Korruption kasvot

TENHO KIISKINEN

–

Oikeistolaiset sanovat, että 1960-luvun kulttuurivallankumous pilasi länsimaat, koska se antoi luvan sikailla ja teki kaikista oman elämänsä rokkitähtiä. Vapaa seksi ja keskinkertainen narsismi ruumillistui kosmopoliitti-hedonistissa, jonka tilalle ei kannata keksiä mitään, vaikka monet ovat yrittäneet vedota uskonnon ja kansallisen identiteetin kaltaisiin vähemmän helppoihin vaihtoehtoihin.

Kulttuurivallankumous teki silti myös hyvää. Se näytti mökin mummolle epämiellyttäviä asioita ja tuuletti monia pinttyneitä käsityksiä, jotka olivat aidosti haitallisia. Ajan henki oli, ettei ketään pidä suojella. Vanhat liberaalitoimittajat saattavat tosin katua osoittamaansa innostusta erilaisiin nihilistisiin yhteiskuntateorioihin, jotka olivat suosittuja vielä 70-luvun lopulle saakka. Akateemiset hurjapäät puhuivat ihmisestä eläimenä, jota ei pitäisi korottaa jalustalle ja heidän perustelunsa olivat hyvät. Ihmiskielteiseen asenteeseen vaikutti luultavasti myös vapaan seksin kääntöpuoli eli naisten ja pariutumisen näyttäytyminen lihakarjana ja lihamarkkinoina. Kun lihaa vain pannaan, siitä katoaa tietty arvokkuus, mutta elimmehän jo massayhteiskunnassa ja liha on massaa.

Sitten tapahtui jotakin. Kaikki kyllästyivät ja paranormaalit ilmiöt katosivat myös elokuvista tai jäivät pelkiksi vitseiksi. Huolettoman ja iloisen 80-luvun jälkeen maailma muuttui poliittisesti korrektiksi ja tätä kirjoittaessani suomalaiset kohkaavat missistä, joka on väännellyt silmiään kiinalaisittain. Tai eivät kaikki suomalaiset, vain ne jotka tekevät sisäpolitiikkaa ulkopolitiikalla ja ne jotka ovat tarpeeksi tyhmiä uskomaan rasismiselitykseen. Ikään kuin tuo suloinen tyttö olisi paha ihminen tai tehnyt jotakin väärin.

Nuoret eivät enää tiedä missiä paremmin kuka oli John B. Calhoun, mutta 70-luvulla sen tiesivät kaikki. Calhoun oli viime vuosisadan merkittävin kokeellista sosiologiaa tehnyt tutkija, joka väitti ettei ihmisiä pitäisi olla liikaa, koska muuten ihmiset sekoaisivat kuin rotat. Pelkkä ruoka ei riitä, ei myöskään tila, vaan jokaisen on saatava tuntea itsensä tärkeäksi. Toimittajat rakastivat Calhounia, koska eivät vielä tienneet, ettei totuudesta saisi kiinnostua. Jos Calhoun eläisi, hän sanoisi ihmisten ylireagoivan silmien vääntämiseen siksi, että pinnan alla kytevä aggressiviisuus on alkanut käydä sietämättömäksi. Yhä elävä tutkija Peter Turchin taas sanoisi, ettei hölmöillä ole muuta keinoa päteä, koska he haluaisivat palavasti kuulua eliittiin, mutta myös eliittejä on liikaa. On tärkeä huomio, ettei yksikään duunari ole ollut vihainen missille. Vihaisia ovat olleet vain ne, joilla pyyhkii muutenkin hyvin.

Meitä on aivan liikaa, ja paine purkautuu ennen pitkää, enkä haluaisi olla silloin paikalla. Lihava kaulaparta on romahduksen varma merkki, huulipunalla tai ilman. Niin on myös menestyneiden miesten kohteliaisuus. Ennen menestyneet miehet olivat sietämättömän ylpeitä ja se kertoi terveestä yhteiskunnasta. Ennen ei tarvinnut olla täydellinen. Mieleeni on jäänyt myös anekdootti, jonka tutkijapariskunta Anthony Barnosky ja Elizabeth Hadly kertoi käytyään Intiassa. He tapasivat erään yliopiston pihalla nuorukaisen, joka oli yrittänyt päästä sisään maansa kaikkiin huippuyliopistoihin – ja tietenkin huippupapereilla. Nuorukaisen ongelma oli, ettei hän pärjännyt tarpeeksi hyvin parhaimman yhden tai neljän prosentin sisällä, jonka viimeinen karsinta käytiin ratkomalla mielikuvituksellista matemaattista paradoksia. Huippuälykäs nuorukainen tunsi itsensä tyhmäksi ja huudahti hämmentyneille amerikkalaisille tutkijoille: ”Joskus minun tekisi mieli huutaa kaikille, voisitteko te vain painua helvettiin?” Tätä on ahtaus. Ikään kuin tuo nuorukainen olisi tyhmä tai tehnyt jotakin väärin.

Ranskassa kauan asuneen toimittajan Taina Tervosen teos muukalaisuudesta on oikea pahan mielen kirja, koska vain sydämetön ihminen olisi liikuttumatta pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden kohtaamasta kauhusta ja tuskasta, mutta on silti kysyttävä, mitä nämä tarinat antavat ilman teoriaa? Tämä on kuitenkin tehty jo monta kertaa aiemmin. Toimittaja jalkautuu kurjuuden keskelle ja löytää universaalin ihmisyyden, kaikki ne syyt ja seuraukset, jotka ajavat onnettomat ihmislapset vieraille maille. Joitakin juttuja lukiessa hävettää olla mies ja halu tappaa on kova, vaikka tässä on ääriesimerkki:

“Tulin Belgiaan pakoon”, Hadiza kertoo. Kotona Nigerissä vanhemmat olivat valinneet 16-vuotiaalle tyttärelle aviomiehen, ja häävalmistelujen oli tarkoitus alkaa. Hadizan vastustelut kaikuivat kuuroille korville. “Olisin halunnut jatkaa koulua. Pidin kovasti koulun käymisestä ja minulla oli hyvä keskiarvo”, tyttö muistelee. “Sitä paitsi mies oli minua 20 vuotta vanhempi, ja hänellä oli jo kaksi muuta vaimoa. Enkä minä rakastanut häntä.” … Hadizalla oli toinen valittu: parikymppinen, naapurimaasta kotoisin oleva nuorimies, joka ilmestyi Hadizan elämään kuin pelastava prinssi juuri kun riita vanhempien kanssa oli pahimmillaan… Hadiza nousi ensimmäistä kertaa elämässään lentokoneeseen. Kaikki oli hyvin. Belgiassa häntä odottaisi uusi elämä rakastetun kanssa. Onnea kesti vain lentomatkan verran. Perillä poikaystävä telkesi tytön asuntoonsa… Niistä päivistä Hadiza puhuu vain vihjaillen. “Siellä kävi paljon miehiä. Eurooppalaisia, afrikkalaisia ja arabeja myös. Monta päivässä.” Hadiza hiljenee hetkeksi. Hänen on vaikea löytää sanoja. “En oikein osaa puhua siitä. Tunnen itseni niin likaiseksi. Minua hävettää. Pelkään ihmisten ajattelevan, että olen… no sellainen… että johtuu minusta. Että se on oma vikani.”

Tervonen ei moralisoi paremman elämän etsijöitä, mutta jos kovalla kohtalolla olisi nimi, se olisi korruptio. Samat ihmiset, jotka kirjoittavat muukalaisille oikeita papereita, myyvät tiskin alta väärennettyjä, ja ainakin minusta vaikuttaa siltä, että koko Länsi-Euroopan niin sanottu siirtolaiskriisi johtuu pohjimmiltaan siitä. Järjestäytynyt rikollisuus on saanut osan virkamiehistä mukaansa, vaikka nämä tietävät hyvin miten epäinhimillisiin rikoksiin se syyllistyy. Siitä huolimatta Tervonen ilmeisesti kannattaa suosittua näkemystä, jonka mukaan eurooppalaisten rajojen sulkeminen olisi mahdotonta, koska tulijavirta ei kuitenkaan loppuisi, mutta se on lopulta todella ideologinen ja jopa valheellinen väite ja jättää paljon pohtimista. Esko Aho on profiloitunut hanakkaasti isojen poikien juoksupoikana ja toistanut miten Euroopan unionin sisältä tuleva työvoima ei riitä. Ahon kaltaista tyyppiä ei kuitenkaan koskaan haasteta valtamediassa, koska hän polttaa sikareita ja pelaa pokeria Helsingin Sanomien entisen päätoimittajan, ylioppilas Janne Virkkusen seurassa ja on ilmeisen hyvää pataa kaikkien epäisänmaallisten pamppujen kanssa.

Nihilistisen teorian puitteissa voisi retroilla hyvin ihmisvihaisesti ja todeta, että myös Tervosen kirja edustaa poliittista korrektiutta ja ahtauden eli sosiaalisen ylikuormituksen aiheuttamaa teoreettista impotenssia. Nykyään vain tunne on tärkeä ja jos tunne on hyvä, sen parempi. On silti hyvin huolestuttavaa, että julkinen keskustelu on vuonna 2025 paljon heikommissa kantimissa kuin se oli vuonna 1975, vaikka tiedämme syyt. Minusta on erittäin surkuhupaisaa, että näiden perustotuuksien sanomiseen tarvitaan kaltaiseni laitaoikeistolainen kummajainen. Me emme ole täältä. Muukalaisina Euroopan rajoilla ei ole tutkimus eikä edes yritä, mutta se voisi olla, sillä antropologiassa on nähty paljon heppoisimpiakin älynväläyksiä, eikä kukaan enää haikaile teorian perään. Me olemme täällä: älykkäät ja sivistyneet ihmiset pyytävät anteeksi tyhmiltä ja sivistymättömiltä ihmisiltä, etteivät he suuttuisi. Kelloa pitäisi kääntää taakse.

Afrikan ja Lähi-idän väestöräjähdys ei katoa mihinkään. Ja jostakin syystä on aina niin, että missä on tarpeeksi näiden paikkojen miespuolista väestöä, siellä ovat myös ne samat hirviömäiset rikokset, joita he ovat paenneet. Ranskan kansalaisena Tervosen luulisi tietävän tämän. Etenkin valkoisiin ranskalaisiin alaluokkaisiin tyttöihin kohdistuneet rikokset ovat olleet niin sanomattoman kauheita ja hirveitä, etten viitsi antaa siitä joulun alla esimerkkiä, mutta muistutan. Ja niin kauan kuin maailman köyhiä ja kehittymättömiä valtioita ei moralisoida, asiat vain tapahtuvat eikä sille voi hyvien ihmisten mielestä mitään. Nämä ihmiset kutsuvat itseään humanisteiksi ja ovat kovin huolissaan maailman tilasta. Minä olen ymmärtänyt, että he ovat enemmän huolissaan taivaspaikastaan.

Valkoiset eurooppalaiset joutuvat hyvin läheisessä tulevaisuudessa päättämään enemmän tai vähemmän lopullisesti, missä määrin mantere antaa periksi finanssikapitalismille, joka voi Elon Muskin kaltaisten johtajien myötä muuttua hyvin nopeasti teknokratian ja plutokratian yhdistelmäksi myös päivänpolitiikassa. Järjestelmä ei olisi välttämättä täysin epäedullinen kansalliselle politiikalle ja identiteetille, mutta tässä vaiheessa on tärkeintä ymmärtää, että jos muutos tapahtuu, sen suurimmat vastustajat ovat niin sanotun vanhan pääoman edustajia, jotka hyötyvät halpatyömarkkinoista ja ihmiskaupasta. Ja voitte vain arvata kummassa leirissä – Muskin ja oikeistokonservatiivien vai ruotsalaisten ja saksalaisten halpahallien – suomalaiset päätoimittajat ja muut suvaitsevaiset seisovat. Suomalaisen missin menettämä kruunu on pikkujuttu sen rinnalla, mitä Hadiza menetti, mutta kumpikaan ei olisi menettänyt mitään ilman Esko Ahoa ja Sanomatalon valkoista heteromiestä.

–

Taina Tervonen: Me emme ole täältä. Muukalaisina Euroopan rajoilla. Atena, 2025, 239 s.

–

–