Jäämeren sankari Nordenskiöld ja nykyisten reppanoiden talviurheilu
TEEMU KESKISARJA – Jos kysyt jäähalliin menijöiltä Helsingin Nordenskiöldinkadulla, kuka oli A. E. Nordenskiöld, tietäneekö melkein kukaan? Vähät olivat omatkin pohjatietoni. Silloin kun arjen ahdistukseni on sietämätöntä (vähintään kerran viikossa) … Lue loppuun
Vaihtoehtoinen maailma
VELI PESONEN – Rock And Roll Vuonna 1960 jotkut olivat pettyneitä. Iggy Popin sanoin “Elviksen vaihtaminen Fabianiin oli maanpetos”. Vuoden 1960 alkaessa Elvis oli edelleen armeijassa ja hänen kollegansa rock … Lue loppuun
Kaarlo Kramsun kansallisesta pessimismistä
A. AALLONTIE – Kaarlo Kramsu kuuluu maamme muistettavimpien runoilijoiden seuraan, vaikkei hän julkaissut kuin yhden Runoelmia-nimisen teoksen, jota täydennettiin myöhemmin uusintapainoksissa. Varhain nuijasota-aiheisilla runoillaan pohjalaisten ylioppilaiden keskuudessa kehuja ja kuuluisuutta … Lue loppuun
1970-lukua puoltavan tulkinnan kulttuurihistoriallinen vastakirjoitus
VELI PESONEN – Minua kummastuttaa kirjoitustapa jossa tekijä käsittelee asiaansa kiistämällä vasta-argumentteja joita kukaan ei ole esittänyt. Jospa minäkin kuitenkin kerran; en tosin kiistä vasta- vaan myötäargumentteja: kaikkea mikä puoltaa … Lue loppuun
Korruption kasvot
TENHO KIISKINEN – Oikeistolaiset sanovat, että 1960-luvun kulttuurivallankumous pilasi länsimaat, koska se antoi luvan sikailla ja teki kaikista oman elämänsä rokkitähtiä. Vapaa seksi ja keskinkertainen narsismi ruumillistui kosmopoliitti-hedonistissa, jonka tilalle … Lue loppuun
Mar-a-Lagon petos
CEMIL KERIMOGLU (suomentanut Timo Hännikäinen) – Ymmärtääkseen Donald Trumpin moraalitonta tapaa kohdella Ukrainaa – erityisesti viime aikojen uhkavaatimuksia ja painostusta hyväksyä huonot rauhanehdot – monet tarkkailijat etsivät siitä yhtymäkohtia Münchenin … Lue loppuun
Silmäkulmien venyttäminen ja kollektiivinen koprolalia
TIMO HÄNNIKÄINEN – Tämän vuoden luultavasti kajahtanein mediakohu sai alkunsa, kun puoliksi kosovolaistaustainen Miss Suomi Sarah Dzafce venytti silmäkulmiaan ollessaan lounaalla. Dzafcen kaveri otti tästä valokuvan, jonka julkaisi sosiaalisessa mediassa … Lue loppuun
Epäinhimillisen älyn profeetta
RAMI LESKINEN – Kulttuuritoimijan kannattaa harkita tarkkaan mitä julkaisee ensimmäisenä suuren julkisuuden kynnyksellä olevalta visionääriseltä ajattelijalta. Jos minulta kysyttäisiin, mikä filosofi Nick Landin teoksista pitäisi ensimmäiseksi suomentaa, valintani ei olisi … Lue loppuun
Puhe soihtukulkueessa itsenäisyyspäivänä 6.12.2025
CHRISTIAN HEIKKONEN – Hyvät naiset ja herrat, Katsokaa ympärillenne! Teidän näköisenne, hyvät läsnäolijat, on tämän maan tulevaisuus. Te olette tämän kansan etuvartio, sillä te jaksatte ja te kehtaatte. Te kehtaatte … Lue loppuun
Kutsu itsenäisyyspäivän soihtukulkueeseen
Vuoden keskeisin isänmaallinen yleisötapahtuma on jälleen käsillä. 612-soihtukulkue kokoontuu itsenäisyyspäivänä perinteiseen tapaan Töölön torilla klo 18:30. Paikalla kuullaan puhe, jonka tänä vuonna pitää muun muassa Suomen Sisusta tuttu Christian Heikkonen. … Lue loppuun
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.