Pahanlaatuinen valtareviiri YLE

SEPPO OIKKONEN

–

Ihmisjärjellä on kullekin kulttuurille ja aikakaudelle ominaiset perustavanlaatuiset tajunnalliset muotorakenteensa ja niiden raamituksissa elävät sisällölliset tiedolliset ”totuutensa”.

Kuten sosiologian perustaja Émile Durkheim ihmislajin varhaisimpia elämänmuotoja käsittelevässä monumentaalisessa pääteoksessaan hyvin kuvaa ja kartoittaa, kaikki ”tiedollinenkin” ajattelumme on hamasta muinaisuudesta alkaen ollut laadultaan ”uskonnollista” — eli ”totuus” on alun alkaen lautasella ja kaurapuurossa, järkiajattelu vain marjoja ja sokeria puuron pinnalla.

Ja tuo alkuperäisin ajattelulaatu on ollut olemuksellisesti ”kollektiivista”, esimerkiksi inhimillinen kieli on syntyjään nimenomaan yhteisöilmiö – yksityinen kieli on mahdottomuus.

Yhteisöt ovat periaatteessa valtajärjestelmiä. ja totuudet elävät instituutioissa. Mutta tätä asioiden marssijärjestystä emme me eurooppalaisen uuden ajan individualistit enää ymmärrä. Me kuvittelemme ja koemme, että ”tiedollinen totuus” voisi astua valtalegitimaation rajojen ja reviirien yli, ja kirkastaa kaiken ajattelun laidasta laitaan.

Ei se voi. Kun alkulaumat asettuivat paikoilleen ja aloittivat viljelyn – kun järjestäytyvä, institutionalisoituva yhteisö syntyi – se hajautti ja eriytti ”järjen” omiin, elämänmuodon ja -sisällön mukaisiin lokeroihinsa. Kielen ensimmäiset signaalitason ylittävät käsitteet olivat tiettyyn elämänmuotoon kytkeytyviä hyvin yleisluonteisia viittauksia – niillä sidottiin yhteisöilmiöt mielensisäisesti omiin reviireihinsä.

Talousajattelijoista tämän lähtökohdan lajihistoriallisen jatkuvuuden on tajunnut selvimmin Friedrich Hayek, joka ei kuitenkaan kaikesta kulttuuritiedollisesta orientoitumisestaan huolimatta pysty tiedonfilosofisiin analyyseihin. Hän puhuu taloudesta ”hajautetun järjen systeeminä”. Tämä talouden ”järki” on kuitenkin noin niinkuin yleisemmällä tasolla vain uskonnollista talousteokratiaa, joka perustuu ”rahaan” kuuluvaan, pohjimmiltaan uskonnollislaatuiseen kaikkivoipaisuuskuvitelmaan.

Rahatalousajattelu on maailman uusin ja maagisuudessaan kattavin valtauskonto. ”Rahaan” olemuksellisesti kuuluva, pohjimmiltaan uskonnollislaatuinen kaikkivoipaisuuskuvitelma numeeristaa ja muuttaa määrälliseksi kaiken sisältöjä koskevan järkiajattelun. Mutta ”raha” ei ole totuuden konsultti, vaan jotain aivan päinvastaista. Nyt se on enemmänkin maailmanlopun konsultti.

Mitä YLE:en ja sen uutis- ja ajankohtaislähetyksissä kuin yhteisen salaliiton päätöksillä tyrkytettyihin typerryttävän ideologisiin doktriineihin tulee, YLE:n määrärahojen jäädyttämiset eivät suinkaan vaikuta niin, että uutislähetyksissä ja ajankohtaisohjelmissa valittu ”totuudellisuuden” linja siitä miksikään muuttuisi. YLE on niin sementoitunut instituutio, ettei se ota vastaan mitään kritiikkiä oman reviirinsä ulkopuolelta.

Poliitikkojen tekemät budjettileikkaukset eivät osoittaudu vain vaikutuksettomiksi, vaan ne kääntyvät vaikuttamaan täysin päinvastaisella tavalla kuin on ajateltu. Koska laitos on valtio valtion sisällä ja koska sen ikioma julkilausumaton perustuslaki sanelee sen olemassaolon oikeutuksen, se tulee aina päättämään itse ”arvosisällöistään”. Irtisanottujen joukko muodostuu niistä joilla ehkä parhaassa tapauksessa olisi ollut jotakin edellytyksiä systeemin kritiikkiin.

Kuvitteletteko, että YLE:n budjettikiristykset olisivat kiristyskeino paremman ja puolueettomamman ohjelmapolitiikan saamiseksi. YLE on yhtä kuin kirkko ja koulu, puoliuskonnollinen totuuden torvi, josta oikeaoppiset iltamessut eivät tule loppumaan. Journalismimme on pyhitettyä typeryyttä, jutut tehdään toimittajan potretti edellä, eikä niistä suista kuulla muuta kuin reaktiivisia ideologis-propagandistisia avain- ja leimasanoja: ””Rasismi!”, ”äärioikeisto!”, ”maahanmuutto!”, ”natsit!””, ”populistipuolueet!””

YLE ei ole koskaan esittänyt ensimmäistäkään, ainoatakaan, monikulttuurikriittistä ohjelmaa.

Maagisesti tehoavat reaktiiviset leimasanat kääntävät päättelyn päälaelleen – sen sijaan, että käsitteitä käytettäisiin yritykseen kuvata todellisuutta mahdollisimman tarkasti ja jäännöksettömäksi, reaktiivinen käyttö kääntää ”päättelyn” suunnan ylijännitteisestä käsitteestä todellisuuteen päin. Eli koko ajattelu heittää häränpyllyä. Yhä yliyleistävämmät yleiskäsitteet nousevat arvoon, kun koko ajattelu suunnataan mahdollisimman maagisen tehoefektin aikaansaamiseen.

Puhutaan esimerkiksi ”maahanmuutosta”, vaikka kyseessä on ihmiskunnan toistaiseksi massiivisimmaksi paisuva kansainvaellus kehitysmaista valmiiden kulutusmahdollisuuksien Eurooppaan. Käytössä olevista aivan harhaisista yleiskäsitteistä kukaan ei halua luopua. Journalistit kuuntelevat narsistisesti omaa ääntään niitä lausuessaan.

YLE:n määrärahojen leikkaukset kääntyvät käytännössä vain kaikkien ”totuuksiksi” omaksuttujen asiasisältöjen aseman vahvistumiseksi. Hallitusherrat eivät ymmärrä mitä heidän hokemansa iskulause ”Sitä saa mitä tilaa” merkitsee tässä yhteydessä. Eli leikkauksilla saadaan päinvastainen efekti kuin oli ehkä tarkoitus.

YLE päättää sisällään mitä se tunnustaa, tuottaa, säilyttää ja vahvistaa. Se on valtio valtiossa – joka aiheettomasti ja ansiottomasti pitää itseään sivistysinstituutiona. Se on kuin toisen potenssin koululaitos, joka sekin varjelee illuusioita sivistystarkoituksistaan ja sisäisestä itsenäisyydestään, mutta ajautuu monikulttuuristuvassa yhteiskunnassa aina vain paheneviin ongelmiin.

Poliitikot tarjoavat – sitä erityisesti ääneen eksplikoimatta – YLE:lle mahdollisuutta kohentaa journalistista moraaliaan. Sitä YLE ei itsenäisenä valtareviirinä tule koskaan tekemään. Se ei siihen yksinkertaisesti pysty. Se ei edes näe itseään peilistä. Sama vika on koululaitoksessa ja akateemisessa maailmassakin – institutionaalinen valta etsii vahvistustaan ja voimaantumistaan sieltä, missä se mukavimmin sulaa yhteisinä ”totuuksina” tunnustettuihin hyveellisiin harhoihin.

Ei auta aikamme totuutena sanoa, että ”kaikessa on kyse rahasta”, koska ”rahassa” on kyse ”vallasta”, ja ”vallassa” on kyse lajin tajunnallisissa pohjavirroissa vaikuttavasta magiasta. Alkumagia ajattelee ajatuksemme. Toki sillä on ollut kaikkina aikoina kaikkein pyhimpien uskontojen ja hienoimpien ideologioiden kulloisetkin tunnustukselliset oppisanastot.

YLE sulkeutuu sisäänsä, omaan omahyväiseen hyveellisyyteensä. Samoin koulukin haluaa käsitellä ”omat ongelmansa” sisällään – ei julkisuudessa. Niin elää ihmislajin kehityksellinen varhaisvaihe yhä sisällämme ja keskuudessamme.

Yhteiskunnallisen keskustelun alennustilasta ovat toki vastuussa muutkin toimijatahot kuin valtakunnan yhteisen yleisen keskustelualustan ylläpitäjäksi ylennetty ylevöitetty YLE. Vaikka yhteisöolennon yhteisöllinen ”valta” on olemuksellisesti maagista, sen tunnusmerkit ovat nähtävillä instituutioiden valtareviirien rajoina. Eihän meillä herää mitään merkittäviä epäselvyyksiä yhteisössä sen suhteen mikä kuuluu politiikan, mikä akatemian ja koululaitoksen, mikä YLE:n tontille.

YLE:n tontille on kuulunut vain kulttuurirelativismi, kiintiötoiskulttuuriset ja hyvinpuetut mediamannekiinit.

Tietenkin tuo tiedostamattomana yksilön piilotajuntaan jäävä järjellä jäsentymätön ajatusaines, joka kollektiivituntojen ja institutionalisoituneiden kielimaailmojen hahmon- ja käsitteenmuodostuksessa nyt näyttäytyy – sille jolla on näitä mielen kipeitä kerroksia läpäisevä röntgenkatse – vain laitostuneiden toimialojen omia omituisia totuusjärjestelmiään varten kyhääminä käsitepintoina, joista johtaa vain oikosulunomaisia yhteyksiä tiedon ja mielen syvempiin premisseihin.

Kun uutiskielikin kyhää, kerää ja kehrää keskeiseen sisällölliseen fokukseensa lähinnä reaktiivisen ylijännitteen omaavia arvoladattuja avainkäsitteitä – ”rasismi”, ”äärioikeisto”, ”maahanmuutto”, ”natsit”, ”populistipuolueet” – näiden valeuutisten huomioarvo on huomattava. Siitä, että uutiskielen efekteillä noidutaan kuulijoiden vähäkin ymmärrys, en ole huomannut kenenkään erityisesti kantavan huolta.

YLE opettaa, että monikulttuurisuuden kritiikki kuuluu tyhmille. Se asia on oikeasti aivan toisin.

Ajatellaan vaikkapa jo sosiologian perustajien jo klassisissa teoksissaan selväksi tekemää tosiasiaa, etteivät primitiiviset kulttuurit tyypillisesti torju, eivät vierasta saati sitten sorru aggressioihin, jos yhteisöön saapuu joku siihen kuulumaton tuntematon vieras. Kulttuuriset hylkimisreaktiot alkavat vasta sitten kun kognitiiviset erot ymmärretään tai jos tulijoita on joukoittain.

Mistä nykypäivän vakaumukselliset ”antirasistit” saavat hellimänsä mielikuvan siitä, että varauksellinen suhtautuminen ellei suorastaan toiskulttuuristen vierastaminen olisi ominaista nimenomaan ”kehittymättömille” alkukantaisille ihmisille? Asia on täysin päinvastoin. Yksilön on pystyttävä nostamaan päänsä paljon oman yhteisönsä kulttuurisen vedenpinnan yläpuolelle yhteisötekijöitä ymmärtääkseen.

Toinen vastaavanlainen mammuttimittaluokan mielikuvaharha liittyy niin sanottuihin ”vihapuheisiin”. Niitä nähdään nyt nimenomaan ”rasismiin” liittyen – ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan” on epäselvien mielikuvien pohjalta nousevan mutta sosiologisesti määrittelemättömäksi jäävän yhteisöilmiön juristeristinen nimi. Tämä ei vaivaa poliitikkoja jotka veivaavat vihapuhepropagandaansa antaumuksella ja jumalallisilla valtuuksilla.

Opit vihapuheiden muuttumisesta vihateoiksi ovat levinneet kuin lynkkausmieliala.

Poliitikot viljelevät mielellään vihapuhe-termiä himokkaasti ja veivaavat sitä leimatakseen sillä vastapuolensa moraalisesti kelvottomaksi, ja tämä kertoo lähinnä siitä, miten kaikkia jotka näkevät vihapuheita kaikkialla tosiasiassa riivaa heidän oma alitajuntansa. Heillä ei ole ollenkaan varaa raottaa ovea alitajuntaan, sillä jos antaa pirulle pikkusormenkaan, se vie koko käden. On oltava absolutisti.

Sosiologian klassikot kuitenkin tietävät kertoa, että yhteisömoraalia on olemassa kahta toisensa pois sulkevaa laatua. On kehittymättömille yhteisöille – vahvaa sosiaalista sitovuutta, yhdenmukaisuutta ja tunnustuksellista ajattelua ylläpitäville yhteisöille – tyypillistä ”mekaanista” normimoraalia, jonka yksilöt ovat sisäistäneet kunnian- ja häpeäntuntoina – ja sitten on kehittyneemmille, yksilölliseen eriytymiseen ja henkilökohtaiseen vastuuseen kannustaville yhteisöille ominaista ”orgaanista” omantunnonetiikkaa, jossa tekojen ja sanojen kontekstit, tarkoitukset, syyt ja todettut seuraukset näyttelevät ratkaisevaa roolia.

Mitä absoluuttisempia ovat ankaran normimoraalin ”arvot”, sitä suhteellisemmiksi saavat luvan käydä keinot, joilla normimoralistit ovat valmiita absoluuttisia totuuksiaan toteuttamaan. Kaikki historian niin sanotut ”totalitarismit” ovat sosiologisesti määritellen absoluuttisen normimoraalin järjestelmiä.

Yhteiskunta voi taantua totalitarismiin ihan minkä tahansa opin tai ideologian aatteellisissa kulisseissa. Sosiopsyykkinen taantuma on lajityypillinen yhteisöllinen reaktio, joka seuraa aina kun yhteisö pahasti sisäisesti kriisiytyy. Aatteet, joiden käsitteellisissä kulisseissa kulloinkin tunnustuksellisesti eletään, ovat tietysti kautta historian olleet kunkin vuosituhannen, vuosisadan tai vuosikymmenten ikiomia ”totuuksia”.

Nyt näyttää siltä, että olemme taantumassa totalitarismiin nimenomaan ”ihmisarvo- ja -oikeusideologioiden” aatteellisissa kulisseissa.

Taantuma, totalitarismi, ei näe itseään peilistä. Yhdessäkään totalitarismissa koskaan ei ole ollut totalitaristeja, on vain oikeassaolijoita. Absoluuttinen oikeassaoleminen ja nollatoleranssit ovat tie totalitarismiin.

Sanoisin, että normimoralismin vauhdittama kiivaileva ja usein juristeristinen suhtautuminen ”vihapuheisiin” on kullattu tie sosiopsyykkiseen taantumaan ja totalitarismiin.

–

–