Huhuilua hullujenhuoneesta

TEEMU KESKISARJA

–

Runoilija Pentti Saarikoski päätyi mielisairaalaan ja oli siellä mahdoton potilas. Hän juonitteli sääntöjä vastaan, irstaili ystävättärensä kanssa, ryyppäsi ja sekoili. Ylilääkäri menetti malttinsa: ”Te olette hullu! Te olette skitsofreeni! Painukaa helvettiin täältä!” (Pekka Tarkka: Pentti Saarikoski. Vuodet 1937–1963. Otava).

Hiljakkoin eräs kansalainen kysyi: ”Kansanedustaja Keskisarja, oletteko mielenvikainen?” Niin, no, ööh. Honkajoki vastasi Tuntemattomassa: ”Tällaista kysymystä ei epäilyksenalainen voi koskaan itse ratkaista. Sen asian määrittelee ympäristö.”

Täysjärkisyyden kyseenalaistus johtuu asustani, olemuksestani, puheistani ja eleistäni. En sinänsä ihmettele. Ympäristö vain on Arkadianmäellä väärä määrittelijä.

Parahin lukija, voin vakuuttaa sinulle, että yhtä hulluja kansanedustajia on 199 ja kaksoisolennot päälle. Kaikki me kuulumme pykälien pakkopaitaan ja graniittisten telkien taakse. Mikään ulkoinen yleisö ei kestäisi puheenvuorojemme katsomista ja kuulemista ilman kohtalokkaita psyyken vaurioita.

Eduskunta muistuttaa hullujenhuonetta interiööriltään. Ikkunoissa on kaltereita, parvekkeissa lukitus ja salissa pehmustettua pintaa. Vahtimestarit estävät teräaseiden tuomisen itsetuhoisiin tarkoituksiin. Lähetekeskustelu on oikeastaan lähete. Näppäilemme koko ajan puhelimiamme, varmaan omakanta-sovellusta. Arkkitehtuuri ja taide-esineet ovat sairaan kauniita taideterapian hengessä. Seinustalla Wäinö Aaltosen veistokset Raivaaja, Henkinen työ, Tulevaisuus, Usko ja Sadonkorjaaja kekkaloivat ilkosen alastomina. En ylläty, jos seuraavassa täysistunnossa minä tai joku kollega riisuutuu, kieriskelee kouristuksissa ja kielilläpuhuu päättömyyksiä, jotka tuskin erottuvatkaan pöytäkirjan normaaleista lauseista.

Ja onko ympäristö yhtään terveempi? Ei todellakaan. Oikeusvaltiota riivaa kaksisuuntainen laillisuushäiriö ja vallan kolmijakomielitauti. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset estävät kotimaassa ihmisten oikeudet. EU lobotoi yksittäisajattelijat. Korkein oikeusviranomainen lukee itsenäisyyden madonluvut suu siististi vaahdossa. Jos selität 1500–1900-lukujen suomalaiselle, että vuonna 2023 ketkä tahansa saavat potkulautailla sotaisasta naapurista Suomeen eläteiksi ja desanteiksi, taatusti saapuvat valkotakit luoksesi aikakoneella.

Terapiatakuu ei koske kansakuntaa, ihmiskunnasta puhumattakaan. Ainut leposide on kirjallisuus. Ei tietenkään minun kirjoittamani. Lopetan klassikkositaattiin, joka kuvaa itse kunkin mielentilaa:

”Totta, on aivan totta, että olin ollut hyvin hermostunut, hirvittävän hermostunut, ja olen vieläkin, mutta miksi yrität väittää, että olen hullu? Sairaus oli terävöittänyt aistini, ei tuhonnut niitä, ei tylsistänyt niitä. Etenkin kuuloaistini oli tarkka. Kuulin kaiken mitä tapahtui taivaassa ja maan päällä. Kuulin monia ääniä myös helvetistä. Miten minä siis voisin olla hullu?” (Edgar Allan Poe, Kielivä sydän. Suomennos Paavo Lehtonen. Teoksessa Rue Morguen murhat ja muita kertomuksia. WSOY)

–

–