimpi se on, koska kallis tuote signaloi tehokkaammin kantajansa varakkuutta. Markkinatalouden lupaus yhä laadukkaammista tuotteista yhä useammalle rikkoutui siis ainakin osittain: Veblenin kuvailemaa taloutta leimaa pikemmin kerskakulutus ja resurssien liikakäyttö.

Veblenin havainto statuksen signaloinnista on synnyttänyt varsinkin taloustieteessä ja biologiassa voimakasta kiinnostusta. Nobel-palkitun taloustieteilijän Michael Spencen havainto oli, että työnantajan kannattaa käyttää työhönoton valintakriteerinä koulutusta myös sellaisessa tilanteessa, jossa nimenomaisesta koulutuksesta ei ole mitään hyötyä työn suorittamisen kannalta. Näin siksi, että koulutus signaloi tiettyjä ominaisuuksia melko luotettavasti. Koska työnantaja toimii rationaalisesti ja valitsee koulutettuja, rationaalisen työnhakijan kannattaa hankkia koulutusta. Toisin sanoen, mitä enemmän resursseja (aikaa ja kognitiivisia kykyjä) koulutus vaatii, sitä tehokkaampi koulutuksen signalointivaikutus on.

Taloustieteessä ja biologiassa alettiin puhua rehellisestä signaalista tai kalliista signaalista. Biologiaan kalliin signaalin teoria syntyi israelilaisen biologin Amotz Zahavin työn tuloksena. Matemaatikkovaimonsa Avishagin kanssa kirjoittamassaan kirjassa Handicap Principle (1997) hän esittää monia esimerkkejä siitä, miten eläinkunnassa korkeaa statusta ja hyvää terveydentilaa signaloidaan kalliisti eräänlaisella haitalla. Zahavit ymmärsivät, että riikinkukon sulat signaloivat uroksen laatua rehellisesti nimenomaan siksi, että heikkolaatuisella uroksella ei ole resursseja sellaisen ylellisyyden hankintaan vaarantamatta dramaattisesti elinkelpoisuuttaan. Naaraat puolestaan reagoivat kalliisiin signaaleihin nimenomaan siksi, että signaalit informoivat kalleutensa takia rehellisesti uroksen korkeaa laatua.

Gasellin hyppyjen oli tähän saakka uskottu primääristi viestittävän gasellilauman muille jäsenille, että gepardi on lähestymässä laumaa. Hypyt miellettiin siis altruistisiksi teoiksi. Sittemmin selvisi, että gaselli todellisuudessa signaloi gepardille olevansa niin nopea ja vahva juoksija, että hänellä on varaa kuluttaa energiaa hyppimiseen, vaikka vaara uhkaa. Gepardin ei siksi kannata edes yrittää ottaa tuota gasellia kiinni. Se, että muut gasellit ehkä hyötyivät korkealaatuisen gasellin hyppimisestä ja ymmärsivät lähteä pakoon tai aloittaa oman hyppimisensä kukin laatunsa mukaan, ei ollut hyppivän gasellin tarkoitus. Taloustieteessä tällaisten ilmiöiden kohdalla puhutaan positiivisesta ulkoisvaikutuksesta.

Uskontotieteessä on esitetty hypoteesi, että uskonnolliset rituaalit ovat kallis signaali ryhmään sitoutumisesta. Hypoteesi on vuosien mittaan saanut vahvaa tukea havainnoista, että sellaiset yhteisöt, joilla on hyvin kalliit rituaalit, ovat kestävämpiä kuin sellaiset yhteisöt, jotka eivät vaadi kalliita panostuksia. (Ks. esimerkiksi Sosis ja Bressler, Cooperation and commune longevity: A test of the costly signaling theory of religion.) Israelissa uskonnolliset kibbutsit, joissa jäseniltä edellytetään tuntien päivittäistä osallistumista uskonnollisiin rituaaleihin, ovat pärjänneet kilpailussa yksityisiä maataloustuottajia vastaan. Sekulaarit kibbutsit eivät sen sijaan ole pärjänneet, vaan ne on purettu.

USA:n historian aikana on perustettu lukuisia yhteisomistukseen perustuvia idealistisia yhteisöjä, ja suurin osa niistä on purkautunut muutamassa vuodessa. Poikkeukset ovat lähes aina uskonnolliseen ideologiaan perustuvia. Kaikkein pysyvimmät yhteisomistukseen perustuvat yhteisöt ovat anabaptistisen Hutteriittikirkon kommuunit (Bruderhof). Rituaalien kalleuden ja yhteisöjen kestävyyden yhteys on havaittu myös metsästäjä-keräilijöillä.

–

Sosiaalinen identiteetti

–

Ihminen on sosiaalinen eläin. Perheensä natsien vainoissa menettänyt Puolan juutalainen sosiologi Henri Tajfel loi sosiaalisen identiteetin teorian ymmärtääkseen tapahtunutta. Sittemmin amerikkalainen talousnobelisti George Akerlof on tuonut sosiaalisen identiteetin käsitteen myös taloustieteeseen.

Sosiaalisen identiteetin teoria loi pohjan realistiselle ja kiihkottomalle sisäryhmä/ulkoryhmä-dynamiikan ymmärtämiselle. Tajfel kuvasi, miten ihmisillä on tapana kategorisoida toiset ihmiset – ja itsensä – erilaisiin ryhmiin kuuluviksi eli antaa ihmisille sosiaalinen identiteetti. Sosiaalisella identiteetillä on oleellinen merkitys ihmisen omanarvontunteelle. Ihminen vertaa omaa ryhmäänsä (sisäryhmää) muihin ryhmiin (ulkoryhmiin), ja sisäryhmä nähdään tavalla tai toisella parempana kuin ulkoryhmä. Joissakin konfliktitilanteissa ulkoryhmän jäsenet nähdään keskenään identtisinä ja täysin erilaisina kuin sisäryhmän jäsenet.

Ihmisen ryhmäidentiteetti on tosiasia, joka ei kieltämällä poistu. Se on toki jonkinlainen jäänne metsästäjä-keräilijä-elämästämme ja sopeutuma tilanteeseen, jossa konfliktit olivat alati läsnäolevia. Tutkimusten mukaan ryhmäkonflikti edistää nykyoloissakin yhteistyötä ja ihmisten keskinäistä uhrautumista. On muun muassa havaittu, että Burundissa ne ihmiset, jotka olivat osallisina etnisiin levottomuuksiin, osallistuivat muita enemmän myös kaikenlaisiin talkoisiin paikallisyhteisöjen hyväksi. Israelissa tutkittiin ihmisten yhteistyökykyä sodan ja rauhan aikana ja havaittiin, että he käyttäytyivät huomattavasti altruistisemmin sodan kuin rauhan aikana.

Koska ihmiset seurustelevat ja toimivat ensi sijassa oman (viite)ryhmänsä jäsenien kanssa, heidän on oleellista tietää mihin ryhmään toinen ihminen kuuluu. Ryhmään kuulumista signaloidaan, ja mitä kalliimpi signaali on, sitä luotettavampi se on. Ryhmään kuulumisen signalointi hoidettiin esimodernissa yhteiskunnassa erilaisten kalliiden rituaalien ja pukeutumiskäytäntöjen avulla. Yhä edelleen esimerkiksi Intiassa kuka tahansa voi nopeasti nähdä, onko kadulla kävelevä henkilö sikhi vai ei. Sikhi-turbaanin käyttö on kallis signaali. Sikhi-henkivartijan murhattua Indira Gandhin tuhansia sikhejä murhattiin kostoksi eri puolilla Intiaa.

Suomenruotsalaisten Ankdammen on kansanterveyden ja talouden objektiivisia mittareita käyttäen tehokas yhteisö. Suomenruotsalaisella aksentilla puhuttu ruotsinkieli on epäilemättä rehellinen signaali kuulumisesta ko. yhteisöön. Esimodernilla ajalla juutalaiset keksivät lukuisia kieliä (jiddish, spanjooli), joilla identiteettiä signalointiin rehellisesti ja varsin kalliisti. Juutalaiseksi pukeutunut henkilö olisi 30-luvun Puolassa jäänyt petoksesta kiinni puolessa minuutissa esimerkiksi siksi, ettei olisi osannut puhua jiddishiä. Signaalin kalleus tuli ilmeiseksi, kun natsit valtasivat Puolan. Identiteettiä ei voinut uudessa tilanteessakaan vaihtaa, sillä 90% Puolan juutalaisista ei osannut muuta kieltä kuin jiddishiä – puolan kielen osaamista pidettiin sopivana lähinnä kauppiaille.

Tässä vaiheessa tarkkaavainen lukija ehkä miettii, missä määrin nykyajan sosiaalista identiteettiä signaloivat mielipiteet ovat kalliita. Tuntuu siltä, että suomalainen yleisö ja mediakin vaistomaisesti tajuavat, että vain kalleilla signaaleilla on arvoa. Jotta mielipide olisi kallis signaali, sen ilmaisemisen pitäisi olla vaarallista. Siksi sana “rohkea” toistuu usein mediassa. Vihreiden vaalikampanja vuonna 2008 suorastaan keskittyi rohkeus-teeman ympärille. Rohkeutta on suojella luontoa, väitti kampanja. Pääkaupunkiseudun asukkaalta ei kuitenkaan vaadi juurikaan rohkeutta suojella luontoa, vaikka Vihreiden kampanja niin väitti. Maaseudulla susien puolustaminen saattaa sen sijaan vaatia todellista rohkeutta. Joskus tuntuu, että mitä vähemmän vaarallista tiettyä mielipidettä on ilmaista, sitä enemmän rohkeudesta puhutaan.

Vihreiden ja muiden median suosikkien on vaikea osoittaa olevansa rohkeita, ja siksi mielipiteiden on muututtava yhä voimakkaammiksi. Avioliitto-oikeuden antaminen homoseksuaaleille ei oikein enää käy identiteettiä signaloivasta mielipiteestä, koska sen ilmaiseminen ei vaadi rohkeutta. Vihreät nuoret ovatkin jo yrittäneet leikkiä “rohkealla” lukumääräneutraalin avioliiton idealla.

–

Johtopäätös

–

Nykyajan ihminen usein hymähtelee oudoille uskonnollisille signaaleille. Todellisuudessa myös hän itse signaloi ryhmään kuulumista aivan yhtä lailla kuin esimodernin ajan ihmiset, mutta hän ei vain ole siitä tietoinen. Nykyihminen signaloi sosiaalista identiteettiään ennen kaikkea julkituoduilla mielipiteillään. Koko yhteiskunnan kannalta olisi todennäköisesti edullisempaa, jos ihmiset signaloisivat ryhmään kuulumista oudolla pukeutumisella, rituaaleilla tai muille ihmisille käsittämättömillä kielillä. Kun identiteettiä signaloidaan yhteiskunnan kokonaisedun kannalta haitallisilla poliittisilla mielipiteillä, saatetaan ajautua todella suuriin ongelmiin.

–

–

Jukka Aakula on matemaatikko, IT-ammattilainen, isä ja konservatiivi. Kiinnostuksen kohteina mm. yhteisöllisyys, luonto, evoluutio, uskonto, antropologia, taloushistoria sekä ihmisen ja ihmisrotujen biologia.