Maltillisen oikeiston kaventuva elintila
TUUKKA KURU – Lukuisten kannatusmittausten perusteella oikeistopopulistiset puolueet tulevat olemaan toukokuun eurovaalien suurimmat voittajat. Kansallismielisten puolueiden kannatuksen nousu useissa Euroopan maissa on kasvattanut entisestään kansallisen oikeiston ja liberaalin markkinaoikeiston välistä … Lue loppuun
Taiteilijoita oikealta, osa 3: Ezra Pound
M. A. MERETVUO – Taiteen kenttää on totuttu pitämään vasemmistoliberaalin hegemonian alueena koko sotien jälkeisen ajan. Katsottaessa ajassa kauemmas taaksepäin, 1800-luvun lopulle ja 1900-luvun alkuvuosikymmeniin, huomataan tilanteen olleen päinvastainen. Siinä … Lue loppuun
Etnofutur III (raportti konferenssista)
TIMO HÄNNIKÄINEN – Toisinajattelevan oikeiston puhetilaisuuksista on viime vuosina tullut yleiseurooppalainen ilmiö. Erilaisten nationalisti- ja identitaariryhmien ajatuksia esittelevät konferenssit muun muassa Tanskassa, Britanniassa, Hollannissa ja Baltian maissa ovat keränneet kansainvälistä … Lue loppuun
Väestönvaihdosta
MIKA KERÄNEN – Pauli Vahtera julkaisi jokin aika sitten kerrassaan mainion blogitekstin jossain määrin kontroversiaalisesta teemasta nimeltä väestönvaihto. Erityisen ilahduttavaksi asian tekee se, että kirjoitus ilmestyi Alma Median omistamassa Iltalehdessä. … Lue loppuun
Tahto politiikkaan
FRÓDI MIDJORD (suomentanut Timo Hännikäinen) – Puhe Etnofutur III -konferenssissa Tallinnassa 23.2.2019 – Haluan tänään puhua eräästä asiasta, joka saa poliittisen liikkeen menestymään ja jonka puute johtaa tappioon. Kyseessä on … Lue loppuun
Saksan viimeinen myytti
TIMO HÄNNIKÄINEN – Rolf Peter Sieferlen (1949-2016) nimi ei hänen elinaikanaan ollut suuren yleisön huulilla. Sieferle kirjoitti akateemisia tutkimuksia ja filosofisia esseitä, joita luettiin asiantuntijapiireissä. Hänen aiheitaan olivat muun muassa … Lue loppuun
Lokaali väestöongelma ja globaali ilmasto-ongelma
JUKKA AAKULA – Viime kesänä Sarastus julkaisi käännökseni Kalifornian Santa Barbaran Yliopiston ekologian professori Garret Hardinin alunperin vuonna 1989 kirjoittamasta artikkelista There is No Global Population Problem. Kirjoitus käsittelee … Lue loppuun
Awakening-haastattelu 2: Jasmina Ollikainen
Jasmina Ollikainen on pääkaupunkiseudulla asuva historian opiskelija ja Helsingin akateemiset perussuomalaiset ry:n (HAPSU) aktiivi. Hän on julkaissut kaksi romaania ja novellikokoelman ja toimii useiden julkaisujen kuvittajana. Ollikainen on puhujana 6.4.2019 … Lue loppuun
Awakening-haastattelu 1: Kevin MacDonald
Kevin MacDonald on eläkkeellä oleva California State Universityn psykologian professori, joka on kirjoittanut useita teoksia etnisten ryhmien ryhmäkäyttäytymisestä. Hänet tunnetaan parhaiten paljon kiistellystä kirjastaan The Culture of Critique (1998), … Lue loppuun
Joy Division ja nihilismi
CHRISTOPHER PANKHURST (suomentanut Timo Hännikäinen) – Joy Division jätti meille joukon masentavimpia lauluja sitten Mahlerin Kindertotenliederin. Jollakin tavoin tämä erikoislaatuinen lähestymistapa, valon ja värin täydellinen puute, tekee niistä alati … Lue loppuun
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.