Korutonta kertomaa työperäisestä eli kulutusperäisestä väestönvaihdosta
TEEMU KESKISARJA – ”Työperäinen” on outo yhdyssana. Jälkiosa ei peräydy historiasta. Työ on vanhaa mutta ”peräisyys” uutta. Suomalaiset eivät 1950–1970-luvuilla kutsuneet muuttoa maalta kaupunkiin ”työperäiseksi”. Myös maastamuutto Ruotsiin ja aiemmin … Lue loppuun
Älä usko jokaista höpöjuttua ilmastonmuutoksesta
TEEMU KESKISARJA – Historioitsijat kiinnostuivat ilmastonmuutoksista jo 1900-luvulla, ikään kuin etuajassa. Teollistumisen aiheuttama lämpeneminen ja tulevaisuuden uhat eivät vielä olleet päivänpolttavaa politiikkaa, arkistot ja kammiot tuulettuivat toisesta syystä. Luonnontiede porautui … Lue loppuun
Ensimmäisen ja kolmannen maailmansodan aattona
TEEMU KESKISARJA – Mitä sotahistoria opettaa vai opettaako mitään? Presidentti John F. Kennedy luki Kuuban kriisin aikoihin Barbara W. Tuchmanin teosta The Guns of August. Pulitzer-palkittu bestseller ilmestyi pian suomeksikin: … Lue loppuun
Koronapopulismin paluu
MARKO HAMILO – Huomasin vuodenvaihteessa, että suuresti arvostamani historiantutkija, perussuomalaisten kansanedustaja Teemu Keskisarja haluaisi aloittaa “korona-ajan häväistysten tutkimuksen”. Kirjoituksessaan Sarastuksessa Keskisarja väittää, että “Koronan historiankirjoitus – jos sitä vielä onkaan … Lue loppuun
Korona-ajan häväistysten tutkiminen alkaa
TEEMU KESKISARJA – Koronan historiankirjoitus – jos sitä vielä onkaan – herättää nukkuvan hirviön ja kaivaa esiin irvokkaita luurankoja. Entä jos virallinen selviytymistarina olikin valhe? Sattuiko tuo todella vain muutama … Lue loppuun
Talvisodan ja kulutususkonnon latuja
TEEMU KESKISARJA – Kun aseet vaikenivat 13. maaliskuuta 1940, alkoi tynkä-Suomessa ennenkuulumaton kirjoituskoneiden pauke ja kirjapainojen jyske. Talvisota tuotti tuoreeltaan kirjastollisen kirjallisuutta: päiväkirjoja, dokumentteja, muisteluksia, romaaneja, lyriikkaa. Kaikki kävi kaupaksi. … Lue loppuun
Itsenäisyyspäivä ja media
TIMO HÄNNIKÄINEN – En tiedä kuinka kauan media aikoo kirjoittaa Teemu Keskisarjan osallistumisesta 612-kulkueeseen. Kirjoittelun laadullinen aallonpohja taidettiin kuitenkin saavuttaa jo ennen kulkuetta ja Keskisarjan puhetta. Vaatii ainakin huomattavia ponnistuksia … Lue loppuun
Teemu Keskisarjan puhe sanasta sanaan
TEEMU KESKISARJA – Teemu Keskisarjan puhe 612-kulkueessa itsenäisyyspäivänä 6.12.2024. Videotallenne puheesta löytyy täältä. – Terve teille suomalaiset – lähimmäiset ja kauimmaiset! ”Tässä seison enkä muuta voi.” Noin sanoi Martti Luther, … Lue loppuun
Ei pressanlinnaan vaan torille ja hautausmaalle
TEEMU KESKISARJA – Jysäytän uutispommin, tosin vain papaatin. Juhlintani ja juhlimattomuuteni ovat vailla valtiollista merkitystä. Menköön tämä epätärkeä tiedote silti jakeluun. En mene Linnan juhliin. Kieltäydyn kutsusta kohteliaimmin. On muuta … Lue loppuun
Mustien Elämillä On Väliä – vai onko sittenkään?
TEEMU KESKISARJA – Professori Markku Ruotsilan painotuore Trumpin Amerikka (Basam Books)käsittää toistasataa sivua lähdeviitteitä ja -luetteloa. Tutkimus on siis kunnolla dokumentoitu. Kriitikko näkee, mihin perustuvat väitteet skandaaleista, maahanmuutosta, pandemiasta, taloudesta, … Lue loppuun
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.