Käsikirja akselerationistiselle nuorisolle

M. A. MERETVUO

–

Olen kuullut kerrottavan, että yhä useammat nuoret ovat hylkäämässä paitsi politiikan perinteiset jakolinjat, myös vakiintuneet tavat vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin. Reaktio on luonnollinen seuraus havainnosta, että tietyt asiat pysyvät muuttumattomina riippumatta siitä, kenellä hallitusvalta kulloinkin on. Vaikka maailma elää kiihtyvien kehityskulkujen tilassa, pyrkii vallitseva järjestelmä säilyttämään jotakin – itsensä. Poliittisten ja yhteiskunnallisten järjestelmien ominaispiirre on, että ne suojaavat itseään muutospyrkimyksiltä. Tämä aiheuttaa pysähtyneisyyden tilan, jossa muutosvoimat esitetään pahoina ja vahingollisina. Näin status quo näyttäytyy vaihtoehdottomana.

Status quolla tarkoitan liberaalidemokraattista järjestelmää ja sen taustalla vaikuttavaa humanistis-liberalistista arvo- ja ajatusmaailmaa. Ideologinen liberalismi samaistetaan demokraattiseen hallintotapaan, jolloin liberaalin ideologian vastustaminen näyttää demokratian vastustamiselta. Vallitsevien totuuskäsitysten määrittely on puolestaan karannut kansanvaltaisilta päätöksentekoelimiltä medialle, akateemisille instituutioille, asiantuntijalaitoksille ja jopa viihdeteollisuudelle. Näin olemme tulleet tilanteeseen, jossa on yhdentekevää, kuka hallituksessa istuu. Rikkaat jatkavat rikastumistaan, luonto tuhoutumistaan ja kansalliset kulttuurit katoamistaan samalla, kun saamme kuulla loputonta arvopuhetta suvaitsevaisuudesta, ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta. Liberaalilla demokratialla ei siten ole mitään tekemistä sen paremmin vapauden kuin kansanvallankaan kanssa.

Tämän vuoksi olen kirjoittanut kirjan Kaaoksen reunalla. Sen aiheena on akselerationismi ja sivilisaation kiihtyvät kehityskulut. Akselerationismi on siis yhteiskunnallinen teoria kiihtyvistä kehityskuluista. Akselerationisti on se, joka omaksuu teorian varteenotettavana selitysmallina aikamme ilmiöille. Lääkäreiden toimintatapoja mukaillen esittelen sairauden, sen aiheuttajan ja parannuskeinot. Diagnoosissa sairaus on ilmeinen: nykymaailman kestämätön tila. Sairauden syynä pidän humanistis-liberalistista arvo- ja ajatusmaailmaa, jonka ylittäminen tarkoittaa parantumista. Keinoksi kirja tarjoaa akselerationismia: teoriaa kiihtyvistä kehityskuluista, jotka tavalla tai toisella johtavat vallitsevan tilanteen yli. Sitä ennen on käytävä läpi kriisivaihe, johon olemme 2020-luvulla saapuneet. Kriisi tarkoitti alun perin juuri taudin vaihetta, jossa lääkärin oli päätettävä, antaako potilaan kuolla vai olisiko hänet vielä pelastettavissa.

Se, mikä kiihtyy, on modernin maailman kriisi. Aikakausien kiertokulku on johtanut vaiheeseen, jota voidaan kutsua pellemaailmaksi. Pellemaailma on kulttuurimorfologisesti tarkasteltuna sivilisaation viimeinen vaihe ennen sen sortumista. Pellemaailmassa mies synnyttää, tuotepakkaus loukkaa jonkun tunteita ja eriävä mielipide rikkoo turvallisen tilan. Pellemaailmassa ihmiset eivät enää tiedä kumpaa vessaa pitäisi käyttää, vanhoja viihdeohjelmia kielletään rasistisina, seksuaalirikoksista tuomitut pedofiilit luennoivat kouluissa lapsille sukupuoliasioista ja ulosteita esitellään gallerioissa taideteoksina. Samaan aikaan poliittisen vaikuttamisen tie on kehityksen suuntaa vastustavilta suljettu joko tukahduttamisen tai mukauttamisen keinoin. Olemme tulleet tilanteeseen, jossa vallitseva järjestelmä toimii kansalaisiaan vastaan ja heidän vahingokseen. Se on luonut kehykset, joiden sisällä yhteiskunnallisiin asioihin liittyvää keskustelua saa käydä. Kehys muodostuu liberaalista ajattelusta, ja erimielisyys on sallittua vain raamien sisällä. Niitä, jotka eivät tähän alistu, vainotaan oikeuslaitoksen ja väkivaltakoneiston avulla. Poliittista ratkaisua ei ole: jos olisi, olisi politiikka jo kielletty.

Akselerationismi tarkoittaa radikaalia ja perustavanlaatuista muutosta sivilisaation tasolla. Se on ainoa todellinen oppositiovoima. Mikään tämänhetkinen poliittinen taho ei ole sen paremmin radikaali kuin oppositorinenkaan. Vasemmistolaiset yrittävät hillitä kapitalismia, mutta eivät halua kumota sitä. Oikeistolaiset kannattavat sitä, mutta eivät ole valmiita luopumaan sääntelystä ja päästämään markkinoita valloilleen. Vihreät haluavat korvata energianlähteitä toisilla, mutta eivät vähentää energiankulutusta. Järjestelmä, joka perustuu jatkuvaan kasvuun ja kulutukseen, ajautuu ongelmiin heti, jos väestömäärä tai kulutuskysyntä pienenee. Juuri ne ratkaisut, joita ongelmiin tarvittaisiin, ovat lähtökohtaisesti poissuljettuja. Ainoa vaihtoehto on kiihtyminen.

Olen kirjoittanut tämän artikkelin nimenomaan nuorille siksi, että nuoret ovat luonnostaan taipuvaisia akselerationismille ominaiseen nopeuteen, dynaamisuuteen ja futuristisuuteen. Varttuneemmat taas ovat, tietenkin poikkeuksia lukuunottamatta, menneeseen jämähtäneitä, varovaisia ja pelkäävät todellista muutosta. Juuri nuoret haluavat teorioiden sijaan toimintaa. He kysyvät: mitä juuri minä voin tehdä akselerationististen kehityskulkujen kiihdyttämiseksi? Vastaukseksi olen laatinut viisi periaatetta.

1. Solženitsyn on sanonut, että paras tapa taistella valhetta vastaan on lakata olemasta osa sitä. Tästä akselerationismissakin on pohjimmiltaan kysymys. Kun vallitseva järjestelmä on osoittanut sekä viallisuutensa että kyvyttömyytensä muutokseen, jää ainoaksi järkeväksi tavaksi kääntää sille selkänsä ja irtisanoutua siitä henkisesti. Vain tällaisen irtioton tehnyt voi antaa negatiivistenkin kehityskulkujen kiihtyä yrittämättä puuttua niihin. Muista, että me akselerationistit emme ole tuhoamassa vallitsevaa järjestelmää; se tuhoaa itse itsensä.

2. Älä anna järjestelmän ahtaa sinua valitsemiinsa lokeroihin, kuten ”äärioikeistoon”. Lokerot ovat järjestelmän tapa panna muutosvoimat taistelemaan keskenään sen sijaan, että ne toimisivat epäterveen järjestyksen horjuttamiseksi. Suomen julkisessa keskustelussa akselerationismi on virheellisesti samaistettu terrorismiin ja ”siege-kulttuuriin”. Termin väärinkäyttö lienee ollut tutkijoiden, toimittajien ja viranomaisten taholta tarkoituksellista, sillä sen seurauksena aiheesta on tullut vaarallinen tabu, josta ei uskalleta alleen laskematta puhua edes radikaaleina itseään pitävien keskuudessa. Akselerationismi ei myöskään pyri ”yhteiskunnan romahdukseen”. Akselerationismi ei ole kiinnostunut mistään tietystä yhteiskunnasta, vaan sivilisaatiosta ja siinä vallitsevasta hegemoniasta. Muutos ei myöskään edellytä romahdusta, eikä romahdus välttämättä tarkoita muuta kuin järjestelmälle ominaisen kompleksisuuden äkillistä vähenemistä.

3. Jos Marx halusi kiihdyttää kapitalismia päästäkseen siitä eroon, samaa voidaan soveltaa myös liberalismiin. Liberalismin kiihtymiselle äärimmilleen on nimikin: sitä kutsutaan wokeksi. Wokea voidaan pitää 1990-luvulla vallan saaneen arvohegemonian lopputuloksena, mutta samalla myös sen päätepisteenä. Näin ollen mielikuvat woke-ajattelusta yhä laajemmin valtioita ohjaavana ja yhteiskunnissa pakkosyötettävänä ideologiana ovat oiva tapa kiihdyttää liberaalia hegemoniaa loppuaan kohti. Samalla ilmiö synnyttää oman vastareaktionsa, ja humanistis-liberalistisen ajattelun absurdi logiikka paljastuu. Tähän ei tarvita minkäänlaisia laittomuuksia. Kun kiihdytät wokea, vallitseva järjestelmä ei vainoa sinua, vaan päinvastoin palkitsee sinut.

4. Kiihdytä tapahtumien sijaan mielikuvia, sillä käsitys todellisuudesta rakentuu ihmisten mielissä. Kun katsomme maahanmuuton ja katujengiytymisen kaltaisia ilmiöitä, saattavat akselerationismia vastustavat kysyä, kuinka paljon niitä vielä pitäisi kiihdyttää? Kysymyksen asettelu on väärä, sillä akselerationismia kannattavilla, sen paremmin kuin sitä vastustavillakaan, ei ole todellisia mahdollisuuksia puuttua maahanmuuttoon tai katurikollisuuteen. Sama koskee monia muitakin kiihtyviä ilmiöitä: velkaantumista, kehitysmaiden väestönkasvua, ympäristöongelmia, ylikulutusta, poliittisia ja uskonnollisia jännitteitä, alueellisia konflikteja ja sotia, ja niin edelleen. Ratkaisuyritykset synnyttävät ainoastaan uusia ongelmia.

5. Ajattele strategisesti ja ole aina askeleen edellä muita. Mieti kaikkien ratkaisujen lukuisat seurausvaihtoehdot erilaisine todennäköisyyksineen. Pyri hahmottamaan, mistä vallitsevaa arvohegemoniaa kannattavat eivät voi olla uutisoimatta tai öyhöttämättä somessa halutessaan pelotella omia vertaisryhmiään, ja käytä tätä hyväksesi. Luo uusia ilmiöitä, jotka ovat sinua suurempia. Hyödynnä modernia teknologiaa ja tekoälyä. Tee muista näyttelijöitä ohjaamassasi näytelmässä. Kun näytelmä on ohi, jätä muut ihmettelemään ja siirry seuraavaan haasteeseen.

Käsittelen kirjassani kaikkia akselerationismin suuntauksia niihin samaistuen ja niitä ymmärtäen, mikä ei tarkoita, että olisin samaa mieltä kaikesta niihin liittyvästä. Se ei olisi edes mahdollista, sillä suuntausten tavoitteet ovat toisilleen vastakkaisia. Kirjan tarkoituksena on luoda aiheelle uudenlainen viitekehys: liberaalin demokratian ylittäminen kiihtymisen avulla, kiihdyttäjän poliittisista näkemyksistä riippumatta. Akselerationismin vasen laita haluaa ylittää liberaalin demokratian koska se perustuu kapitalismille, kun taas oikean laidan mukaan se sääntelee kapitalismia ja estää sen täydellisen toteutumisen. Vihreä akselerationismi näkee vallitsevan järjestelmän sitoutuneen luonnon kannalta kestämättömiin tuotanto- ja elintapoihin. Valkoinen akselerationismi katsoo, että järjestelmä on syynä sekä monikulttuuriseen painajaiseen että woken myötä puhjenneeseen aikalaishulluuteen.

Politiikan seuraavasta sukupolvesta, oli kyseessä sitten vasemmisto, oikeisto, vihreät tai etnonationalistit, tulee akselerationistinen. Kirjan luettuasi ymmärrät, miksi näin saattaa käydä.

–

M. A. Meretvuon ”Kaaoksen reunalla” ilmestyy toukokuun lopulla ja on ennakkotilattavissa Kiukaan verkkokaupasta.

–

–