Kuplat, heimot ja identiteettipolitiikka

MARKO HAMILO

–

Kirjoitus on luku Marko Hamilon marraskuussa ilmestyneestä kirjasta ”Tiede ja populismi. Perussuomalaiset tiedetoimittajan silmin”. Teos on saatavilla Kiukaan verkkokaupasta.

–

Keksin vertauksen punavihreästä kuplasta puolivahingossa. Oli kesä 2014 ja kuuntelin radiota. Arvomaailmojen muutoksia luodanneet tutkijat kertoivat haastattelussa huomanneensa suomalaisten arvomaailman repeytyneen niin, että liberaali Helsinki oli alkanut yhä enemmän eriytyä omaksi arvomaailmasaarekkeekseen irti muusta, perinteisemmästä Suomesta.

Kaikenlainen kaupunkimaantiede on aina kiinnostanut minua, ja olen tietoinen kotikaupunkini Helsingin erilaisista kaupunginosaidentiteeteistä. Mietin, missä kaupunginosissa radiossa haastateltujen tutkijoiden kuvaama ilmiö olisi voimakkain, eli missä asuvat ne urbaaneimmat stadilaiset, joiden arvomaailma on peilikuva kehäteiden takaisesta?

Edelliset vaalit olivat kunnallisvaalit 2012. Aloin tutkia eri puolueiden kannatusta äänestysalueittain. Etsimäni ilmiö alkoi hahmottua. Kaikki äänestysalueet Siltasaaresta Käpylään poikkesivat paitsi muusta Suomesta, myös muusta Helsingistä. Rajoiltaan hieman kuplaa muistuttava alue muodostui, kun otin kriteereiksi vasemmistoliiton, vihreiden ja vanhojen kommunistipuolueiden yli 50 prosentin yhteiskannatuksen. Sosiaalidemokraatteja en laskenut mukaan, koska SDP vielä kymmenen vuotta sitten vielä hieman muistutti sitä valtionhoitajapuoluetta, joka oli syvästi juurtunut tavallisten suomalaisten arvomaailmaan Helsingin ulkopuolellakin.

Selvittelin vielä muutamia muita arvoindikaattoreita, siltä osin kuin tilastotietoja oli saatavilla. Olin löytänyt punavihreän kuplan. Alueella oli valtaosa Suomen homobaareista, vähiten kirkkoon kuuluvia ihmisiä ja paljon autottomia kotitalouksia. Metsästysaseet taas paljon harvinaisempia kuin muualla Suomessa. Kärjistin asetelman niin, että Kallion punavihreässä kuplassa on todennäköisempää, että naapuri on seksuaalivähemmistön edustaja kuin aseenomistaja.

Ehdotin päätoimittaja Matias Turkkilalle, että teen kuplateoriastani jutun Suomen Uutisiin. Juttuun lisäsin hieman pohdintaa siitä, miten suuri osa koko Suomen journalistityöpaikoista sijaitsee lyhyen polkupyörämatkan säteellä tästä punavihreästä kuplasta. Nämä kaikki olivat lähinnä havaintoja. Jonkinlainen sosiaalipsykologinen hypoteesini oli, että niin maantieteelliset kuin sosiaalisetkin kuplat tapaavat johtaa kognitiiviseen harhaan, jota on kutsuttu ryhmäajatteluksi (groupthink). Kuplan sisällä saattaa syntyä käsitys, että kuplassa yleiset näkemykset olisivat yleisesti hyväksyttyjä ja “normaaleja” ja vastaavasti illuusio siitä, että kuplassa tuntemattomat käsitykset olisivat radikaaleja äärimielipiteitä – vaikka ne olisivat koko väestössä hyvinkin yleisesti jaettuja.

Valtamedia, jota olin palvellut kuukausipalkkaisena ja vapaana toimittajana tuossa vaiheessa puolitoista vuosikymmentä, eli mielestäni tuollaisessa samanmielisten sosiaalisessa kuplassa. Keväällä 2015 Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos tilasi minulta selvityksen perussuomalaisten vaikeasta mediasuhteesta. Raportin nimeksi tuli lopulta Punavihreä kupla – Perussuomalaiset ja media. Siinä käsittelin muun muassa tutkimuksia journalistien puoluekannoista eri maissa. Journalistikunnan voimakas vasemmistovinouma osoittautui yleislänsimaiseksi ilmiöksi. Valitettavasti Suomessa ei vuonna 2015 vielä ollut tehty akateemiset kriteerit täyttäviä tutkimuksia toimittajien puoluekannoista, mutta muutamat toimitusten tekemät “viihteelliset” kyselyt viittasivat hyvin voimakkaasti samaan suuntaan kuin tutkimukset Ruotsista, Saksasta ja Yhdysvalloista.

Punavihreän kuplan käsite sai heti kesällä 2014 paljon huomiota. Helsingin Sanomien NYT-liite teki minusta haastattelun keskellä kuplaa Kallion Karhupuistossa. Todennäköisesti käsite jää pysyvimmäksi saavutuksekseni journalistina. Sen verran hyvin kahteen sanaan oli mahdollista kiteyttää niin maantieteellinen kuin sosiaalinenkin ilmiö.

Kuplan käsite vakiintui osaksi yhteiskunnallista keskustelua. Valitettavasti se ymmärrettiin hieman yksinkertaistaen heimoutumisen synonyymiksi. Elämme toki aikaa, johon kuuluu toisilleen vihamielisten yhteiskunnallisten ryhmien “heimoutuminen”, mikä sisältää voimakkaan lojaalisuuden vaatimuksen sisäryhmälle. Kuplautumisessa on kuitenkin kyse hieman toisenlaisesta ilmiöstä, ainakin siinä kuplautumisessa, josta kirjoitin.

Sosiologian graduaihetta miettiville voisin tässä tarjota muutamia ilmaisia vinkkejä.

Paljon alkoholia käyttäville muodostunee vääristynyt käsitys siitä, millaiset juomismäärät ovat tavallista ja millaiset tavallista runsaampaa alkoholinkäyttöä. Baareilevassa kuplassa syntyy helposti illuusio, että enhän minä nyt mitenkään erityisen paljon juo, eikä syytä terveyshuoliin ole – vaikka alkoholinkulutus olisi reippaasti yli kansallisen keskiarvon ja alkoholihaitat hyvin todennäköisesti orastamassa.

Veikkaan, että sama pätee myös seksuaaliseen riskikäyttäytymiseen ja moniin muihin ilmiöihin, jotka olisivat paitsi sosiologisesti kiinnostavia, myös yhteiskunnallisesti merkittäviä.

Yksi vasta-argumenteista punavihreän kuplan konseptiini oli, että aivan vastaavalla tavalla ne, jotka eivät elä punavihreässä kuplassa, elävät omissa kuplissaan. Mutta tästä nimenomaan ei ole kysymys. Keskimääräinen, tavallinen enemmistö elää keskimääräisen, tavallisen enemmistön elämää ja yleensä tietääkin sen. Kuplassa elävä ei oman kuplamääritelmäni mukaan tiedosta elävänsä kuplassa. Sörnäisissä vuokralla kerrostalohuoneistossa asuvalla autottomalla sinkulla ei todennäköisesti ole ymmärrystä siitä, miksi sellaiset asiat kuin autoilun ja lämmityksen hinta ovat niin polttavia puheenaiheita suomalaisten enemmistölle.

Vastaavasti on ajateltu, että meillä perussuomalaisilla tai maahanmuuttokriittisillä olisi oma sinivalkoinen kuplamme. Perussuomalaiset ovat kuitenkin viitanneet jo aikoja sitten tutkimustietoon, joka kerta toisensa jälkeen osoittaa, että maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen kriittisesti suhtautuva väestönosa ei ole mikään pieni vähemmistö. Lisäksi median vaikutus vahvistaa punavihreiden kuplautumista mutta saa päinvastoin “moraalisen enemmistön” herkästi kuvittelemaan että he ovat jääneet vähemmistöön.

Koronavuosien aikana ja niiden jälkeen olen kyllä joutunut tunnustamaan, että jonkinlainen “hörhökupla” toimii kaikukammiona niille, jotka muuten ehkä kokisivat jäävänsä yksin kansallismielisten ja konservatiivien puolella. Tarkoitan ilmastodenialisteja, rokotevastaisia, kaikenlaisia salaliittoteorioiden kehittelijöitä ja levittäjiä, ihmisiä jotka tuulivoimavastaisuudestaan huolimatta keksivät tyyninä päivinä epäillä sähkömarkkinoita manipuloiduksi, kun hinta hyppää kymmeniin sentteihin. Luulenpa, että ilman sosiaalista mediaa he kyllästyisivät yksinäisyydessä omiin juttuihinsa. Somen ansiosta heillä on kavereita ja usko siihen, että jollain isommalla asialla ollaan.

Harmi kyllä moni näistä hörhöistä näyttää olevan isänmaallisia, kansallismielisiä ja perussuomalaisten äänestäjiä päätellen muun muassa taustakuvista ja jäsenyyksistä perussuomalaisia lähellä olevissa Facebook-ryhmissä.

Pelkään pahoin, että useimmat näistä ihmisistä ovat hyvin laiskoja äänestäjiä, eikä heidän mielistelynsä voi tuoda puolueelle paria prosenttiyksikköä enempäää kannatusta. Sen sijaan puolueen julkisen kuvan luojina he voivat olla hyvinkin näkyviä, tehokkaita – ja tuhoisia.

Politiikan heimoutuminen on ehkä kuplautumista helpommin tunnistettava ilmiö. Siinä muodostuu ryhmäidentiteetti, jonka pönkittäminen muodostuu ajan mittaan tärkeämmäksi kuin ne tavoitteet, jotka alun alkaen ryhmän tai heimon synnyttivät.

On tuskastuttavaa seurata punavihreiden pyöräilijöiden ja perussuomalaisten (ja kokoomuslaisten) autoilijoiden keskinäistä nokittelua varsinkin Helsingin liikennepolitiikassa. Pyöräilijäpuoluetta ei näyttäisi lainkaan häiritsevän autoilijan elämän tekeminen mahdollisimman vaikeaksi, vaikka hyödyt pyöräilylle olisivat vähäisiä. Autopuolue ei taas tunnu ymmärtävän ilmiötä, jota olen kutsunut edunvalvontaparadoksiksi: mitä paremmin joukkoliikenne ja pyöräily kaupungissa on järjestetty, sitä useampi jättää auton kotiin ja jäljelle jääville autoilijoille on tarjolla ruuhkattomat kadut ja enemmän vapaita parkkipaikkoja.

Kuplat ja identiteettipolitiikka ovat haitallisia koko yhteiskunnalle. Perussuomalaisille punavihreän kuplan persuviha on tietysti ongelma, mutta toisaalta se tekee vasemmistovihreistä kykenemättömiä ymmärtämään perussuomalaisten kestävää kannatusta. Persut ikään kuin lentävät vastustajiensa tutkan alapuolella, mikä antaa mahdollisuuden yllättää joka kerta uudelleen.

–

Marko Hamilon ”Tiede ja populismi” on saatavilla Kiukaan verkkokaupasta.

–

–