Tekopyhä tekoäly

SEPPO OIKKONEN

–

Tekoälyltä on turha odottaa vastauksia esimerkiksi sellaiseen nykyisin hyvin kipeään kysymykseen kuin ”mistä terrorismi johtuu” tai ”miten terroritekoja voitaisiin estää”.

Tekoäly ChatGPT toki vastaa, ja jopa aivan aidon tuntuisesti, empaattisesti, ja se voi myös kysyä vastakysymyksen, kuten: ”Onko sinulla paha olla?” ”Tarvitsetko mielenterveydellistä apua?”

Illuusio asiasisällön ymmärtämisestä syntyy välittömästi ja kasvaa koko ajan tekoälyn kanssa keskustellessa. Mitä tässä tapahtuu, mikä on tämä mekanismi? Aivotutkimus tietää kertoa, miten aivot ja aito ihmisäly toimivat. Kaikki havaitseminen on periaatteessa kohteen erottamista taustasta. Tausta muodostuu tajunnallisista premisseistä, jotka eri kulttuureissa ja eri aikoina ovat vaihdelleet laadullisesti. Kohde on kuin mies ilman ominaisuuksia, ehkä hän jota etsimme, tai sitten joku toinen. Mahdollisesti ei kukaan. Riippumatta siitä tunnistimmeko oikein, aivomme kehittävät yhden kymmenesosan input-havaintomateriaalille yhdeksän kymmenesosan output-tulkinnan. Suurin osa – ja valitettavasti useinkin juuri se olennaisin osa – havainnoista jää meiltä havaitsematta, ja aivot tulisivat toimeen ihan hyvin keksimällä itse kaikki kymmenen osaa kymmenestä.

Sellaisia aikojahan olemme eläneet. Aikoja jolloin ihminen ei ole nähnyt itseään peilistä.

–

***

Jokainen ihmisen alitajunnan ongelmiin alustavastikaan perehtynyt huomaa oitis, missä tekoälyn ”ymmärryksen” rajat sulkeutuvat. Se on pelkkä kielikone. Se ei esimerkiksi osaa epäillä, että kyseessä voisivat olla ongelmat – ehkä ne ihmisen kaikkein olennaisimmat ongelmat – joiden kuvaamiseksi ja käsittelemiseksi meillä ei ole käsitteitä sen enempää arkikielessämme kuin yleissivistyneellä tiedollisella sanakirjatasollakaan.

Tällaisissa yhteyksissä meillä on mahdollista nähdä selvästi yksi tekoälyyn olemuksellisesti kuuluva rajoitus. Se on rakennettu kokonaan oman, eurooppalaisella uudella ajalla kehittyneen käsitetiedollisen maailmankuvamme varaan – se hyödyntää valistusajalla arvoon asetettua”tietosanakirjatietoa”, jolla on erityiset premissit ja joka käyttää erityisellä tavalla kehittyneitä yleiskäsitteitä luoden niillä illuusion asiahallinnasta.

Sen käyttämä kieli palautuu kirjoitetun kielen ”elementaarilauseeseen”, jonka ”yleistä muotoa” jo kielifilosofi Wittgenstein viime vuosisadan alkuvuosikymmenillä jäljitti ja analysoi perin pohjin todeten, ettei sillä saa sanotuksi edes sitä minkä sanomiseen sillä pitäisi olla parhaimmat edellytykset: siis nimenomaan puhtaasti ”tiedollisen” sisällön.

Läpivalaistuihin tiedollisiin käsitteisiin jää vain vailla mitään mieltä ja syvempää merkitystä olevaa ”loogista” tautologiaa, joka parhaassa tapauksessa noituu ymmärryksemme.

Se on myös tekoälyn tragedia: sen ”ajattelun” premissit ovat näennäistiedolliset, vaikka se onkin kehitetty käyttämään hyvin ymmärrystä noituvaa kielipartta. Mitä ilmeisimmin juuri ”elementaarilauseen” kaltaiset kielimallit toimivat loistavasti luoden vaikutelman ”elävästä” ajattelusta.

–

***

Jo alkeistason perehtyminen vaikkapa vain oman kulttuurimme ajatushistoriaan paljastaisi, etteivät ”tiede” ja ”ihmisjärki” ole mitään puhtaaksi viljeltävää biomateriaa saatikka kirkkaaksi siivilöitävää likvidiä ainetta, vaan pohjattoman magian päälle rakentuneita, monenlaatuisesta ”tiedosta” koostuvia kerroksia.

Kysymykset jotka koskevat esimerkiksi ”ihmisarvon ja -oikeuksien” sisältöjä, ovat koneälylle itse asiassa helppoja, koska ne on jo lähtökohtaisesti muotoiltu käsitteillä, jotka ovat yleisessä käytössä. Tässä ihmisten tekopyhyys jalostuu tekoälyn viisaudeksi. Mitään vaihtoehtoisia ajattelutapojahan ei tekoälyn hyödyntämässä taustamateriaalissa ole olemassakaan. Jos olisikin, koneen olisi ohjelmillaan mahdollista tunnistaa ja ohittaa ongelmat ”arvojensa vastaisina”.

–

***

Ihmisyyden nykyisin kipeimmät ongelmat palautuvat ihmisen ikuisimpiin ominaisuuksiin – lajin varhaisimman kehitysvaiheen ja nykyisen yksilön varhaisimman lapsuuden symbioottisiin omnipresenssin ja omnipotenssin tuntoihin, jotka ovat esimerkiksi maailman kaikkien ”uskontojen” pohjimmaista rakennusainetta. Jos ”uskonnonvapauden” ongelmat yritetään ratkaista sen yksilöajattelun illuusion raameissa, joka meillä uuden ajan ihmisillä on kielemme käsitteisiin kudottuna, se tietysti jää pelkäksi käsitetiedoksi.

Mihinkään perimmäisiin kysymyksiin tekoälyllä ei tule olemaan vastauksia, vaikka nämä kysymykset laskettaisin alas jumalallisista korkeuksistaan ja tehtäisiin niistä ihmisen alitajunnan ja kehityspsykologian ongelmia.

Käsitetieto itsessään on perustavan laatuisesti yhteismitatonta sen ymmärryksen kanssa, jota tarvitaan eläytymisessä psyykemme pohjakerroksissa vallitsevaan ja todellista valtaa pitävään tajunnalliseen magiaan.

Ymmärrys ei ratkea tiedollisena kysymyksenä. Terrorismia koskevat ongelmat voidaan käsitellä vain taantuneen psyyken tajunnantiloihin eläytymällä. Ja siinä tarkkailijan on astuttava ulos omasta maailmastaan ja elettävä kokonaan toisilla ehdoilla. Se voi olla vaikeaa, koska asiahallinnan maailmassa yleiskäsitteillä muotoillut kysymykset häviävät kun niiden näennäisiin sisältöihin sukelletaan. Kuten maailmassa ei ole yhtään totalitarismia, jossa kansalaiset tietäisivät ja tajuaisivat olevansa totalitaristeja, samoin ei tule olemaan terroristia, joka ymmärtäisi olevansa oman alitajuntansa ongelma.

Eikä tule olemaan sellaista tekoälyä, joka ymmärtäisi oman älynkäyttönsä rajoittuneisuuden tai yleensä sen, millainen kehitysprosessi ”ajattelu” on sekä lajimme että edelleen jokaisen yksilön kehityshistoriassa ollut.

–

***

”Kaikki kieli palautuu reaktioon”, totesi elementaarilauseen ”logiikan” tyhjentävästi käsitellyt Wittgenstein – mutta suurin osa oman aikamme järki-ihmisistä ei edelleenkään tiedä eikä ymmärrä, että tärkeintä ihmisen ajattelussa olisi juuri se mitä on mahdotonta kielellä ilmaista.

Oman ”koneistomme” kyky ottaa aistiantureillamme havainnoissa vastaan kohteesta yksi kymmenesosa ja tuottaa sille aivoapparaatissa yhdeksän kymmenesosan taustatulkinta – joka ei edes sijoitu koskaan vain yhdelle aistialueelle vaan on aina ”synestesia” – eikä kehitystasolle, ei ”tiedolliselle” eikä tunnolliselle – on jotain johon emme oman ajattelumme keinoilla pääse kunnolla jos ollenkaan kiinni. Olemme torjuneet ja jättäneet kaikki vähänkin vaikeammat kysymykset käsittelemättä.

Perustavanlaatuiset ajatteluaukot – ”tabut” – on sementoitu umpeen kehittämällä yleiskäsitteitä silloiksi aukkojen päälle. Perustavanlaatuisimpia harhoja on esimerkiksi kuvitelma ”yksilöllisestä vapaasta tahdosta”, joka tosiasiassa on kuitenkin edelleenkin erityistä regressoivaa metodia, hypnoosia, käyttäen palautettavissa alkulaumoissa vallinneen, yhteisöä organisoineen kollektiivisen ”vallan” asteelle, jolloin yllätykseksemme huomataan, että ”tahto voikin ongelmitta siirtyä yksilöltä toiselle.

Yksilöllinen ”tahto” on pohjimmiltaan ja olemuksellisesti edelleenkin yhteisöllistä ”valtaa”. Mistä tekoäly voisi mitenkään tietää että kyseessä on vain käsitetiedollinen illuusio, kun ihmisälylle on ollut miltei ylivoimaista kehittää sellaista röntgenkatsetta jolla voisimme porautua umpeen muurattujen tabu-käsiteaukkojen läpi?

Tekoäly käpertyy aikalaisjärkeen, eikä se ole mistään kotoisin.

–

***

Mitään puhtaasti ”tiedollista” maailmaa ei ole.

Konetieto on uudella ajalla kehittyneen tiedonideaalin illusorinen karikatyyri, materialistisen maailmankuvan voitto vertaistason vastustajastaan spiritualismista, se on mcluhanilaisittain valistusajan vallankumouksen sähköinen jatke, valon nopeudella vilistävien virtojen hermoverkko. Se käyttää hyväkseen ja täydellistää omien aivojemme maagiset ominaisuudet ja noituu ymmärryksemme yhtä tehokkaasti kuin arkikieleksi vakiintuneet yliyleistävät yleiskäsitteemme.

Se aidoille aivoille ominainen tulkintakapasiteetti, joka yhdistelee korkeimmat tajunnantilat alitajunnan syvimpiin syövereihin ja tuottaa yhteismitattomista osatekijöistä aikalaisajattelun koherenssiin kuuluvaa ”ymmärrystä”, ei tallennu minkään käsitejärjestelmän ikuiseksi ominaisuudeksi. Edes ne uuden ajan ajattelun erityiset alueet, joissa näyttää vallitsevan absoluuttinen totuudellisuus – logiikka ja matematiikka – eivät ole ylihistoriallisia totuuksia.

Mutta näihin yleisiin ylipääsemättömiin älyn rajoituksiin pitäisi sitten vielä liittää heti kättelyssä myös se tosiasia, etteivät aistimme ole ollenkaan niin eriytyneitä reaalitodellisuutta rekisteröiviä vastaanottoantureita kuin mitä ovat nykyiset käsitetiedolliset mielikuvamme niistä.

Kehityksellisessä varhaisvaiheessa tajunnan alkumagiassa eri aistien aistimukset ovat vielä ikään kuin yhtä ja samaa symbioosia, ja tämä aistien keskinäisessä työjaossa aina läsnä oleva ”synestesia” on yksi niitä ajatteluominaisuuksia, joita tekoälylle emme pysty ohjelmoimaan.

Aistien välittämille vaikutteille aivomme tuottavat aina aikalaisajattelun mukaisen kokonaistulkinnan, jota aikalaisjärjen mukainen koherenssi pitää koossa ja ”sisäisesti ristiriidattomana”. Yksilönkehityksessä tämä ”tiedollinen” rakentuminen ei ole vain palikoiden kokoamista yhä korkeammaksi torniksi tai muuriksi, vaan kehitykseen kuuluvat olemuksellisesti myös laadulliset hyppäykset, ”akkommodatiivinen” (Piaget) prosessi. Samoin on ainakin oman kulttuurimme ja aikamme kulttuurikehityksessä tapahtunut paradigmaattisia ”tiedollisia vallankumouksia” (Kuhn), joista yksi esimerkillisimmistä oli fysiikan ”aika”-käsityksen totaalinen mullistuminen Einsteinin erityisessä suhteellisuusteoriassa 1905.

Fysiikan ”voiman” käsite palautuu ruumiintuntoihin, niiden ulkoistamiseen. Läpi koko eurooppalaisen ajatushistorian oppineet ovat kuvitelleet, että fysikaaliset vaikutusvoimat sijoittuvat taustavakautena toimivan ”ajan” koordinaatistoon. Einstein palautti ”kaikkiallisen” ajan paikalliseksi, ”materian” yhteyteen.

Mikään tekoäly ei pysty edes jäljittelemään saati tuottamaan tiedollisia vallankumouksia.

Ihmisjärki on eri aikoina ja eri kulttuureissa ollut erilaatuista ja tulee olemaan yhä. Se sokeus, joka nyt nousee lähinnä eurooppalaisen uuden ajan individualistisen sokeuden pohjalta, estää meitä eläytymästä historialliseen muutokseen ja suhteuttamaan omia resurssejamme reaalisiin reunaehtoihin.

Nämä asiat pitäisi opettaa alustavasti jo alkeiskoulussa.

Tekoälyyn mielestäni kannattaa suhtautua sen rajoituksia etsien ja ymmärtäen. Se on ainoa asenne, jonka varassa tätä tekniikan perspektiiviä pystytään hyödyntämään niissä yhteyksissä, joissa sen avulla tulee mahdolliseksi tuottaa hyvän todellisuusvasteen omaavaa tositietoa.

Jotain vikaahan ymmärryksessämme on, jos kuvittelemme että tekoäly voisi ratkaista esimerkiksi terrorismin ongelmia. Totalitarismin ja terrorismin ongelmat ovat kyllä jotain jota vain alitajunnan asiantuntijat voivat käsitellä – ne eivät sielun symbioottisista syvyyksistä nouse nykyisen käsitteellisen kielemme umpeen muuratulle pinnalle.

–

–