Sosiaalinen media, nuoret ja mielenterveys

JUKKA AAKULA

–

Suomessa on keskusteltu paljon kännykän kieltämisestä kouluissa. Se, että kännyköiden ja sosiaalisen median käyttö huonontavat oppilaiden keskittymistä oppimiseen – sekä tunnin aikana että läksyjä tehdessä – alkaa olla kiistatonta, mutta päätöksiä rajoituksista ei ole saatu aikaan. Samaan aikaan Pisa-tulokset heikkenevät.

Amerikkalainen psykologian professori Jonathan Haidt käsittelee kirjassaan Ahdistunut sukupolvi (Terra Cognita, 2024) sosiaalisen median haittoja teineille ja lapsille. Haidt – kahden teinin isä – kannattaa puhelimien käytön kieltämistä sekä tuntien että välituntien aikana ja some-ikärajan nostamista 16 vuoteen. Hän painottaa myös ikärajojen tarkkaa valvontaa. Tähän on teknologiset edellytykset, mutta ilman lainsäädäntöä kansainväliset teknologiayritykset eivät ole saaneet valvontaa aikaan.

Haidt perustaa väitteensä sosiaalisen median haitoista laajaan tutkimusaineistoon. Keskittymisen huononeminen on vain yksi monista sosiaalisen median käytön nuorille aiheuttamista haitoista. Haittoja on aikuisillakin, mutta Haidtin mukaan hyödyt usein ylittävät ne.

–

Lapsuuden ja nuoruuden pitäisi olla sosiaalistumisen aikaa

Sosiaalinen media ei ole pelkästään itsessään haitallinen, vaan se tuottaa ns. vaihtoehtokustannuksen: aika, joka käytetään somessa, on poissa leikistä, ulkoilusta, terveistä harrastuksista, lukemisesta ja ystävyyssuhteiden ylläpidosta naamatusten.

Jo ennen somen tuloa varsinkin Yhdysvalloissa lasten vapaata leikkiä toisten lasten kanssa ja itsenäistä liikkumista kodista kouluun, kauppaan, leikkikentälle tai kaverien luo oli rajoitettu voimakkaasti. Lapsi kuljetetaan autolla kouluun ja harrastuksiin, joissa toimintaa vetävät ja valvovat aikuiset. USA:ssa lapsen liikkumista ja yksin kotona oloa ilman vanhempaa on säädelty laein. Kouluissa välitunteja on lyhennetty ja lasten normaalia toimintaa on rajoitettu välituntien aikana:

Koululla on (…) järjettömiä ohje- ja kieltolistoja (…) Kosketusjalkapallon sääntökyltin mukaan JALKAPALLOA SAA PELATA VAIN, KUN AIKUINEN VALVOO PELIÄ JA ON TUOMARINA. Hallintoväki näyttää omistautuneen estämään ihmisen vuorovaikutuksille luontaiset kiistat, jotka opettaisivat lapsia hoitamaan omat asiansa, ratkaisemaan kiistoja ja valmistautumaan elämään demokraattisessa yhteiskunnassa.

Yhdysvaltalaiset vanhemmat ovat menettäneet siinä määrin luottamuksensa muihin kansalaisiin ja omiin lapsiinsa, että he kannattavat nyt lähes täydellistä vapauden eliminointia lapsuudesta. Pew Research Centerin vuonna 2015 julkaiseman raportin mukaan vanhemmat (keskimäärin) sanovat, että lasten tulee olla vähintään 10-vuotiaita leikkiäkseen valvomatta kotipihallaan. He sanovat, että lasten tulee olla vähintään 12-vuotiaita ennen kuin saavat olla kotona tunnin ilman valvontaa. He sanovat, että lasten tulee olla vähintään 14-vuotiaita saadakseen mennä valvomatta puistoon.

Vastaajiin kuuluvat samat X-sukupolven ja suurten ikäluokkien vanhemmat, jotka sanovat vahingoniloisesti ja kiitollisina, että heidät päästettiin ulos paljon vaarallisemma aikakaudellalla 6-, 7-, tai 8–vuotiaina.

Lapsen ja nuoren on kasvaakseen normaaliksi aikuisiksi välttämätöntä a) oppia vanhemmiltaan ja muilta aikuisilta, b) oppia kokeilemalla itse ja c) oppia ryhmässä toisten lasten ja nuorten kanssa. Lapsi oppii hallitsemaan riskejä, kun hän kokeilee kiivetä puuhun. Leikeissä toisten lasten kanssa lapset ajautuvat ajoittain konfliktiin. He oppivat ratkaisemaan konflikteja yhdessä, oppivat määrittämään itse leikin säännöt, kokeilemaan ja muuttamaan yhdessä sääntöjä.

Lapsiryhmän vanhemmat lapset toimivat nuoremmille malleina. Ihminen on eläin, joka luonnontilassa muodostaa yhteisöjä, joissa asioista sovitaan yhdessä ilman johtajaa. Muiden eläinten valtahierarkiat ovat korvautuneet mallioppimisella, jossa yhteisön jäsenet matkivat erityisesti arvostetuimpien jäsenten käyttäytymistä. (Katso Joseph Henrich ja Francisco J Gil-White, The evolution of prestige.) Somesta lapset ja nuoret löytävät somevaikuttajia, joiden arvovalta nuorten silmissä on ehkä korkea, mutta joilta he oppivat usein hyvin tyhjänpäiväisiä tai suorastaan haitallisia asioita.

Kun lasten itsenäinen leikkiminen on vähentynyt jyrkästi, heistä kasvaa usein kykenemättömiä kohtaamaan tosielämän riskejä ja konflikteja terveellä tavalla. Toisin sanoen heistä tulee hankalia aikuisia. Kun vanhemmat ovat suojanneet lapsia reaalimaailmassa kaikelta vaaralliselta – kun taas digitaalisessa maailmassa he eivät suojaa lapsiaan juuri miltään – lapsuus ja nuoruus on vinoutunut pahasti.

Samoin kuin kielenoppimisella on herkkyysaika, jolloin oppiminen on helpointa, on sosiaaliseksi kasvamisella vastaava herkkyyskautensa. (Tässä sosiaalisuudella tarkoitetaan siis kykyä toimia toisten kanssa, olipa itse sitten introvertti tai ekstrovertti.)

Lapsi tai teini ei ole sillä kehitystasolla, että kykenisi toimimaan somessa itselleen edullisella tavalla. Ihminen syntyy isoaivoisena mutta hyvin keskeneräisenä. Aivot muovautuvat hiljalleen ja muovautuminen tapahtuu osin myös ympäristön vaikutuksesta.

Vaikka aivojen palkintoja tavoittelevat osat kypsyvät varhain, otsalohkon aivokuori, joka on olennainen itsehillinnän, viivästyneen tyydytyksen ja houkutuksen vastustamisen kannalta, on täysin toimintakykyinen vasta noin 25-vuotiaalla, ja esiteinit ovat erityisen haavoittuvassa kehitysvaiheessa. Puberteetin alkaessa he ovat usein sosiaalisesti epävarmoja, helposti vertaispaineen ohjattavissa ja kaikenlaisen sosiaalista vahvistamista tarjoavan toiminnan helposti vietävissä. Emme anna esiteinien ostaa tupakkaa tai alkoholia tai käydä kasinoissa.

Erityisesti sosiaalisen median käytön kustannukset ovat murrosikäisillä suuret verrattuna aikuisiin, mutta sen edut ovat minimaaliset.

Leikkiin pohjautuva lapsuus johdottaa aivot eri tavalla kuin älypuhelimen hallitsema lapsuus.

Haidt ei herännyt leikkiin perustuvan lapsuuden heikkenemiseen alun perin lapsia vaan yliopisto-opiskelijoita tarkkailemalla. Opiskelijat olivat aiemmin olleet uteliaita, innostuneita ja avoimia oppimaan – sosiaalisia nuoria. Psykologiassa tällaista kutsutaan keksintötilassa olemiseksi. Tietyssä vaiheessa opiskelija-aines kuitenkin muuttui. Haidt ei mainitse sanaa woke, mutta kuvaa uutta opiskelijasukupolvea, joka on jatkuvasti ns. puolustustilassa ja kokee muiden eriävät mielipiteet uhkaavina. Monien nuorten piskelua ei enää leimaa uteliaisuus vaan puolustautuminen kuviteltuja uhkia vastaan. Jotain on mennyt pieleen näiden nuorten aikuisten lapsuudessa ja Haidtin mukaan syynä on ainakin vapaan leikin puuttuminen.

Opiskelijoiden jähmettyminen siilipuolustukseen ei heikennä vain nuorten omaa hyvinvointia, vaan myös tutkimuksen vapautta, sananvapautta ja viihtyisyyttä yliopistolla.

–

Ahdistunut sukupolvi

Sosiaalinen media löi läpi 2010-2015 useimmissa länsimaissa. Kehittyneiden maiden teinit ja myöhemmin lapset saivat henkilökohtaisen tietokoneen (älypuhelimen), jolla oli pääsy nopeaan laajakaistaan ja sitä kautta someen. Vanhemmat eivät kyenneet kontrolloimaan lasten somen käyttöä. Lisäksi teknologiayhtiöt antoivat nuorten perustaa some-tilejä, vaikka esimerkiksi USA:ssa laki kielsi niiden perustamisen alle 13-vuotiailta.

Lapset ja nuoret onnistuivat internetiä selatessaan käyttämään esimerkiksi Pornhub-sivustoa. Haidt osoittaa kirjassaan, että ikärajoitusten valvonta olisi ollut nykytekniikalla toteutettavissa, jos teknologiayhtiöillä olisi ollut asiaan kiinnostusta. Sen sijaan yhtiöt tekivät kaikkensa laajentaakseen asiakaskuntaansa yhä nuorempiin ikäluokkiin. Teknologiayhtiöt lisäsivät tietoisesti nuorten käyttäjiensä someaddiktiota:

“Miten kulutamme mahdollisimman paljon ajastasi ja tietoisesta tarkkaavaisuudestasi?”, sanoi Facebookin ensimmäinen pääjohtaja Sean Parker haastattelussa vuonna 2017.

Se kiteytti Facebookin ja muiden merkittävien sosiaalisen median alustojen 2000-luvulla luoneiden ajatusprosessin. Parker selitti [haastattelussa tapoja], jolla nämä yhtiöt hyödyntävät ”ihmisen psykologian haavoittuvuuksia”. Sovellusten ”on annettava ajoittain dopamiinikohaus, koska joku tykkäsi tai kommentoi valokuvaa, postausta tai jotakin. Hän sanoi, että hän, Mark Zuckerberg, Kevin Systrom (yksi Instagramin perustajista) ja muut ”ymmärsivät tämän tietoisesti. Ja teimme sen siitä huolimatta.”

Hän sanoi myös, ”Luoja yksin tietää, mitä se tekee lastemme aivoille”.”

Vähintäänkin siis tiedämme, että lasten keskittymiskyky heikkeni. Todennäköisesti haitta on paljon suurempi. Samaan ajankohtaan kuin somen ja älypuhelimien leviäminen eli vuosiin 2010-2015 liittyi myös kiistatta ahdistuneisuuden, masennuksen ja itsensä vahingoittamisen lisääntyminen sekä USA:ssa että Euroopassa. Somen käytön lisääntymisen ja ahdistuksen / masennuksen lisääntymisen tilastollinen korrelaatio on tosiasia.

Kiistaa on ollut siitä, onko kyseessä kausaliteetti vai pelkkä korrelaatio. Voisiko selitys korrelaatiolle olla vaikkapa se, että valmiiksi ahdistuneet teinit käyttävät somea enemmän kuin tasapainoisemmat? Nature-lehdessä julkaistiin kausalisaation kiistävä artikkeli The great rewiring: is social media really behind an epidemic of teenage mental illness? Haidt vastasi kirjoitukseen varsin vakuuttavasti tässä ja totesi että kausalisaatiolle on vahvaa näyttöä. Suomalainen Tiede-lehti haastatteli lääkäriä ja nuorisolääketieteen dosenttia Silja Kosolaa otsikolla Irti some-koukusta: Kosolan kanta oli, että todisteet somen vaikutuksesta mielenterveyteen eivät ole vielä erityisen vahvoja mutta silti ne ovat jo riittävä peruste toimia varovaisuusperiaatteen nojalla, kunnes tieto karttuu.

Jostain ahdistuksen lisääntyminen joka tapauksessa johtuu. Vaihtoehtoisena selityksenä ahdistuksen lisääntymiselle on tarjottu sitä, että nykynuoret kohtaavat ahdistusta todellisista vaikeista olosuhteista. Haidt vastaa:

(…) usein kuulemani selitys on, että Z-sukupolvi on ahdistunut ja masentunut ilmastonmuutoksen takia, sillä se vaikuttaa heidän elämäänsä enemmän kuin vanhempien sukupolvien. En kiellä heidän huolensa oikeutusta, mutta totean, että valtioon tai sukupolveen (ei niinkään yksilöön) kohdistuvat uhat eivät ole historian mittaan lisänneet mielenterveyden häiriöitä.

Kun maahan hyökätään joko sotilaallisesti tai terroriteoilla, kansalaiset yleensä hakevat turvaa lipusta ja toisistaan. Heille syntyy vahva yhteisen tarkoituksen tunne, itsemurhien määrä vähenee, ja tutkijat ovat todenneet laboratoriokokeissa, että vuosikymmeniä myöhemmin sodan alussa teini-iässä olleilla on muita korkeampi luottamus ja valmius yhteistyöhön. Kun nuoret yhdistyvät ajamaan poliittista asiaa, kuten vastustamaan Vietnamin sotaa 1960-luvulla ja varhaiseen ilmastoaktivismiin sen huippukausina 1970- ja 1990-luvuilla, he energisoituvat, eivät niinkään lamaannu tai masennu.

Jokainen sukupolvi kasvaa jonkin onnettomuuden tai sen uhan varjossa ulottuen suuresta lamasta ja toisesta maailmansodasta ydinsodan tuhon, ympäristön rappeutumisen, liiallisen väestönkasvun ja tuhoisan valtionvelan uhkiin. Ihmiset eivät masennu kohdatessaan tällaisia uhkia kollektiivisesti. He masentuvat, kun tuntevat olevansa eristettyjä, yksin tai hyödyttömiä. Osoitan myöhemmissä luvuissa, että juuri tämän suuri uudelleenjohdotus teki Z-sukupolvelle.

Kun Suomessa 1980/90-luvun vaihteessa talous romahti ja työttömyys nousi 20%:iin, itsemurhat vähenivät. Masennuksen, ahdistuksen ja itsensä vahingoittamisen nousu 2010-2015 liittyi ajankohtaan jossa talous nousi ja työttömyys laski, mutta älypuhelimien ja somen käyttö lisääntyi nopeasti. Nuorten yksinäisyys ja eristyneisyys muista nuorista lisääntyi samanaikaisesti. (Ks. oheinen kaavio, joka esittää depression määrän kehityksen tytöillä ja pojilla ja vastaavasti työttömyyden kehityksen.)

Trendi oli samanlainen muissakin kehittyneissä maissa. Kyse ei ole myöskään vain subjektiivisen masennuksen tai ahdistuksen kokemisen lisääntymisestä, vaan myös itsensä vahingoittaminen on lisääntynyt vastaavasti. (Ks. oheinen kaavio, joka esittää itsensä vahingoittamisen kehityksen Britanniassa tytöillä ja pojilla.)

Facebook (myöhemmin Meta) tiesi tilaamiensa tutkimusten perusteella, että some vaikuttaa nuoriin negatiivisesti.

Facebook itse tilasi tutkimuksen siitä, miten Instagram vaikuttaa teineihin Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Löydöksiä ei ole julkaistu, mutta paljastaja Frances Haugen salakuljetti kuvakaappauksia sisäisistä asiakirjoista ja jakoi ne Wall Street Journalin toimittajille. Tutkijat totesivat, että Instagram oli erityisen huono tytöille.

–

Somen vaikutus tyttöjen elämään

Käsittelen tässä erityisesti nuorten tyttöjen elämän huonontumista somen myötä – en siksi etteikö some olisi vaikuttanut negatiivisesti poikienkin elämään, vaan koska vaikutus tyttöihin on selkeämpi.

Tytöille on tyypilllistä vertailla itseään (ulkomuotoaan) toisiin tyttöihin. Kun tytöt aiemmin vertailivat itseään oman kylän tai koulun tyttöihin, tavallisen näköinen tyttö näki itsensä usein sellaisena kuin oli. Instagramissa tytöt näkevät yhä uudelleen epärealistisen kauniita tyttöjä ja heidän itsetuntonsa heikkenee – joillakuilla masennukseen asti. Tytöt ovat perfektionisteja ja erityisesti sosiaalisia perfektionisteja – he haluavat olla täydellisiä toisten silmissä. Tämä ei ole sosiaalisessa mediassa käytännössä mahdollista. Tyytyväisyys itseen on laskenut vuodesta 2010 – tosin myös pojilla.

Tyttöjen keskinäinen nettikiusaaminen on tavallisempaa kuin pojilla. Yksi tyttö masinoi kampanjan, jossa toinen tyttö eristetään yhteisöistä. Kiusaamisen kohteeksi voi joutua vaikkapa luokan hiljainen mutta kaunis tyttö, jota kiusaaja kadehtii. Tätä tapahtui aiemmminkin, mutta some antoi kiusaamiselle uuden tehokkaan työkalun. Tytöt joutuvat myös poikia useammin seksuaalisen saalistuksen kohteeksi, koska saalistajat ovat useimmiten heteroseksuaalisia miehiä.

Neljäs ja ehkä dramaattisin ongelma ovat ns. sosiogeeniset sairaudet tai kuvitellut sairaudet. Aiemmassa kirjoituksessani Woke-liike, sukupuolidysforia ja lääketiede referoin tutkimusta, jonka mukaan sukupuolidysforia levisi nimenomaan murrosikäisten tyttöjen vertaisryhmissä samaan tapaan kuin aikoinaan anoreksia. Tytöt jotka eivät koskaan lapsuudessaan olleet halunneet pukeutua poikien tavoin tai leikkiä poikien leikkejä, ilmoittivat vanhemmilleen ja terapeutille että ovat aina tunteneet olevansa poikia.

Sukupuolidysforian puhkeaminen näytti tapahtuvan vertaisryhmän piirissä, ryhmän jossa yksi, useampi tai jopa kaikki ystävät olivat muuttuneet sukupuolidysforisiksi ja transsukupuolisiksi saman ajanjakson aikana.

Myös Haidt mainitsee sukupuolidysforian leviämisen esimerkkinä sosiogeenisestä sairaudesta.

Tytöt poimivat toisiltaan tunteita ja oireita – jo ennen somea havaittiin, että jopa onnellisuus ja masentuneisuus leviävät murrosikäisten tyttöjen vertaisryhmissä. Erityisesti vertaisryhmän arvostetuimpia jäseniä matkitaan. Somessa tällainen tunteiden ja oireiden poimiminen vahvistuu – julkisuuden henkilöillä ja ns. somevaikuttajilla on erityinen merkitys.

Murrosikäisten tyttöjen sukupuolidysforia kehittyi epidemiaksi. Haidt kertoo esimerkin toisesta sosiogeenisestä epidemiasta:

Kirsten Müller-Vahlin johtama saksalainen tutkijaryhmä totesi, että klinikoille tuli yhtäkkiä paljon aikaisempaa enemmän potilaita jotka väittivät kärsivänsä Touretten oireryhmästä, motorisesta siraudesta jossa potilailla on selkeitä nykimisliikkeitä kuten runsasta silmien räpytystä tai pään ja niskan pyöritystä, ja jossa he usein sanovat sanoja tai ääntelevät tahattomasti. (…) Sairauden uskotaan johtuvan (…) fyysiseen liikkeeseen keskeisesti littyvän tyvitumake-nimisen aivojen osan toimintahäiriöstä. Se yleensä ilmenee 5-10 vuoden iässä ja 80% siihen sairastuneista on poikia.

Saksalaiset psykiatrit kuitenkin näkivät, että yksikään näistä potilaista ei sairastanut Touretten syndroomaa. Nykimisliikkeet olivat erilaisia, sairaudesta ei ollut merkkejä heidän nuoruudessaan ja paljastavimmin heidän nykimisliikkeensä olivat hämmästyttävän samanlaisia. (…)

Vaikka Touretten oireyhtymä on pääosin miesten sairaus, se levisi tyttöjen keskuudessa nopeammin, kun siitä tuli suosittu mielenterveyden häiriö sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi joissakin anglosfäärin maissa tytöt yhtäkkiä kehittivät päätä heilauttavia nykimisliikkeitä ja yleisen taipumuksen huutaa satunnaisesti sana ”beans” (papuja). Tämän laukaisija oli brittiläinen some-vaikuttaja Evie, joka oli näiden käyttäytymisten malli ja jolta huutokin oli kopioitu. Yksi tärkeimmistä lääkäreiden suosittelemista häiriön hoidoista oli: poistu sosiaalisesta mediasta.

Saksalaiset tutkijat kirjoittivat, ”Raportoimme uudenlaisen sosiogeenisesti väkijoukoissa leviävän sairauden ensimmäisen epidemian, joka leviää kaikista aiemmin raportoiduista tapauksista poiketen yksinomaan sosiaalisessa mediassa. Niinpä ehdotamme täsmällisempää termiä ’sosiaalisen median aiheuttama joukkosairaus’.

–

Sosiaalisen median perusongelma

Sosiaalisen median käyttäjä ajautuu keskittymään itseensä, tykkäysten maksimoimiseen ja henkilökohtaisen brändin rakentamiseen.

Elämä on kuitenkin kiistatta onnellisempaa, kun miettii mahdollisimman vähän sitä mitä muut minusta ajattelevat ja keskittyy ulkomaailmaan oman navan sijasta. Sosiaalinen media opettaa kuitenkin täysin päinvastaista. Haidt puhuu maailman viisausperinteistä vastakohtana itseen tuijottamiselle – hän ammentaa tässä suhteessa monista humanistisista ja uskonnollisista perinteistä kuten buddhalaisuudesta ja taolaisuudesta.

Sosiaalinen media (…) opettaa ajattelemaan tavoilla, jotka ovat täydellisessä ristiriidassa maailman viisausperinteiden kanssa: ajattele itseäsi ensiksi. Ole materialistinen, tuomitseva, rehvasteleva ja pikkumainen. Tavoittele kunniaa, jonka tykkäysten ja seuraajien määrä kvantifioivat.

Monet käyttäjät ehkä uskovat, että Instagramin kaltaisiin alustoihin rakennetut ääneen lausumattomat kepit ja porkkanat eivät vaikuta heihin, mutta niiden tiedostamattomia vaikutuksia on vaikea välttää. Valitettavasti useimmat nuoret alkavat käyttää sosiaalista mediaa runsaasti kulttuurisen oppimisen herkkyyskaudella, joka on noin 5-15-vuotiaana. Suuremman itsensä ylittymisen kokemiseksi on vähennettävä niitä elämämme asioita, jotka (…) sitovat meidät tiukemmin egoihimme, kuten aikaa sosiaalisessa mediassa.

On etsittävä olosuhteita ja toimintoja, joiden vaikutus on päinvastainen.

Haidt mainitsee mietiskelyn esimerkkinä toiminnasta, joka vaikuttaa päinvastoin kuin some. Luonnon tarkkailu tai ajoittainen mitään tekemättömyys ja tylsyyden hyväksyminen ovat vastaavanlaisia asioita. Niiden lisäksi voisi mainita rukoilemisen.

–

Jonathan Haidt: Ahdistunut sukupolvi. Kuinka älypuhelimeen perustuva lapsuus on aiheuttanut mielenterveyden häiriöiden epidemian. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Terra Cognita, 2024.

–

–