Mikä oikeistoa vaivaa?

TIMO HÄNNIKÄINEN

–

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ehdotti alkuviikosta sosiaaliturvaan sidottua velvoitetyötä maahanmuuttajille. Käytännössä se tarkoittaisi palkatonta yksinkertaista työtä sosiaaliturvan vastineeksi. Purran mukaan vastaavanlainen malli on käytössä Tanskassa ja sillä pyrittäisiin estämään maahanmuuttajien jättäytyminen sosiaaliturvan varaan sen jälkeen kun oleskelulupa on saatu.

Ehdotukseen otti pari päivää myöhemmin kantaa kokoomuksen nuorisojärjestö äänitorvenaan puheenjohtaja Binga Tupamäki. Kokoomusnuoret pitivät ehdotusta periaatteessa hyvänä, mutta ihmettelivät miksi sen pitäisi koskea vain maahanmuuttajia. Vastikkeellisen sosiaaliturvan pitäisi koskea kaikkia työkykyisiä, koska työnteko tulisi nähdä ”mahdollisuutena osallistua, kantaa vastuuta ja olla täysipainoinen osa yhteiskuntaa.” Kannanotossa viitataan ”tekemättömään työhön” jota riittää muun muassa kunnissa ja laitoksissa.

Kokoomusnuorten malli olisi eräänlainen nykyaikainen versio työvelvollisuuslaista, joka säädettiin jatkosodan aikana ratkaisuna maatalouden ja teollisuuden työvoimapulaan. Sen tuloksena Suomeen syntyi työsiirtolaverkosto, johon lähetettiin erilaisia työn vieroksujiksi luokiteltuja. Järjestelmä toimi huonosti monestakin syystä, ennen kaikkea siksi että kaupungeista haalittu osaamaton työvoima ei juuri keventänyt maatilojen ja metsätyömaiden työtaakkaa. Yksikään työleiri ei tuottanut selvää taloudellista hyötyä, vaan päinvastoin häiritsi markkinoiden toimintaa.

Nykyään pakkotyöllistäminen toimisi vielä huonommin, kun mitään työvoimapulaa ei ole, vaan työtä ei riitä osaavallekaan väelle. Eikä työvoimapulaa ole tulossakaan, sillä uudenlaisten robottien ja sovellusten myötä käytössä on ensimmäistä kertaa työvoimaa, joka ei tarvitse palkkaa, tekee työnsä oikein eikä (oletettavasti) kapinoi työnantajaa vastaan. Tämän toteaminen ei vaadi heittäytymistä AI-alan tämänhetkiseen yltiöoptimismiin. Jossakin vaiheessa suurin tekoälykupla epäilemättä puhkeaa ja joudutaan huomaamaan, että kaikkea ihmistyötä ei voi saati kannata korvata. Mutta kehitetty teknologia ei katoa mihinkään, eikä suuri osa hävinneistä työpaikoista tule takaisin. Ainakaan motivoitumattomien ihmisten passittaminen tekemään mekaanisia työtehtäviä ilman korvausta ei ole tulevaisuuden ratkaisu. Sellainen toimisi kannustimena vain tilanteessa, jossa työvoimasta olisi oikea puute, yritykset rekrytoisivat innolla uutta väkeä ja kaikki haluttaisiin mukaan. Nykyään sellainen kohdistuisi yksinkertaisesti liian moniin.

Mutta kokoomusta ei kiinnostakaan käytäntö vaan ideologia. Kokoomuksen ideologia on yhdistelmä protestanttista työnteon fetisointia ja uusliberaalia talousnihilismiä. Heille on turha selittää, että orjatyö on tehotonta eikä ratkaise työttömyyttä vaan pahentaa sitä. He ovat koska tahansa valmiita maksamaan satasen siitä, ettei sosiaalipummi saa viittäkymppiä. Perisuomalaista kateutta on pidetty vasemmistolaisen politiikan moottorina, mutta se vaikuttaa oikeistossa yhtä lailla. Talousoikeistolainen on kateellinen tulonsiirtojen varassa elävälle, jonka elämää hän luulee jonkinlaiseksi pastoraali-idylliksi. Talousoikeistolaiselle se, että työelämän ulkopuolella oleva saa rahaa, on yhtä suuri moraalisen närkästyksen aihe kuin vasemmistolaiselle se, että joku saa enemmän rahaa kuin hän.

Kokoomusta ei myöskään haittaa ulkomaisen työvoiman massatuonti, koska se toimii tykinruokana ruokalähettifirmoille ja muille matalapalkka-alojen yrityksille. Kun sijoittajat saavat osinkoja ja startup-firmoja syntyy, lieveilmiöistä ei tarvitse välittää. Sitä paitsi viisi euroa tunnissa tienaava, seitsemän päivän työviikkoa tekevä nepalilainen vastaa paljon paremmin puolueen ihannetta kuin kotimainen työntekijä. Sopii tosin kysyä, mihin halpatyövoiman tuonti yhdistettynä sosiaaliturvan heikennyksiin ennen pitkää johtaa. Huomataanko kokoomuksessa missään vaiheessa, että kriminaalihuolto on kovin kallis sosiaaliturvan muoto, ja ettei hyvinvoivien asuinalueiden linnoittaminen ole sekään ilmaista?

Samasta syystä Purran alkuperäinen ehdotus työvelvoitteesta maahanmuuttajille ei ole paljon parempi. Se sinetöisi esimerkiksi siivousfirmojen riippuvuuden maahanmuuttajatyöntekijöistä, kun kotoperäinen työvoima poistuisi kokonaan alalta sietämättömiksi muuttuneiden työehtojen takia. Malli tuo mieleen orjuuden aikaiset Yhdysvaltojen etelävaltiot, missä hierarkian pohjalla oli valkoinen maatyöläinen, joka orjatyövoiman saatavuuden takia joutui hyväksymään kehnoimmat mahdolliset työolot. Elintasopakolaisuus ei työvelvollisuuden takia tyrehtyisi, koska pelkkä täkäläinen sosiaaliturvakin takaa paremmat oltavat kuin monissa lähtömaissa, joutuipa sen eteen tekemään työtä tai ei.

Ainoa mielekäs ratkaisu maahanmuuto-ongelmaan on paluumuutto, mikä tarkoittaa laajamittaisia kotiinpaluuohjelmia siirtolaisille. Sitä ei ole nostanut julkisen keskustelun aiheeksi vielä yksikään puolue, mutta jossakin vaiheessa se on väistämättä toteutettava jo siitäkin syystä, että teknologian ja työtilanteen kehitys tekee nykyiset siirtolaismäärät tarpeettomiksi. Surkean taloustilanteen korjaaminen taas edellyttää perustuloa yhdistettynä sosiaaliturvaan liittyvän byrokratian suureen karsimiseen. Lisäksi verotuksen painopisteen tulee siirtyä työn verottamisesta pääomien verottamiseen. Julkista rahaa on käytettävä korkeakoulutukseen sekä parempien edellytysten luomiseen palvelu- ja luoville aloille.

Edellä mainitut ratkaisumallit tähyävät nykyistä puoluepoliittista kinastelua pidemmälle. Niiden hyväksyminen vaatii kokonaisajattelua, nykytilanteen radikaalia uudelleenarviointia ja olennaisten lähitulevaisuuden kehityssuuntien ymmärtämistä. Oikeisto, joka retoriikassaan painottaa selvänäköisyyttä tunteenomaisen ideologisuuden sijaan, ei kuitenkaan näytä kykenevän sellaiseen. Siksi se on tuuliajolla ja turvautuu jatkuvasti sellaisiin poliittisiin ratkaisuihin, jotka vievät siltä suosiota ja tasoittavat tietä vasemmiston valtaannousulle.

Tämän kirjoituksen otsikko on laadittu kysymyksen muotoon. Vastaukseni siihen on lyhyt: oikeistoa vaivaa sama kuin vasemmistoakin, eli identiteettipolitiikka. Se on kiinnostuneempi ydinkannattajiensa miellyttämisestä kuin kansallisesta kokonaisedusta.

Identiteettipolitiikka perustuu mielikuvien luomiseen, ja kokoomus on malliesimerkki mielikuvapuolueesta. Sen kaikki kolhut kestävä suosio perustuu siihen, että se on onnistunut luomaan itselleen menestyjien puolueen imagon. Riviäänestäjä haluaa samaistua menestyjiin, kuuluipa hän itse heihin tai ei. Tyypillinen kokoomuksen äänestäjä on duunaria hieman paremmin pärjäävä palkansaaja, joka uskoo lainarahalla ostetun autonsa ja pankin valtaosin omistaman asuntonsa takia kuuluvansa eliittiin. Tai yrittäjä, joka luulee suuryrityksiä tukevan kokoomuksen olevan hänen puolellaan. Näin suuren ihmisjoukon pitkäaikainen hämääminen on huomattava suoritus, mutta illuusio tuskin kestää loputtomiin, jos keskiluokan supistuminen ja kurjistuminen jatkuu.

Perussuomalaiset eivät ole yhtä tehokkaita luomaan mielikuvia, vaan heidän kannatuksensa perustuu muita puolueita kohtaan tunnettuun pettymykseen. Puolueen valttina on verraten realistinen linja sekä maahanmuutto- että turvallisuuspolitiikassa. Mutta sitoutuminen kokoomuslaiseen kaverikapitalismiin ja köyhien kyykyttämiseen talouspolitiikassa ei anna vaikutelmaa itsenäisestä poliittisesta vaihtoehdosta. Ydinkannattajilleen puolue on onnistunut myymään ajatuksen vastuullisesta hallitustyöstä vaikeassa tilanteessa, moni muu on raskaasti pettynyt.

Identiteettipolitiikassa pyritään tekemään ratkaisuja, jotka ovat mahdollisimman epämieluisia vastapuolelle. Poliittisen kuplautumisen vallitessa käy mahdottomaksi miettiä, mitkä asiat vastapuoli on kenties ymmärtänyt paremmin ja mitä siitä voisi oppia. Siksi tehdään koko ajan ratkaisuja, jotka eivät lopulta hyödytä ketään. Jokaisen oikealla olevan kannattaisikin lukea tämä Heikki Hiilamon kolumni, joka kirjoittajan vihervasemmistolaisuudesta huolimatta on jokseenkin vastaansanomaton. Seuraavasta hallituksesta tulee mitä todennäköisimmin demarijohtoinen, ja se joutuu vuorostaan leikkaamaan keski- ja hyvätuloisten etuuksista. Pienituloisilta ei nimittäin tämän hallituskauden jälkeen ole juuri leikattavaa, jos halutaan säilyttää yhteiskuntarauha.

Näillä näkymin politiikan heiluriliike siis jatkuu. Kunnes opitaan taas ajattelemaan kansakunnan etua eturyhmien sijaan.

–

–