Vihapuheen pioneeri Jouko Turkka

TEEMU KESKISARJA

–

Henkilöhaastattelut päättyvät usein typerään kysymykseen: mitä harrastat? Poliitikot ja julkkikset sitten vastailevat varman päälle kalastusta, lukemista, kuntoilua ja perhe-elämää. Hohhoijaa. Kaiketi halventaakseen mokomia yleisön mielistelijöitä Jouko Turkka ilmoitti harrastuksikseen: ”Sukupuoliset kuvitelmat ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen väkivaltainen horjuttaminen.”

Turkasta on nyt ilmestynyt väkevä elämäkerta. Kai Häggmanin Pahasisuinen – Jouko Turkan elämä (Tammi) on alle 300-sivuinen, mutta menee heti ensimmäisessä lauseessa asian kovimpaan ytimeen ja pitäytyy siinä loppuun saakka.

Jouko Turkka teki esityksiä ja elämäntaidetta ”kusen ja paskan välistä”. Häggman osoittaa myös siivot saavutukset. Turkan sekopäinen jälkimaine ei kerro koko totuutta. Hän oli yleisöystävällinen ja yleistajuinen silloin kun halusi. Monet hänen ohjauksensa olivat arvostelumenestyksiä ja kassakoneen kilisyttäjiä.

Teatterikorkeakoulussa Turkka osasi henkisen ja fyysisen väkivallan lisäksi opettaa näyttelemistä – mikä sentään oli merkityksellistä. Vastoin yleistä luuloa suurin osa oppilaista muistelee hänen menetelmiään hyvällä.

Turkka oli kerrassaan nerokas kirjailija. Hän aikaansai aivan omanlaistaan pätkäproosaa, jolle tuskin on edeltäjiä ja seuraajia suomen kielellä.

Turkalla oli jo sukurasituksenaan ”itseviha” ja mahdottoman pahansisuinen luonne. Teatterinjohtajana ja rehtorina hän tarkoituksella haki kielteistä julkisuutta, näytteli hullua ja antautui roolinsa vangiksi. Turkka oli nero, muttei väärin ymmärretty. Hän sai ihan hyvin virkoja ja apurahoja. Turkalle ei koitunut 1980–1900-luvuilla juridisia seuraamuksia teoista, joista tänään häkki heilahtaisi.

Häggman nimittää Turkkaa ”vihapuheen pioneeriksi”. Arvonimi on ilman muuta ansaittu. Turkan vihapuhe ei ollut mitään rakentavaa kritiikkiä. Turkka ei ehdotellut mitään korjauksia vaan hajotti, sätti, ilkkui, panetteli, herjasi, solvasi.

Teoksessa Selvitys oikeuskanslerille Turkka sivukaupalla hekumoi istuvien kansanedustajien raiskaamisella ja kravatteihin hirttämisellä. Myöhäistuotannon näytelmässä Connecting People kantava ajatus oli Nokian pääjohtaja Jorma Ollilan haukkuminen homoksi.

Turkka vihasi oikeistoa, vasemmistoa ja keskustaa, hän vihasi porvaristoa ja kurjalistoa ja keskiluokkaa sekä virkakuntaa ja tieteen, talouden, kulttuurin ja viihteen eliittiä. Eikä hän yhtään rakastanut pientäkään ihmistä. Hän vihasi yhtä lailla syyttömiä kuin syyllisiä ja sivullisia.

Kai Häggmanin Pahansisuinen on erittäin ansiokas sekä tutkimuksena että luku- ja ajattelukirjana. En pysty perustelemaan tätä jälkimakuani, mutta kirjoitan sen silti ylös. Jotenkin kaihoan Jouko Turkan vihapuhetta. Kaihoan myös hänen hengenheimolaisensa Jussi Parviaisen performansseja. Ehkä en vuonna 2025 panisi pahakseni edes Jumalan teatterin paskanheittoa vastalauseena vihattomaan, lihattomaan ja verettömään sisäsiisteyteen.

–

–