Yhden totuuden politiikka
Helsingin Sanomista eläkkeelle jäänyt politiikantoimittaja Teemu Luukka on jakanut kirjansa suomalaisesta oikeistosta kolmeen osaan, mutta lukija jakaa sen kahteen. En jaksaisi sanoa ensimmäisestä kolmestasadasta sivusta mitään, mutta kirjan saama suosio … Lue loppuun
Mikä oikeistoa vaivaa?
TIMO HÄNNIKÄINEN – Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ehdotti alkuviikosta sosiaaliturvaan sidottua velvoitetyötä maahanmuuttajille. Käytännössä se tarkoittaisi palkatonta yksinkertaista työtä sosiaaliturvan vastineeksi. Purran mukaan vastaavanlainen malli on käytössä Tanskassa ja sillä … Lue loppuun
Kaarlo Kramsun kansallisesta pessimismistä
A. AALLONTIE – Kaarlo Kramsu kuuluu maamme muistettavimpien runoilijoiden seuraan, vaikkei hän julkaissut kuin yhden Runoelmia-nimisen teoksen, jota täydennettiin myöhemmin uusintapainoksissa. Varhain nuijasota-aiheisilla runoillaan pohjalaisten ylioppilaiden keskuudessa kehuja ja kuuluisuutta … Lue loppuun
1970-lukua puoltavan tulkinnan kulttuurihistoriallinen vastakirjoitus
VELI PESONEN – Minua kummastuttaa kirjoitustapa jossa tekijä käsittelee asiaansa kiistämällä vasta-argumentteja joita kukaan ei ole esittänyt. Jospa minäkin kuitenkin kerran; en tosin kiistä vasta- vaan myötäargumentteja: kaikkea mikä puoltaa … Lue loppuun
Puhe soihtukulkueessa itsenäisyyspäivänä 6.12.2025
CHRISTIAN HEIKKONEN – Hyvät naiset ja herrat, Katsokaa ympärillenne! Teidän näköisenne, hyvät läsnäolijat, on tämän maan tulevaisuus. Te olette tämän kansan etuvartio, sillä te jaksatte ja te kehtaatte. Te kehtaatte … Lue loppuun
Kutsu itsenäisyyspäivän soihtukulkueeseen
Vuoden keskeisin isänmaallinen yleisötapahtuma on jälleen käsillä. 612-soihtukulkue kokoontuu itsenäisyyspäivänä perinteiseen tapaan Töölön torilla klo 18:30. Paikalla kuullaan puhe, jonka tänä vuonna pitää muun muassa Suomen Sisusta tuttu Christian Heikkonen. … Lue loppuun
Lauluja ja kirjoja presidenteistä
TEEMU KESKISARJA – Kuka on Suomen historian paras presidentti? Joojoojoojoo Ståhlberg perustuslain isä ja Paasikivi tosiasioiden tunnustaja sekä Mannerheimin ja Kekkosen rosoinen suurmiehuus ja Koiviston fundeeraus pläpläplää. Kaikki patsastelevat ja … Lue loppuun
Pahanlaatuinen valtareviiri YLE
SEPPO OIKKONEN – Ihmisjärjellä on kullekin kulttuurille ja aikakaudelle ominaiset perustavanlaatuiset tajunnalliset muotorakenteensa ja niiden raamituksissa elävät sisällölliset tiedolliset ”totuutensa”. Kuten sosiologian perustaja Émile Durkheim ihmislajin varhaisimpia elämänmuotoja käsittelevässä monumentaalisessa … Lue loppuun
Viinapiru politiikan takapiruna
TEEMU KESKISARJA – Pikkujoulukausi lähestyy ja minä iloton ikäihminen joudun jälleen kieltäytymään kaikista kutsuista. Lohdukseni luen kirjoja, jotka kertovat viinamäen miehistä ja naisista. Viinapiru on tietysti pelannut ison roolin Suomen … Lue loppuun
Vihapuheen kuolonuhri Heikki Ritavuori
TEEMU KESKISARJA – Heikki Ritavuori (1880–1922) ylsi nuorehkolla iällä politiikkojen parhaimmistoon – sitä kiitosta eivät kuorruta vainajankunnioitus ja säälittely. Mies todella oli järkevä, rehti, uuttera, sivistynyt, oikeudenmukainen, reilu ja täysin … Lue loppuun
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.