Faustisen ihmisen muistelmat

TIMO HÄNNIKÄINEN

–

”Minun mielestäni 1900-luku kokonaisuudessaan oli virhe”, kirjoittaa Werner Herzog muistelmissaan, joiden englanninkielinen laitos Every Man for Himself and God Against All ilmestyi viime vuoden lopulla. On helppo ymmärtää, miksi juuri Herzog sanoo noin. Jättimäisten verilöylyjen ohella viime vuosisadalla todistettiin helppouden eksponentiaalista lisääntymistä. Lukemattomat toiminnot ruoan säilömisestä maailman ympäri matkustamiseen ovat etenkin länsimaissa käyneet niin vaivattomiksi, että merkitystä löytääkseen on kasattava eteensä keinotekoisia esteitä ja alistettava itsensä ylimääräisille rasituksille. Kun koko maailma on käden ulottuvilla, siitä ei jaksa kiinnostua.

Itseoppineena ohjaajana Herzog on järjestelmällisesti välttänyt helppoja ratkaisuja elokuvanteossa. Amerikkalainen tuottaja oli kiinnostunut rahoittamaan hänen elokuvansa Fitzcarraldo (1982) ja ehdotti, että se kuvattaisiin kasvitieteellisessä puutarhassa ja että sen keskeinen kohtaus, jossa höyrylaiva hinataan kukkulan yli, toteutettaisiin pienoismallilla. Herzog torjui tarjouksen, pani kaikki omat rahansa likoon ja matkusti kuvausryhmänsä kanssa Perun ja Brasilian viidakoihin. 320-tonninen laiva hinattiin rinnettä ylös kivikautisin menetelmin, ja kuvausryhmää piinasivat lukuisat onnettomuudet ja trooppiset taudit.

Äärimmäisiin olosuhteisiin Herzog on hakeutunut koko uransa ajan. Hän on kuvannut fiktio- ja dokumenttielokuvia muun muassa Kuwaitin palavilla öljykentillä, Andien lumimyrskyissä ja lapsisotilaiden koulutusleirillä Nicaraguassa. Kuolema on ollut kuvauksissa lähellä useita kertoja. 1980-luvulla Herzog jätti ystävänsä varoituksesta menemättä Loistava polku -sissijärjestön lehdistötilaisuuteen, ja jälkeenpäin kävi ilmi, että kaikki paikalle tulleet kahdeksan toimittajaa oli mestattu.

Riskien ottaminen on kannattanut, sillä Herzogin elokuvat erottuvat kirkkaasti yhä muovisemmilta näyttävistä valtavirtatuotannoista. Niissä on tiivis tilan ja läsnäolon tuntu, ja juuri siksi ne ovat yhteydessä myös unien ja näkyjen, alitajunnan ja myyttien, rituaalin ja magian maailmaan. Herzogin parhaat otokset ovat vain askeleen päässä transsendentistä, vaikka mikään niissä ei suoraan viittaakaan itsensä ulkopuolelle. Ne ovat kuvia, joissa ohjaajan omin sanoin paljastetaan ”ekstaattinen totuus”, fyysisen todellisuuden ylittävä sisäinen maisema. Herzogin realismi on unenomaista ja hänen unikuvansa ovat ravisuttavan todentuntuisia.

Herzogille elokuvan tekeminen on elävien kuvien etsimistä, vastakohtana kuolleille kuville joita tuotetaan ja toisinnetaan valtavia määriä. Hänen mielestään tällaisten kuvien löytäminen on sivilisaation kohtalonkysymys, sillä kuvakielen kangistuessa ennalta-arvattavaksi sen synnyttänyt kulttuurikin siirtyy historian kaatopaikalle. Faustisuus, jota Oswald Spengler piti länsimaisen kulttuurin hallitsevana piirteenä, on Herzogin asennoitumisessa keskeistä. Arkkityyppistä tutkimusmatkailijaa ei aja aineellinen hyöty vaan puhdas uteliaisuus, tuntemattoman magnetismi. Usein Herzog sijoittaa elokuvansa paikkoihin, jotka sijaitsevat raja-alueilla. Hän kuvaa painovoimaa uhmaavia ihmisiä: vuorikiipeilijöitä, lentäjiä, astronautteja.

Every Man for Himself and God Against All sisältää paljon päällekkäisyyksiä Paul Croninin haastattelukirjan A Guide for the Perplexed (2019) kanssa. Tavallaan se on tiiviimpi ja helpommin sulatettava versio Croninin järkälemäisestä kirjasta. Mutta tällä kertaa kokonaisuus on Herzogin itsensä rakentama ja tarjoaa siksi ainutlaatuisen näytteen siitä, miten hänen mielensä toimii. Ohjaaja vaeltaa ajassa edes takaisin ja marssittaa esiin niin kirjavan joukon henkilöitä ja tapahtumia, että teos tuntuu välillä anekdoottien sarjalta vailla varsinaista rakennetta. Joidenkin kriitikoiden mielestä Herzog ei paljasta juuri mitään sisäisestä elämästään vaan keskittyy tarinointiin. Itse asiassa hän paljastaa siitä paljonkin, mutta kieltäytyy psykologisoimasta itseään. Psykoanalyysi on hänen mielestään yksi syy siihen, miksi viime vuosisata oli niin kammottava.

Herzog kertoo kaikkinaisen puutteen leimaamasta lapsuudestaan toisen maailmansodan jälkeisessä baijerilaisessa maalaiskylässä, johon hänen perheensä pakeni liittoutuneiden pommituksia. Aineellisen ankeuden vastapainona olivat paikalliset kansantarinat ja vuoristomaisema, joka sai pojan silmissä mystisiä ulottuvuuksia. Vaara kiehtoi Herzogia alusta saakka. Mäkihypyt omatekoisesta hyppyrimäestä ja myöhemmin moottoripyöräily tarjosivat niin huvia kuin ruhjeita ja murtumia. Vaarojen halveksunnan lisäksi kasvuympäristö istutti Herzogiin tee-se-itse -asenteen. Elokuvauransa alkuvaiheista kertoessaan hän korostaa, ettei ole koskaan saanut muodollista koulutusta ohjaamiseen eikä tiedä juuri mitään elokuvateoriasta. Münchenin yliopistossa hän on opiskellut lyhyesti historiaa ja kirjallisuutta, ja ensimmäisen elokuvakameransa hän kertoo varastaneensa.

Moni eksentrinen ja äärimmäinen persoona on valikoitunut vuosien varrella Herzogin läheiseksi yhteistyökumppaniksi. Hän on ainoa ohjaaja, joka suostui tekemään enemmän kuin yhden elokuvan raivohullun Klaus Kinskin kanssa. Kinski-yhteistyöstä on muualla kerrottu paljon ja Herzog on tehnyt aiheesta dokumentinkin, joten on varmaankin viisasta, että Kinskin tapaus käsitellään kirjassa vain pääpiirteittäin. Mielenkiintoiset henkilökuvat Herzog laatii muiden muassa sotakirjeenvaihtaja Denis Reichlestä ja kirjailija Bruce Chatwinista, jonka kanssa Herzog jakoi innostuksen kävelemiseen. Herzog uskoo, että vain jalan liikkumalla saa kunnollisen käsityksen ympäristöstä, ja pitkät vaellukset ovat olennainen osa hänen dokumenttielokuviaan.

Hämmentävimmät tarinat liittyvät projekteihin, jotka eivät koskaan toteutuneet. Herzog on ohjannut elokuvien ohella oopperoita, ja hän suunnitteli Wagnerin Jumalten tuhon esittämistä italialaisen pikkukaupungin tyhjillään olevassa oopperatalossa. Ennen kolmatta näytöstä katsojat oli tarkoitus siirtää turvallisen välimatkan päähän ja räjäyttää oopperatalo, minkä jälkeen kolmas näytös olisi esitetty raunioissa. Teräsbetonista rakennetun oopperatalon räjäyttäminen olisi kuitenkin vaatinut niin paljon räjähteitä, että viereinen sairaala olisi vaurioitunut pahasti. Herzog myös matkusti Alaskaan keräämään aineistoa tapauksesta, jossa joulupukin pajassa tonttuina työskennelleet nuoret olivat suunnitelleet joukkoampumista. Hanke ei edennyt, koska paikalliset asukkaat viranomaisia myöten vaikenivat tapahtuneesta ja suhtautuivat vihamielisesti kaikkiin kyselijöihin.

Kriitikot ovat epäilleet joidenkin muistelmateoksen jaksojen todenperäisyyttä. Vastaavanlaista arvostelua on aiemmin kohdistettu Herzogin dokumenttielokuviin, jotka ovat yleensä käsikirjoitettuja ja joissa tekijä itse on aktiivisesti läsnä. Herzog luultavasti vastaisi tällaiseen kritiikkiin, että asialla ei ole väliä. Hän korostaa eroa totuuden ja faktojen välillä: ”En koskaan näe totuutta kiinteänä tähtenä horisontissa, vaan toimintana, tutkimisena, likiarvona.” Hän epäilee mahdollisuutta lähestyä totuutta tarkasti ylös kirjattujen tosiseikkojen avulla. Kuten huomattava osa journalismista todistaa, kirjoitus voi olla vilpillinen vaikka sen jokainen sana olisi totta ja lähteistä tarkistettavissa.

Every Man for Himself and God Against All päättyy proosarunomaiseen kuvitelmaan maailmasta, jossa kuvat ja sanat ovat kadottaneet merkityksensä joko kulttuurisen muutoksen tai ihmislajin sukupuuton myötä. Kirjat ja elokuvat ovat edelleen fyysisesti olemassa, mutta niiden viesti ei enää välity kenellekään. Totuutta ja valhetta ei enää ole, vastakkain asetetut peilit heijastavat toistensa tyhjyyttä loputtomiin.

Aavemainen visio nostaa esiin kysymyksen perimmäisestä motiivista. Aguirren ja Fitzcarraldon kaltaisia suuruudenhulluja ja vastoinkäymisten täyttämiä hankkeita Herzog on itseironisesti luonnehtinut ”hyödyttömiksi valloituksiksi”. Jonkinlaisen vastauksen hän on antanut vuorikiipeilijä Reinhold Messnerin välityksellä henkilökuvadokumentissa The Dark Glow of the Mountains (1985): ”Kiivetessäni en ole koskaan kysynyt itseltäni miksi. Koko kysymystä ei ole silloin olemassakaan, sillä koko olemukseni on vastaus.” Totuus on itse toiminnassa, alkuperältään hämärien visioiden seuraamisessa, koska ilman sitä elämä olisi sietämättömän tyhjää.

–

Werner Herzog: Every Man for Himself and God Against All. A Memoir. Penguin Random House, 2023.

–

–