Helsingin Sanomat yllättää rotuoppien ymmärryksellä

TEEMU KESKISARJA

–

Sanoin eduskunnassa sanasen supisuomalaisten sorrosta ja riistosta. Tiedeyhteisö äkämystyi. Professorit, ”väitöskirjatutkijat” (ennen jatko-opiskelijat) ja eräät Historioitsijat Ilman Mitään Rajoja veisasivat lehdistölle itkuvirren. Eihän enemmistöä ole Suomessa nimitelty, sorrettu ja riistetty! ”Valheellinen mielikuva” vääristyy, kun ”pelkurimainen” persu käyttää ”rasistista kieltä” ja neekeri-sanaa muka viittauksena esivanhempien alhoon!

Kuulemma Keskisarja ”valjasti populistien keppihevosiksi” tositieteilijät, jotka tiedostavat saamelaisten ja romanien vainot ja niin edelleen ja niin edelleen ja niin edelleen. Hilpeyden huipuksi yliopistoväki penää alaviitteitä puhujapönttöön, muttei suinkaan valjasta itseään kyntöön ja äestykseen kirjastoissa vaan pelkkään hakukoneiden hinkkaukseen.

Jos kansanedustaja täysistunnossa nimeltä mainitsee kollegan, puhemies suo tälle vastausvuoron, ja sitten miekkaillaan sanansäilällä. Sitä vastoin valtamedian ”rasisminvastustajat” määkivät pelokkaina puskan takaa kaikki henkilökohtaisuudetkin. Vastaiskut jäävät takuulla julkaisematta. Samantekevää. En ole aikoihin edes yrittänyt minnekään eriäviä mielipiteitä, vastineita ja oikaisuja.

Siksipä ällistyin, kun Helsingin Sanomissa (9.10.2023) ilmestyi pitkä, perusteellinen, huolella kuvitettu, kiihkoton ja totuudellinen rotuhistoria-artikkeli. Se todella on Päivän Timantti. Kun nyt tarkemmin katson, ensimmäinen julkaisija on Tiede-lehti (11/2023) joten isoimmat kehut sinne.

Mikä someaikana uskomatonta, toimittaja Artemis Kelosaari on taustatöikseen LUKENUT KIRJOJA. Lähdepohja käy ilmi tekstistä.

Kelosaari kertoo pääkallonmuodot, vähä-älyisyyden, neekerit, mongolit, arjalaiset ja Freukkari-Freudenthalit paljon paremmin kuin minä puheeenpätkässä ja tässä tynkäkolumnissa.

Lukeminen kannattaa aina, sanoi Donner-vainaa. Poliittisesta ristivedosta huolimatta postilaatikkooni ja tietokoneeseeni kolahtaa Hesari monilla maksullisilla lisukkeilla. Sen annista 5–10 prosenttia on punnittua ja mietittyä; iltapäivälehdissä osuus on pitkälti alle nolla.

Suosittelen Helsingin Sanomien ja Tiede-lehden tilausta korkeakoulujen englanninkielistyville hyperhuippuyksiköille. Tiedemiehuuteen ja -naiseuteen kuuluu muutakin kuin webinaarien Call for Papers ja tumputus twitterissä.

–

–