Hoidetaan homma vuonna ’21
STEVE SAILER (suomentanut Timo Hännikäinen) – (Kirjoitus on alun perin julkaistu 16.12.2020) – On vain luonnollista olla peloissaan, kun käsivarteen työnnetään neula täynnä uutta rokotetta, joka kehitettiin sellaisella vauhdilla, … Lue loppuun
Mitä tapahtuikaan ”oikeistoihmiselle”?
MARCIA CHRISTOFF (suomentanut Timo Hännikäinen) – ”Tavoitteeni on pelastaa suuren yleisön sielu mottaamalla sitä aluksi naamaan.” – Ezra Pound – Amerikan konservatiivisen oikeiston suurin virhe on sen pelko tuottaa omanlaisiaan … Lue loppuun
Trumpin jälkeen
OLLI HUOVINEN – Kuudentena päivänä tammikuuta Donald Trumpin kannattajat valtasivat Capitol-kukkulalla sijaitsevan Yhdysvaltain kongressirakennuksen. Presidentinvaalien tuloksen vahvistaminen jouduttiin keskeyttämään. Valtaus oli tietenkin syöttö vastustajalle, ja sitä alettiin välittömästi … Lue loppuun
Eliitin näytelty järkyttyneisyys on naurettavaa
JOAKIM ANDERSEN (suomentanut Olli Virtanen) – Harvalta lienee mennyt ohi, että Donald Trumpin tueksi järjestettyjen valtaisien mielenosoitusten seurauksena pienempi joukko mielenosoittajia valtasi Yhdysvaltain kongressirakennuksen Capitolin. Monet ruotsalaiset poliitikot ovat tapahtuman … Lue loppuun
Mitä Capitol Hillin jälkeen?
JUKKA AAKULA Capitol Hillin tapahtumat 6.1.2021 merkitsivät erään aikakauden loppua. Trumpilaisen projektin ja republikaanipuolueen täydellistä henkistä konkurssia. Republikaanipuolueen poliittinen linja on 70-luvulta asti muodostunut kaksoisstrategiasta: 1. Neoliberalistisesta ja reaganilaisesta talouspolitiikasta … Lue loppuun
Yhteenveto viime aikojen tapahtumista
OLLI VIRTANEN – Yhteiskunnallisella rintamalla on viimeksi kuluneen kuukauden aikana pitänyt kiirettä. Sukelletaanpa katsomaan, mitä kaikkea niin maailmalla kuin meillä koto-Suomessakin on ehtinyt tapahtua. *** Juuri ennen uusia koronasulkuja Eurooppaa … Lue loppuun
Trumpista opittua
Z MAN (suomentanut Anonyymi) – Vanha viisaus sanoo, ettei koskaan tulisi yrittää huijata huijaria. Tämä neuvo ei ole huijareille tarkoitettu, tietenkään, vaan kunniallisille ihmisille. Huijarit ovat intuitiivisesti epärehellistä väkeä, … Lue loppuun
Epäilyksen siemen
N. A. SARAMO – Tätä kirjoittaessa Yhdysvaltain vaalien ääntenlasku on yhä käynnissä. Tämänhetkisten tietojen mukaan edustajainhuoneen enemmistö pysyy demokraateilla ja senaatin enemmistö republikaaneillla. Presidentinvaalien tulosta ei voi vielä sanoa … Lue loppuun
Mielikuvitusviholliset
Z MAN (suomentanut Jarno Alander) – Eräs tärkeä käsite nykyaikaisessa eksegetiikassa on niin sanottu Q-lähde, jonka uskotaan olevan kokoelma Jeesuksen muistiin merkittyjä puheita. Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumeja … Lue loppuun
Kyle Rittenhousen puolustus
SPENCER J. QUINN (suomentanut Timo Hännikäinen) – Lisää laukauksia on ammuttu toisen Yhdysvaltain sisällissodan kenraaliharjoituksissa. Elokuun 25. päivänä Kyle Rittenhouse, 17-vuotias kansalaismilitian jäsen, joutui ainakin kahdesti Black Lives Matter- … Lue loppuun
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.