Moniavioisuuden viekoitukset ja historian varoitukset

TEEMU KESKISARJA

–

Vuonna 2024 Suomen poliitikot flirttailevat moniavioisuuden laillistamisella. Ennen kuin flirtti äityy paritteluksi, varoittelen vuosisatojen takaisista tapauksista muslimimaailmassa.

Joka jannu haaveilee sukupuolisen itsensätoteuttamisen äärettömyydestä. Ollapa kukko tunkiolla kera kymmenien ja satojen alisteisten kanojen. Elo ja olo haaremissa ei kuitenkaan todellisuudessa ollut kivaa.

Haaremi-sana merkitsee suljettua. Sulkemisen syy ei ollut mustasukkaisuus vaan sukupuolitautien pelko. Siitä johtui pohjimmiltaan myös neitsyiden suosiminen. Uskonnosta riippumatta mahtimiehen veti hiljaiseksi mulkun visvavuoto taikka syfilis, jolle lääkärit eivät mahtaneet mitään. Osmanien valtakunta, joka sivistyksessään käpertyi sisäänpäin, käännätti 1600–1700-luvulla turkiksi vain yhden ainoan länsimaisen kirjan – sukupuolitautien hoito-oppaan.

Samassa kulttuuripiirissä kasvoivat kuuluisimmat haaremit. Perillisten siittäminen oli kohtalonkysymys. Yksi eukko ei useinkaan riittänyt. Kaikkien maiden dynastioissa kaatui sukupuita, jotka näyttivät lehteviltä. Hallitsijaparille syntyi 15 lasta, mutta puolet lensi pois pikku enkeleinä ja loput olivat tyttöjä taikka tylsämielisiä.

Turkkilaiset ottivat varman päälle. He kohtelivat sulttaaneja kuin siitosoreja. Nämä siemensivät haareminaisten paljoutta parhaan kykynsä mukaan. Laaduntarkkailu jäi vähemmälle. Kusta lorahti sekaan. Vika ei piillyt geeneissä, mutta kasvuympäristönsä takia sulttaaninalut olivat notoorisen heikkolahjaisia.

Syntymäosa tarkoitti haaremin vankeutta eunukkien ja napatanssijattarien seurassa. Järjestelmä ei päästänyt poikia ulkomaailmaan juonittelemaan palatsivallankumouksia. Pyrky kalifiksi kalifin paikalle ulottui kehdosta hautaan. Velipuolia oli aina mahdottoman monta eri äideille. Kun pappa potkaisi tyhjää, vain yksi astui hänen tilalleen. Muut kuristettiin perinteisin rituaalein silkkiliinalla.

Valtaistuinpeli riippui sänkykamarin suhdanteista, verkostoista ja tuurista. Luonnonvalinta ja vahvimpien selviytyminen tuskin vallitsivat. Lapsuus ja nuoruus olivat eriössä kyhjöttämistä. Jos sulttaani-isä oli pitkäikäinen, seuraaja pääsi päivänvaloon vasta viisikymppisenä. Ei hän osannut hallita ja sotia.

Osmanien valtakunta sortui ikään kuin käänteiseen rodunjalostukseen. Ongelma ulottui laajalle muslimimaailmaan, ei pelkästään hallitsijahuoneisiin. Moniavioisuus mädätti yhteiskunnat. Suomalaisten polygaamikkojen kannattaa lukea Niall Fergusonin historiateos Sivilisaatio – Me ja muut (suomennos Kimmo Pietiläinen, Terra Cognita).

Moniavioisuuden ylläpitäjät vihasivat sateenkaarihommeleita henkeen ja vereen, mutta tulivat aiheuttaneeksi niiden kukoistuksen. Avio-oikeus kasautui liian harvoille ja valituille. Akattomat janitsaarit katosivat sotaretkille, mutta paine oli silti armoton. Tavallisille pulliaisille ei piisannut vastakkaista sukupuolta. Väistämätön seuraus oli miestenkeskinen alakulttuuri (ja luultavasti myös naistenkeskinen, vaikka lähteet ovat siitä vaitonaisemmat).

Homosuhteet olivat muhamettilaisten helmasynti, käyttääksemme kömpelöä kielikuvaa. Kristityillä oli toki omat ristinsä kannettavanaan. Runoilija lordi Byron kirjoitti 1800-luvulla: ”Englannissa muodikkaita paheita ovat huoraaminen ja juopottelu, Turkissa sodomia ja tupakointi. Me suosimme tyttöä ja pulloa, he piippua ja poikaystävää.”

–

–