Saatanallista panikointia ennen ja nyt
M. A. MERETVUO – Satanismi on ilmiö, jonka monet ikäpolveni ihmiset muistavat 1990-luvulta. Erikoisia okkulttisia suuntauksia on ollut olemassa iät ja ajat, mutta lamassa rämpivässä Suomessa satanismi-ilmiö sai moraalipaniikin ja … Lue loppuun
Kansallismielistä väittelyä ja välinpitämättömyyttä
JUHA KAARNA KETTUNEN – Asiallinen keskustelu ja järkeilyyn pohjaava väittely ovat hienoja ja hyödyllisiä taitoja. Olen kiinnittänyt huomiota kansallismielisen ulosannin jakautuneisuuteen. Yhtäällä on viestiryhmissä ja somealustoilla vieraiden kulttuurien raakalaismaisia temppuvideoita … Lue loppuun
Syntyvyyden lasku suomalaisten kohtalonkysymyksenä
RAMI LESKINEN – Modernin länsimaisen sivilisaation romahtamisesta on kirjoitettu viime vuosikymmeninä paljon erilaisia tutkimuksia ja puheenvuoroja, mutta niitä on hyvin harvoin haluttu nostaa julkiseen keskusteluun. Tämä on ymmärrettävää, sillä aiheen … Lue loppuun
Kenelle väestönvaihtokellot soivat
TEEMU KESKISARJA – Toivottavasti Sarastusta lukevat it-osaajat. Tarvitsen heikäläisten apua väestönvaihtokellon kasaamiseen. Tehtävä ei ole vaikea tietotekniikaltaan ja matematiikaltaan, mutta hermoja se raastaa. Palkkioksi ei kerry kiitoksia vaan uhkauksia ja … Lue loppuun
Siniristilippu ja Suomen leijona – halpatuontitavaraa?
JUHA KAARNA KETTUNEN – Aitoa, vanhaa ja juurevaa suomalaisuutta arvostava, suuren ja historiallisen Suomen ihanteessa ylpeänä elävä ei voi palvoa tuhansien kilometrien takaa kannettujen aavikon ja tasankojen jumalia, eikä myöskään … Lue loppuun
Viron kansallisromaani ja kansallisuusaate
TEEMU KESKISARJA – Juhani Salokannel on hienolla tavalla suomentanut Viron kansan tärkeimmän tekstin. A. H. Tammsaare (1878–1940) on kansalliskirjailija siinä missä Aleksis Kivi tai Väinö Linna. Heimolaistemme ihmiskäsitystä ei voi … Lue loppuun
Suomen huonoimmat kirjat
TEEMU KESKISARJA – Presidenttiehdokkailta ja muilta suurhenkilöiltä kysellään: Mikä on elämäsi tärkein ja mieluisin lukukokemus? Lienen itsekin vastannut tuohon jotain latteaa, jonka arvelin miellyttävän lukijoideni enemmistöä. Paljon kiintoisampi kysymys kuuluu: … Lue loppuun
Suomi ennen Suomea
JUHA KAARNA KETTUNEN – Noin kuukausi sitten juhlitun Itsenäisyyspäivän puheet olivat jälleen sitä samaa perinteeksi muodostunutta militariarunkkausta ja kevätjuhlamaista haikailua, kuinka nuorissa on maamme toivo. Tähän perinteisempään kaksikkoon on ollut … Lue loppuun
Ruokavinkki opiskelijoille ja kansanedustajille
TEEMU KESKISARJA – Äänestyksen suomen kielen kauneimmasta sanasta voitti joskus äiti, mutta oma valintani on: leipä. Sanataikinan juuri ei ole suomalais-ugrilainen. Gootinkielisessä Raamatussa 300-luvulla jKr. esiintyy hlaifs, jonka jälkeläisiä ovat … Lue loppuun
Huhuilua hullujenhuoneesta
TEEMU KESKISARJA – Runoilija Pentti Saarikoski päätyi mielisairaalaan ja oli siellä mahdoton potilas. Hän juonitteli sääntöjä vastaan, irstaili ystävättärensä kanssa, ryyppäsi ja sekoili. Ylilääkäri menetti malttinsa: ”Te olette hullu! Te … Lue loppuun
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.