Neuvostoliitto maksimoi onnellisuuden

VELI PESONEN

–

Eikö Neuvostoliitto ollut erinomainen ratkaisu kysymykseen, kuinka järjestää mahdollisimman ylelliset olot mahdollisimman monelle?

Mahdollisimman ylelliset olot ovat: ei työtä, paljon lomamatkoja silloin kun itse haluaa, päivittäin ylelliset ateriat ja palvelusväkeä sen verran kuin viitsii vaivata.

Keskiajan aateliset eivät eläneet missään ylellisyydessä aivan korkeinta tasoa lukuunottamatta ja se oli hyvin harvalukuinen. Aatelin tehtävänä kumminkin oli sotaväen ylläpito ja veronkeruun järjestäminen ja sehän on sitä sellaista työtä.

Rikaskin poroporvari joutuu huolestumaan talentistaan eli siitä onko kaikki pääoma varmasti tuottavassa muodossa. Nykyisin lähimmäs mahdollisimman suurta ylellisyyttä pääsee länsimainen työtön mutta hän ei vähävaraisena voi matkustella mielin määrin eikä palvelusväkeä ole loputtomiin saatavilla.

Neuvostoliiton virkakoneiston ylimmillä portailla oli verrattain paljon väkeä jonka mahdollisimman suurta ylellisyyttä koko yhteiskunta oli viritetty palvelemaan. Kansan suurelle enemmistölle tämä hyvitettiin kahdella tavalla: 1) heidänkään ei tarvinnut tehdä erityisen paljon työtä; 2) he saivat voimia leirivankeja kohtaan tuntemastaan ylemmyydestä.

Reaalikommunismista ja Neuvostoliitosta on monta tulkintaa; milloin se on fasismia, milloin kapitalismia, milloin anarkismia ja sosiaalista entropiaa. Mutta eikö paras määritelmä ole: johdonmukainen ja onnistunut projekti mahdollisimman suuren ylellisyyden järjestämiseksi mahdollisimman monelle?

Eikös tuo ole yhtä kuin onnellisuuden maksimointi?

Tänä päivänä myös länsimainen yhteiskunta on yltynyt maksimoimaan onnellisuuttaan. Kun kaikkien erillisryhmien tarpeet otetaan maksimaalisesti huomioon, maailma tulee täydeksi. Arvoasteikossa onnellisuus näyttää päihittävän jo itsensä hyvinvoinninkin! Buddhalaiset sanovat työskentelevänsä kaikkien onnellisuuden eteen ja jollain kerettiläisellä l. maallistuneella tavalla tulkittuna tuo merkinnee yhteiskunnan jakamista onnellisiin, riistettyihin ja tyytyväisiin. Emmekö me yleensäkin tulkitse kaikkea kerettiläisesti eli maallistuneesti, ainakin kirkko tekee niin.

Katsotaan pääsemmekö Neuvostoliiton tasolle tai ohi. Keskiluokan elintaso onnistutaan romuttamaan sillä että verotaakka alipalkattujen vierastyöläisten elämän subventoimiseksi kasvaa ylipääsemättömäksi samalla kun julkinen terveydenhuolto ja infrastruktuuri, eli ne asiat joiden laadulla yhteiskunnan laatua voi mitata, romahtavat. Tiellä ei kannata ajaa ilman maastoautoa, viemärit hapantuvat käsiin, sähköverkko odottaa täysremonttia – turhaan, rakennettu ympäristö alkaa pala palalta olla käyttäjälleen vaarallinen. Lääkäriin pääsee veronmaksaja päivystyksen kautta kunhan odottaa tähdellisemmät tapaukset alta pois ensin. Ongelma on aina sen henkilökohtainen ongelma joka siitä ensimmäisenä jotain ääneen mainitsee joten ei pidä mainita.

Näyttää siis siltä että länsimainen yhteiskunta jakautuukin onnellisiin, tyytymättömiin ja riistettyihin, joten Neuvostoliiton tasolle onnellisuudessa emme pääse.

Eri asia sitten on, pitäisikö onnellisuutta tavoitella. Ainakin onnellisuutta on olemassa mutta pitääkö sitä tavoitella.

–

–