Mietteitä Wagnerin kapinasta

JAMES A. (suomentanut Timo Hännikäinen)

–

Aivan ensimmäiseksi haluan nauraa Venäjän myötäilijöille, jotka luulevat saavuttaneensa jotain. Totta kyllä, Venäjä välttyi pahan tilanteen kehittymiseltä katastrofaalisesti huonommaksi. Mutta yleisesti ottaen Jevgeni Prigožinin ja Ryhmä Wagnerin kapina vahingoitti suuresti Venäjää aiheuttamatta mitään vahinkoa Ukrainalle.

Käydäänpä läpi tapauksen vuosikymmenten takaisia taustoja, joita ei ole nähdäkseni käsitelty läheskään riittävästi.

Kuinka Prigožin (tästä eteenpäin Prigo) saavutti valtansa? 1990-luvun alusta puoliväliin Vladimir Putin oli vaatimaton ja korruptoitunut valtion virkamies Pietarissa. Hänellä oli useita virkoja, osa niistä samanaikaisesti; hän oli muun muassa ”pormestarin ulkoisten suhteiden komitean puhemies”, jonka tehtäviin kuului kansainvälisten suhteiden ja etenkin ulkomaisten investointien edistäminen. Tämä tarkoittaa, että Putin oli yksi alle kymmenestä tärkeästä miehestä, jotka ulko- ja kotimaisten oligarkkien piti lahjoa päästäkseen ryöstämään Venäjää Neuvostoliiton romahduksen jälkeisinä vuosina. Putinin roolista hallinnossa tällä ajanjaksolla on saatavilla enemmänkin tietoa, mutta riittää kun sanon, että korruptiotutkintoja tapahtui ja huhuja niistä liikkui.

Samaan aikaan Prigo pyöritti ”pitopalveluaan”, joka oli tuolloin yksi monista keinoista pestä rahaa. Hän oli myös toimitusjohtajana Spectrum CJSC -yhtiössä, joka omisti useita kasinoita ja muita uhkapeleihin liittyviä yrityksiä. Vuosina 1991-96 Putin toimi muiden virkojensa ohella ”kasinoiden ja uhkapelien valvontalautakunnan puhemiehenä”. On varsin todennäköistä, että Putinin ja Prigon ystävyys sai alkunsa keskinäisestä korruptiosta: entinen vanki Prigo lahjoi Putinin painamaan villaisella hänen hämärät liiketoimensa, ja vastineeksi Putin hyödynsi Prigon nopeasti kasvavaa liikeimperiumia pestäkseen rahaa, jota hän sai myymällä venäläistä omaisuutta ulko- ja kotimaisille oligarkeille. Ei tarvitse olla nerokas rikollinen tajutakseen, että jos hoitaa laittomia toimia kunnianhimoisen poliitikon puolesta, on viisasta pitää joitakin kuitteja tallessa.

Sitä ei tietenkään voida todistaa, mutta on mahdollista, että Prigo kykenee kiristämään Putinia miesten vanhojen yhteisten liiketoimien avulla, ja että tämän takia hän on saanut Kremliltä niin monia palveluksia vuosikymmenten mittaan ja noussut lopulta asemaan, jossa hän oli kesäkuussa 2023. Viime päivien tapahtumien perusteella on selvää, ettei Putinin ja Prigon välillä ole syvää ystävyyttä, aitoa toverillista uskollisuutta tai yhteistä maailmankatsomusta, joka tekisi heistä yhteisen unelman puolesta kamppailevia ideologisia liittolaisia. Todennäköisemmin he ovat vain pitkäaikaisia liikekumppaneita, jotka ovat käyttäneet toisiaan yhteisten etujen saavuttamiseen. Putin hyödynsi Prigon liikeimperiumia ja rikollista mentaliteettia luodakseen yksityisen palkka-armeijan, joka toimi Venäjän hallinnon apuna ulkopolitiikassa ja kartutti Prigon pankkitiliä. Yksi käsi on pessyt toista vuosikymmenten ajan.

Wagnerin kapina itsessään oli katastrofi Venäjälle. Se ei johtanut Venäjän federaation luhistumiseen, mutta sillä joka tapauksessa on huomattavia seurauksia. Summaan tapahtumat lyhyesti:

Kun vakavat jännitteet Prigon ja Venäjän puolustusministeriön välillä olivat kestäneet toista vuotta, Prigo väitti puolustusministeriön pommittaneen Wagnerin tukikohtaa ja aiheuttaneen kymmenien miesten tappiot (vaikka julkaistulla videolla näkyi vain pieniä tulipaloja ja ehkä yksi ruumis). Hän sanoi, että Wagner tekisi seuraavan siirron. Sen jälkeen Wagner valtasi Rostovin kaupungin, jossa asuu 1,1 miljoonaa ihmistä, ja piiritti siellä sijaitsevan Ukrainan operaation päämajan panssarivaunuilla ja sotilailla. Sitten Prigo julisti marssivansa Moskovaan ja hirttävänsä puolustusministeri Šoigun ja yleisesikuntapäällikkö Gerasimovin. Hän sanoi myös, että ”Venäjälle tulee pian uusi presidentti”. Venäläiset rajavartijat ja sotilasosastot eivät yrittäneet pysäyttää Wagnerin joukkoja, vaan joko väistyivät niiden tieltä tai liittyivät niihin. Useat Telegramin sotabloggarien kanavat, joiden seuraajamäärä ulottuu muutamasta sadasta tuhannesta yli miljoonaan, ilmaisivat tukensa Prigolle ja Wagnerille. Putin julkaisi kiihkeän ja vihaisen videopuheen, jossa hän nimitti – hän mainitsi Ryhmä Wagnerin mutta jätti Prigon mainitsematta – kapinallisia Venäjän pettureiksi, joita rangaistaisiin mitä ankarimmin. Hän varoitti Venäjän armeijaa ja turvallisuusjoukkoja tekemästä ”kuolettavaa ja traagista virhettä” liittymällä kapinaan, vertasi tilannetta vuoteen 1917 ja sanoi, että sillä voisi olla Venäjälle tuhoisat seuraukset, kuten antautuminen ja nöyryytys. ”Veitsenisku selkään”, ”petturuus” ja ”maanpetos” kuuluivat Putinin usein toistamiin fraaseihin.

Marssiessaan Itä-Ukrainasta Rostoviin ja sieltä kohti Moskovaa, Wagnerin joukot ampuivat useiden venäläisten Telegram-kanavien mukaan alas seitsemän venäläistä sotilaslentokonetta, mukaan lukien kaksi erittäin kallista elektronisen sodankäynnin helikopteria, ja surmasivat 12 venäläistä lentäjää. Erikoiskoptereitakin arvokkaampia olivat koulutetut ja kokeneet lentäjät. Vaatii paljon aikaa ja resursseja kouluttaa yksikin sotilaslentäjä. Yhden päivän aikana Venäjä menetti heistä kaksitoista, eli päivä oli ilmavoimien kannalta tuhoisin koko tähänastisen sodan aikana. Voidaan olla varmoja, että Venäjän valtiolle koituvat tappiot eivät pääty tähän, sillä lentäjien perheet epäilemättä saavat isot shekit valtiolta pysyäkseen vaiti siitä, että heidän perheenjäseniään murhanneet kapinalliset sotilaat ilmeisesti selviytyvät rangaistuksetta.

Venäjän armeija ja turvallisuuspalvelut eivät lopulta tehneet yhtään mitään pysäyttääkseen Wagnerin, paitsi pommittivat lyhyesti yhtä autosaattuetta ennen kuin hyökkäyksen tehnyt lentokone joko ammuttiin alas tai joutui väistämään Wagnerin ilmatorjuntaa. Kriisin tuottamat tappiot eivät vieläkään ole tiedossa. Kahdeksan tunnin ajan Wagner marssi vastarintaa kohtaamatta satoja kilometrejä Moskovaa kohti. Lopulta, kun armeija ja turvallisuusjoukot valmistelivat Moskovan puolustusta ja Wagner oli lähteestä riippuen joko 80 tai 220 kilometrin päässä kaupungista, Venäjän vasallivaltiona pidetyn Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukašenka neuvotteli kapinan päättäneen sopimuksen, jonka yksityiskohdat ovat tuntemattomat.

Tämä oli uskomattoman nolo ja horjuttava episodi Venäjän federaatiolle.

Useimmat länsimaalaiset viittaisivat tällaiselle kintaalla, koska länsimaiset poliitikot ovat huoria, joille maine ei merkitse mitään. Mutta tämä on länsimainen näkökulma, ei venäläinen tai autoritaarinen. Kaikki autoritaariset hallinnot, erityisesti Venäjän, perustuvat oletukselle voimasta. Sille on syynsä, että Putin julkaisee propagandavideoita, joissa hän treenaa judoa, ampuu, ratsastaa hevosella ilman paitaa ja vierailee armeijan joukkojen luona. Autoritaarisissa valtioissa kansan käsitys johtajan voimasta ja erehtymättömyydestä on vähintään yhtä tärkeää kuin hänen varsinainen voimansa ja erehtymättömyytensä.

Ottakaamme Nicolae Ceausescu esimerkiksi. Hän oli diktatuurinsa lopulla menettänyt todellisen, konkreettisen valtansa. Mutta vasta kun hän ilmaantui palatsinsa parvekkeelle, kohotti kätensä ja pyysi turhaan väkijoukkoa vaikenemaan, kansa kollektiivisesti tajusi että hänen valtansa oli mennyttä. On suoraan nähtävissä hetki, jolloin hän tajuaa tilanteen karanneen hänen käsistään. Ceausescu pakeni Bukarestin noustua kapinaan, kapina kukistettiin, mutta se levisi nopeasti koko Romaniaan. Neljä päivää myöhemmin hänet ja hänen vaimonsa teloitettiin, ja teloitus näytettiin samana päivänä Romanian televisiossa. Huomionarvoisinta on, että vallankumous alkoi vasta kun kaikki tajusivat, että diktaattorilla ei enää ollut valtaa eikä kansan tukea. Vasta kun hän oli kyvytön vaientamaan väkijoukkoa Bukarestissa, tyytymättömyys ja hajanaiset mielenosoitukset muuttuivat maanlaajuiseksi vallankumoukseksi. Yhteenvetona: kun valtio ja diktaattori näyttävät heikoilta, autoritaarinen hallinto on tuhoon tuomittu.

Juuri näin tapahtui Venäjällä 23. ja 24. kesäkuuta. Yksittäinen kansalainen onnistui nöyryyttämään valtion sotilas- ja turvallisuuskoneistoa, ja presidentin oli pakko pitää kansalle puhe, josta hän varmasti soimaa itseään ja joka pitää häntä hereillä öisin. Siinä hän vertasi nykytilannetta vuoteen 1917, jolloin hallitus kaadettiin väkivalloin ja hallitseva luokka tuhoutui vuosia kestäneessä sisällissodassa. Putinin oli myös myönnettävä, että tilanne Rostovissa oli ”vaikea” ja että ”siviili- ja sotilashallintoa estettiin suorittamasta tehtäviään”.

Toisin sanoen, Venäjän mahtavuutta ja vääjäämätöntä sotilaallista voittoa rummuttaneesta propagandasta on siirrytty tilanteeseen, jossa presidentti pohtii julkisesti tappion, antautumisen, nöyryytyksen, aluemenetysten, sisällissodan ja muiden katastrofaalisten näkymien mahdollisuutta. Ja lopulta tilanteen pelastaa vasallivaltion diktaattori, kun Venäjän presidentti, armeija ja turvallisuusjoukot eivät siihen pysty. Valtion arvovalta on saanut hirvittävän kolauksen.

Sisällöltään tuntemattoman sopimuksen mukaisesti Prigo lienee matkalla Valko-Venäjälle maanpakoon. Mutta jos häntä ei lopulta teloiteta tai salamurhata, se käytännössä todistaa, että hänellä on hallussaan Putinia koskevaa aineistoa, jonka hän on määrännyt julkaistavaksi jos hänelle tapahtuu jotakin. Jos tässä nimenomaisessa tilanteessa paljastuisi, että Venäjän presidentti on myynyt venäläistä omaisuutta länsimaisille oligarkeille 90-luvulla, se olisi melkein yhtä noloa ja arvovaltaa murentavaa kuin Wagnerin kapina. Jos Prigo teloitetaan tai salamurhataan, on silti mahdollista että hän on kiristänyt Putinia tällaisella aineistolla vuosikausia, mutta Putin on löytänyt keinon estää aineiston julkistaminen.

Kaiken kaikkiaan, 23. ja 24. kesäkuuta Venäjän federaatio menetti useita lentokoneita, tusinan verran kokeneita lentäjiä ja kärsi muita tappioita, jotka eivät vielä ole tiedossa. Mutta lujin isku kohdistui autoritaarisen hallinnon tärkeimpään edellytykseen: mielikuvaan sen mahdista.

–

James A. on virolainen kirjoittaja. Kirjoitus on ilmestynyt alkujaan Counter Currents -verkkojulkaisussa 26.6.2023.