Nero Kari Suomalainen ja valemedia vuonna 2026

TEEMU KESKISARJA

–

Taiteilija Kari Suomalainen (1920–1999) oli omien sanojensa mukaan ”Akilles ilman kantapäätä”. Totisesti, hän saavutti haavoittumattoman supersankaruuden sekä yliotteen sielunvoimissa ja hengen aseissa.

Kari piilapiirteli Kekkosen YYA-Suomessa, suomettumisen ja taistolaisuuden tuoksinassa. Loukkaantujia ja tekoloukkaantujia piisasi myös sinivalkoisissa ja kristillisissä piireissä. Niistä viis. Onnekseen Kari työskenteli yli 40 vuotta Helsingin Sanomissa. Upporikas ja poliitikoista riippumaton Erkkojen dynastia vaali journalismin vapautta. Kari sai erivapauksiakin korvaamattomuutensa tähden. Erkot ehdottomasti kielsivät päätoimittajia puuttumasta hänen kynäänsä. Se saaga loppui vasta somalipiirroksen hyllytykseen.

Kari teki kirjojakin kymmenittäin. Myöhäistuotannon Viha etsii kohdetta (WSOY 1995) on takakannen mukaan pamfletti. Oikeampi määritelmä olisi: sikermä huumoria, sapetusta ja elämänviisautta.

Nero on yleensä ylisana, mutta kyllä se pätee Karin kuviin ja kirjoituksiin. Pilkkakirves osui erehtymättömästi naulan kantaan. Vanhoilla päivillään Kari todisti monikulttuurin irvokkuuden. Hän oli ikuisuuden aikaansa edellä.

Viha etsii kohdetta on sananvapauden surullinen muistomerkki. Tänään tuntuu uskomattomalta, että 1950–90-luvuilla sai valtalehdessä tölväistä esimerkiksi suomenruotsalaisia, romaneja, naisia, pummeja ja homoja. WSOY kustansi vielä 1995 tämän kirjan, jonka vuonna 2026 silppuaisivat sensuuri, itsesensuuri ja oikeuslaitos.

Naurettavassa nykyisyydessä on nauraminen ankarimmin kielletty, kysy vaikka silmäkulmavenytyksen ulvojilta. Sananvapaus vuonna 2026 koskee vain ”oikeaa tietoa”, ei missään nimessä loukkauksia, kysy vaikka Yleltä ja Hesarilta. Mutta Karin totuudet ovat ajattomia, kysy vaikka viimeisiltä täysjärkisiltä suomalaisilta 2026.

”Saarijärven Paavo raivasi peltoa sisulla, koska olisi muuten kuollut nälkään. Tänään Paavo olisi mennyt sosiaaliluukulle.”

”Helsinki Media rakentaa jättiläistalon Postitalon viereiselle aukiolle. Sinne tulee myös nykytaiteen museo, Suomen suurin roskasäiliö.”

”Kun englantilaiset laulavat, että mitä tekisimme juopuneelle merimiehelle, niin kysytään yhtä hyvin, mitä voisi tehdä valehtelevalle sanomalehdelle? Ei mitään.”

”Pääkirjoittaja on ilmeisesti sitä mieltä, että meidän täytyy ottaa tänne ihmisiä, koska ’jos Suomi olisi aina pitänyt rajansa kiinni, meillä ei olisi Finlaysonin tekstiilejä, Fazerin suklaata, Sinebrychoffin olutta, Gutzeitin sahateollisuutta, Fiskarsin saksia, Hackmanin terästä…’ Jätetään sanomatta, ettei kukaan näistä ollut värillinen.”

”Yleensä vieraat kulttuurit ovat sellaisia, että mitä vähemmän niiden kanssa on tekemisissä, sen parempi. Tai mitä enemmän niiden kanssa on tekemisissä, sitä enempi niitä välttää.”

”Kun Suomessa tulevat avustusrahat alkoivat ehtyä, YK:sta lähetettiin muutama iso Unicef-jeppe. Tullessaan miehet olivat paniikissa ja ajattelivat, että ei suinkaan tyhmä pohjoinen kansa ole tullut järkiinsä. Punainen Ristikin hankki itselleen puolestapuhujan hommaamalla tänne lahden takaa ulkomaalaisasiamies Nobelin. Hän ei ollut se sama mies joka keksi dynamiitin, tämä Nobel ei ole keksinyt edes ruutia.”

”Niiden, jotka puhuvat ihmisoikeuksista, pitäisi ottaa huomioon, että myös kunnon ihmisillä on oikeuksia.”

–

–