Korona-ajan häväistysten tutkiminen alkaa

TEEMU KESKISARJA

–

Koronan historiankirjoitus – jos sitä vielä onkaan – herättää nukkuvan hirviön ja kaivaa esiin irvokkaita luurankoja. Entä jos virallinen selviytymistarina olikin valhe? Sattuiko tuo todella vain muutama vuosi sitten, meille jokaiselle!

Kätkimme kasvot naamariin kuin niqabiin. Lymysimme sulkujen takana ja kartoimme jopa rakkaimpia sukulaisia. Jännitimme A-studion tautiviisaiden ennustuksia ja tivasimme toisiltamme vilkkuja ja passeja. Tykitimme suoneen leikkaamatonta sataprosenttisen priimaa rokotekamaa ja kerjäsimme lisäannoksia narkkarimaisesti. Vainosimme lähimmäistä, joka syystä tai toisesta ei suostunut piikille. Riistimme lapselta lapsuuden kokemuksen, jotta ikäloppu riskiryhmä ehkä sai hieman pidemmän varjoelämän.

Esivalta “selätti” tautia. Selätys vaati vapaapainia, kreikkalaisroomalaista, lukkopainia ja jaakopinpainia. Voi voi. Matsi maksoi mielipuolisesti rahassa ja kärsimyksessä. Virus vaan ei kellistynyt edes kyljelleen. Se selätti itse itsensä vasta sitten kun mikrobeja huvitti. Ja sitten kun aikalaishulluus lopulta laantui.

Selättäjät ansaitsevat armoa. Harva jos kukaan teki väärin tarkoituksella. Aikalainen puolustelee, että vaihtoehdot kerta kaikkiaan puuttuivat senhetkisellä tietämyksellä. Tukehtumisen tunnetta, kuolemia ja pitkäkestoisia sairastumisia ei käynyt vähätteleminen. Niin. Mutta kaikki ei ollut eikä ole kunnossa. Kukaties hoito oli sata kertaa pahempi kuin tauti.

Filosofi, kasvatustieteilijä Tapio Puolimatkan teos Ihmisyys uhattuna (2024) raapii arpia verekseltään. Edeltäjät lienevät harvassa suomen kielellä. (Kiintoisalta kyllä vaikuttaa esim. useiden kirjoittajien Koronan kääntöpuoli, Särötär 2021). Puolimatka hyödyntää kansainvälistä tutkimusta, joka on vauhdissa vaikkei johtopäätöksiltään valmista. Syistä ja seurauksista on vähitellen tuloillaan poikkitieteellinen genre. Professori Puolimatka tekee kelpo työtä kotimaisena tienraivaajana. Ihmisyys uhattuna on vaativa tiedekirja.

Sarkaa riittää Puolimatkan kaltaisille vapaille tiedemiehille. Mikään valtiollinen komitea ei pysty näiden häväistysten uskottavaan selontekoon.

Vuosien 2020–2022 rajoitustoimet Suomessa ynnä muissa sivistysmaissa olivat ennennäkemättömiä, ennenkokemattomia, joskaan eivät selittämättömiä. ”Yhteiskunta ajautuu itsepetokseen, koska tarve kokea olonsa turvalliseksi voittaa halun saada tietoa”, Puolimatka kirjoittaa.

Riippumattomat tiedotusvälineet olivat riippuvaisia jostakin korkeimmasta voimasta. Uutisointi oli järkyttävän yksisilmäistä. ”Oikea tieto” merkitsi ”väärän” sensuuria ja vastaväittäjien vaientamista ja massojen käännyttämistä keskeneräiseen totuuteen. Pikatuomioita lankesi syntipukeille eli kurittomille tartuttajille.

Eipä ilmaantunut immuniteettia joukkohypnoosille ja -psykoosille. Poliitikot oikealta vasemmalle, ideologioiden keulakuvat, kulttuurin supertähdet ja talouden titaanit horisivat yhdestä suusta. Kuten Puolimatka kiusallisesti huomaa, Suomessa esimerkiksi presidentti ja piispa höpöjutuilla häpäisivät instituutionsa.

Tieteisusko eli skientismi kumosi tieteellisyyden. Vaatimus ykseydestä hautasi rehdin epävarmuuden. Juuri tämä meni mönkään. Tieteentekeminen on antiikista asti pohjannut tietämättömyyden myöntämiseen. Ignoramus, emme tiedä (toistaiseksi, mutta otamme selvän). Pandemiassa ignoramus teki tilaa fraasien pakkotoistolle. Ken epäili tai opponoi, sai leiman: salaliittoteoreetikko, tiedevastainen denialisti, dis- ja misinformaation levittäjä ja niin edelleen.

Erimielisiä, toisinajattelivia lääkäreitä kyllä oli olemassa, ja he kertoivat yhteiskuntasulkujen historiallisesta epäonnistumisesta. Soraäänet eivät kuitenkaan päässeet kuuluviin. Moni tiedeansioiltaan huippupätevä koronatoimikriitikko sai potkut virastaan ikään kuin valelääkärinä. Maailman terveysjärjestö WHO käytti vaikutusvaltaansa informaatiovirtojen ohjailuun ja patoamiseen. Vaientamista toteuttivat yleisradioyhtiöt, lehtikonsernit, Facebook ja Twitter (ennen omistajanvaihdosta).

Miljardit luopuivat elämänkulustaan. Rahvas ei kapinoidut viranomaisten käskyjä vastaan, vaan vaati itselleen alisteisempaakin meininkiä. Totalitarismi jylläsi Pekingistä San Franciscoon. Impivaara ei tehnyt poikkeusta. Ihmis- ja perusoikeudet, journalistin ohjeet, uskon-, sanan-, kokoontumis- ja elinkeinovapaus… hui hai. Kunhan vain tartuntojen todennäköisyys luulotellusti tipahti.

Puolimatkan kirjan nimi Ihmisyys uhattuna ja alaotsikko Miten meistä tehdään uuden maailmanjärjestyksen kannattajia ovat perusteltuja. Järeimmät peruskivet tosiaan murenevat uudeksi normaaliksi.

Korona synnytti kastilaitoksen. Se asetti vastakkain maskinaamaiset, rokotetut kunnon kansalaiset ja maskittomat, rokottamattomat paariat. Jälkimmäisiin kohdistui tunnereaktio, joka hengellisesti melkein muistutti natsien rotuvainoa ja kommunismin luokkavihaa. Puolimatka ei yhtään ylistele Suomen papistoa. Sielunpaimenet epäinhimillistivät niitä lampaita, jotka hairahtuivat pois vastuullisesta rokotuslaumasta. Näin unohtuivat pyhimykset, jotka ruttouhreja hoitamalla tai spitaalisia syleilemällä olivat viestineet, että epidemiologia ei ole ihmisyyden A ja O.

Puolimatka ei irrota pandemiakriisiä ajanhengen irralliseksi yskökseksi. Sairaus on yleisinhimillisempi. Tekeeköhän koko keho kuolemaa? Oireisiin kuuluvat digitaalisen epäjumalan palvonta, asiantuntijoiden ylimieli ja yleisen mielipiteen tyhmistäminen. Länsimaisen totuudenetsinnän perinne katkeaa. Hyveet häviävät vastakohdilleen. Uusi maailmanjärjestys pyhittää paheet, vietit ja himot. Jumalisen agape-rakkauden tilalla rehottaa sukupuolinen elostelu.

Aleksandr Solženitsyn kirjasi 1900-luvun hirmutekojen perimmäiseksi syyksi: ”Ihmiset ovat unohtaneet Jumalan; siksi tämä kaikki on tapahtunut.” Jumalattomuutta ei käy edelleenkään kiistäminen. Hakaristi ja sirppi ja vasara sortuivat, mutta risti ei saavuta 2020-luvulla elintilaa. Luterilaisuuden kukistavat islam ja kulutususkonto. Maallisten “arvojen” edessä nöyristely muuttuu pakolliseksi. Puolimatkan mukaan täysin mahdollinen tulevaisuudenkuva on Jeesuksen opetusten kriminalisointi, nehän “loukkaavat” ties kuinka monia suomalaisia. Ennakkotapauksia piisaa raamattukäräjistä ja virsikielloista.

Ihmisyys uhattuna sorkkii terveellisellä tavalla “tietoyhteiskunnan” mätäpaiseita. Ne ovat osittain ajattomia, filosofian klassikoiden tunnistamia. Demokratian näennäisyyden näkivät edellisillä vuosisadoilla muun muassa Alexis de Tocqueville ja Hannah Arendt.

Ei kansasta ole kansanvallan käyttäjäksi. Joukot hyväksyvät turpiensa tukkimisen. Kyllä virkakunta varmaan tietää paremmin juu. Ei ole vireillä herkeämättömiä itsellisyyden intressejä. Omien aivojen käyttö on raskasta ja ikiomien ajatusten levittely vaarallista. Tavallinen tallaaja keskittyy arkeensa (niin kuin pitääkin?) eikä jaksa kinastella abstraktioista. Tähän kivikkoon demokratia käytännössä karahtaa. Platon ei odottanut, että kymmenenkään prosenttia helleeneistä älyäisi hänen Valtiostaan tuon taivaallista.

Puolimatkan vahvan tutkimuksen lukijaan hiipii lohduttomuus. Mitä seuraavaksi? Valtamedia ei myönnä valehteluaan eikä nöyrry itsekritiikkiin. Alustajajätit kahmivat tulonsa valtavirrasta ja viis veisaavat sananvapaudesta. Some-keskustelun kuolettamista helpottaa tekoäly. Virus todisti mahtajille propaganda-aseiden ja manipulointikeinojen tehon. Näitä käyttelee ylikansallinen teknokratiakin.

Kaiketi pandemia oli vain hypähdys kulttuurisotien kuumekäyrässä. Ilmiantajat, sensorit, uudelleenkouluttajat, valvojat ja ”oikean tiedon” suoltajat eivät jää työttömiksi. He palvelevat aivopesukoneistoa vaikkapa rasisiminvastaisessa teollisuudessa ja sateenkaari-industrialismissa.

Yksi seikka on varma. Väärinajattelijoille ja -käyttäytyjille käy kalpaten. Ajatusrikosten paljastaminen ja rankaiseminen on digimaailmassa helppoa. Kiina kuulemma napsii sakkoja suoraan häirikköjen sähköisistä lompakoista. Tulevat ulkonaliikkumiskiellot hoituvat algoritmin säädöllä. Isoveli on isompi kuin Orwell konsanaan kuvitteli.

–

Tapio Puolimatka: Ihmisyys uhattuna. Miten meistä tehdään uuden maailmanjärjestyksen kannattajia. TV7 Kustannus, 2024.

–

–