SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Vasemmiston vahakabinetin arkea

TIMO HÄNNIKÄINEN Kun Kim Jong-Il kuoli viime vuoden joulukuussa ja ”suureksi seuraajaksi” nimitettiin hänen poikansa, kuului jonkin verran varovaisia pohdintoja Pohjois-Koreassa mahdollisesti tapahtuvista muutoksista. Kenties maa alkaisi avautua hiljalleen, onhan … Lue loppuun →

9 joulukuun, 2012

Modernin yhteiskunnan rappio

  ALAIN DE BENOIST (suomentanut Timo Hännikäinen) Yksilöä kunnioittavat rauhanomaiset modernit yhteiskunnat kehittyivät ikivanhoista familiaarisista siteistä. Muutos joukkion kaltaisista yhteisöistä klaani- ja heimojärjestelmien kautta kansallisvaltioiksi oli rauhanomainen vain toteutuessaan murtamatta … Lue loppuun →

4 joulukuun, 2012

Erillisyys (osa 1)

  JUKKA AAKULA   Ihmisten jakaminen sisäryhmään ja ulkoryhmään on ihmislajille tyypillinen ominaisuus. Puolanjuutalainen sosiaalipsykologi Henri Tajfel kehitti jo 50-luvulla Sosiaalisen identiteetin teorian, jonka mukaan ihmiset määrittelevät itsensä ryhmäjäsenyyksiensä avulla, … Lue loppuun →

25 marraskuun, 2012

Mitä tapahtuu sivistyksen kehdossa?

  TIMO HÄNNIKÄINEN Romaanissaan The Wanting Seed (1962) englantilainen kirjailija Anthony Burgess laati teorian historian syklisestä kulusta. Ihmisyhteiskuntien ja sivilisaatioiden kehitys tapahtuu kolmen vaiheen tai ”faasin” kautta. Niistä ensimmäinen on … Lue loppuun →

18 marraskuun, 2012

Traditionalismin jäljillä

MARKKU SIIRA Monissa Sarastuksen kirjoituksissa on viitattu “traditionalismiin”. Lisäksi lehden esittelyssä sanotaan, että ”perinteensä ja hierarkiansa kadottava sivilisaatio on tuomittu tuhoutumaan ennemmin tai myöhemmin”.  Traditionalistisen näkökulman edustajista länsimaisessa ajattelussa on … Lue loppuun →

13 marraskuun, 2012

Chesterton ja Jumalan traditio

MARKKU SIIRA G.K. Chesterton oli englantilainen kirjailija, joka on teostensa monialaisuudesta ja runsaudesta huolimatta jäänyt suhteellisen vähälle huomiolle Suomessa. Ehkäpä dekkareita harrastava saattaa muistaa Chestertonin Isä Brown-rikosromaaneista, joita Suomen Dekkariseura … Lue loppuun →

6 marraskuun, 2012

Äärivasemmiston tiedustelupalvelu

  ALARIK NOTIS Suomessa on hiljattain julkaistu tutkimukseksi tituleerattu kirja suomalaisesta äärioikeistosta. Tarkoitan tietysti Dan Koivulaakson, Li Anderssonin ja Mikael Brunilan kirjoittamaa teosta Äärioikeisto Suomessa, joka on saanut huomattavan määrän … Lue loppuun →

4 marraskuun, 2012

Salaliittoja

TIMO HÄNNIKÄINEN ”Oikeistolaisille salaliittoteoreetikoille” naureskelemisesta on tullut muotia. Entisestä kristillisdemokraattien kansanedustajaehdokkaasta Jouko Pihosta on illuminati- ja demonipuheineen tullut eräänlainen valtakunnanklovni, jonka edesottamuksille Helsingin Sanomien Fingerpori-sarjakuvassakin on irvailtu. Esimerkkinä synkemmistä salaliittoteoreetikoista … Lue loppuun →

25 lokakuun, 2012

Savitri Devi: Syklinen historiakäsitys

SAVITRI DEVI (suomentanut Rami Leskinen) Savitri Devin essee Syklinen historiakäsitys (engl. ”The Cyclic View of History”) on ollut pohjana hänen pääteokselleen The Lightning and the Sun. Syklinen historiakäsitys ilmestyi pienessä … Lue loppuun →

23 lokakuun, 2012

Vaikka voissa paistais – perinteisen Venäjä-kuvan vahvuus ja heikkous

JUKKA AAKULA Kun Venäjällä pidettiin ensimmäiset kunnon vaalit vuonna 1993, suomalaiset Venäjän toimittajat odottivat liberaalien voittoa. Duuman vaalit päättyivät äärinationalistien ja kommunistien voittoon. Vuonna 2001 Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla arveltiin Venäjän olevan kehittymässä … Lue loppuun →

21 lokakuun, 2012