Vaalimatematiikkaa

Z MAN   (suomentanut Jarno Alander)

–

Raudanluja luonnonlaki määrää, että kaikkea arvokasta yritetään ennen pitkää joko varastaa tai väärentää. Erityisesti tämä pätee vaaleihin. Vaalit antavat hallitsevalle luokan sen, mitä se eniten haluaa: oikeutuksen ja legitimiteetin. Näin ollen amerikkalaisissa vaaleissa on aina ollut epäselvyyksiä. Demokraatit osaavat tätä nykyä jo laskea kuolleilta saamiensa äänten varaan. He kyyditsevät paperittomia maahanmuuttajia busseilla äänestämään puolestaan. He ovat harrastaneet tätä pienen ikuisuuden.

Marraskuun 2020 vaalit luultavasti osoittautuvat ennätyksellisiksi, mitä epäselvyyksien määrään tulee. On vaikeaa arvioida, ovatko Trumpin ja hänen laillisten neuvonantajiensa puheet totta vaiko eivät. Trumpin tausta totuuden puhujana ei ole paras mahdollinen, mutta vaikka jättäisimme hänen puheensa huomiotta, jäljelle jää silti enemmän omituisuuksia kuin yksissäkään toisissa amerikkalaisissa vaaleissa. Liian monissa osavaltioissa äänestyslippuja ilmaantui tyhjästä keskellä yötä ja ääntenlaskennan sääntöjä muutettiin kesken kaiken – poikkeuksetta yhden ja saman osapuolen hyväksi. Kun näin tapahtuu kolmansissa maissa, länsimaat vaativat uusia vaaleja.

Tässä muutamia tosiasioita joiden toivoisi soittavan kelloja lukijan päässä: nykyajan Yhdysvaltojen historiassa yksikään uudelleenvalintaa hakenut presidentti, joka on onnistunut kasvattamaan äänimääräänsä edellisestä, ei ole hävinnyt vaaleja. Eisenhower, Nixon, Reagan, Clinton ja Bush Jr. kaikki pääsivät toiselle kaudelleen kasvattaen äänisaalistaan edellisistä vaaleista. Obama voitti toiset vaalinsa hieman ensimmäisiä pienemmällä äänimäärällä, mutta vain koska hän otti vuoden 2008 vaaleissa maanvyöryvoiton. Toisissa presidentinvaaleissaan Trump kasvatti äänimääräänsä 17%. Vuonna 2016 hän sai 62 984 828 äänestäjän äänet, kun taas 2020 häntä äänesti 73 763 979 amerikkalaista. Silti virallisen narratiivin mukaan hänen osuutensa kokonaisäänimäärästä laski ja hän hävisi.

Olisi vähättelyä kutsua tätä ennenkuulumattomaksi. Vaalit kahden täysin uuden ehdokkaan välillä ovat usein hyvin tasaväkiset. Sen sijaan uudelleenvalintaa hakevan presidentin kohdalla vaaleista muodostuu luottamusäänestys, jossa kansa antaa tuomionsa hänen ensimmäisestä kaudestaan. Kansan luottamusta nauttivan presidentin äänimäärä nousee, päinvastaisessa tapauksessa se taas laskee, koska häntä aikaisemmin äänestäneet joko jäävät kotiin tai äänestävät haastajaa.

Kokonaisäänimäärästä päätellen on selvää, että Trump sai miljoonia uusia äänestäjiä. Joko kokonaan uusia sellaisia, jotka eivät äänestäneet 2016 lainkaan, tai entisiä demokraattiäänestäjiä jotka marraskuussa 2020 vaihtoivat Trumpin puolelle. Tämä osoittaa, että Trumpin kannatus on valtavasti suurempaa nyt kuin vuonna 2016, mutta siitä huolimatta meidän odotetaan uskovan, että jostain ilmaantui miljoonittain täysin uusia äänestäjiä äänestämään häntä vastaan. Tämä on niin epätodennäköistä, että sitä on vaikeaa korostaa liikaa.

Mistä pääsemmekin koko Yhdysvaltain vaalihistorian suurimpaan tilastolliseen anomaliaan. Virallisen totuuden mukaan Joe Biden houkutteli uurnille 15 miljoonaa kokonaan uutta äänestäjää. Kokonaisäänimäärät neljissä edellisissä vaaleissa olivat seuraavat:

121 056 394

129 390 000

126 035 116

128 824 246

Vuoden 2020 vaaleissa taas annettiin kokonaisuudessaan 153 548 144 ääntä. Poistettuamme yhtälöstä 11 miljoonaa Trumpille mennyttä ääntä, meidän olisi keksittävä tapa uskotella itsellemme, että niinkin dynaaminen ja innostava ehdokas kuin Joe Biden, mies joka ei kyennyt voittamaan esivaaleja, houkutteli uurnille 15 miljoonaa aivan uutta äänestäjää.

Kaikilla muilla elämänalueilla näin ilmiselvä tilastopoikkeama on ympyröitävä paksulla punakynällä ja selvitettävä juurta jaksaen. Se nimittäin osoittaa, että jotain erittäin epätavallista ja odottamatonta on tapahtunut. Jos pikajuoksija saapuu olympialaisiin ja juoksee 100 metriä alle 9 sekunnin, hänen koko elämänsä joutuu mikroskoopin alle, koska kaikki olettavat hänen olevan huijari. Jos heinäkuussa sataa lunta, ihmiset pohtivat, mistä jumalat ovat meille vihaisia. Silloin kun elämä ei noudata tavanomaisia syy-seuraussuhteita, on aivan normaalia että ihmiset vaativat saada tietää mistä on kyse. Mahdatteko arvata, mikä tässä pistää itseäni silmään?

Vakiovastaväite kuuluu tietenkin, että amerikkalaiset vihaavat Trumpia niin paljon, että hekin jotka eivät ole äänestäneet koskaan aiemmin, halusivat välttämättä tällä kertaa antaa äänensä Bidenille. Väite tosin joutuu outoon valoon kun ottaa huomioon, että kukaan ei ole onnistunut löytämään sille uskottavia todisteita. Normaali kaava on, että epäsuosioon joutuneen, uutta kautta hakevan presidentin entiset äänestäjät joko pysyvät kotona tai siirtyvät äänestämään hänen kilpakumppaniaan. Carter menetti 13% äänistään vuonna 1976. Bush Sr:n vuoden 1992 äänisaalis taas laski 20% edellisestä. Silti meidän odotetaan uskovan, että Yhdysvaltain kansa vihaa Trumpia, kun hän todellisuudessa kasvatti äänimääräänsä 17%.

Lisäksi on muistettava että ennakkokyselyissä ei ilmennyt minkäänlaisia viitteitä, että jotain tällaista olisi odotettavissa. Kyselyt laaditaan nimenomaan paljastamaan tämänkaltaiset seikat. Kuinka innokasta kummankin ehdokkaan kannatus on? Trumpilla oli erittäin pitkä etumatka, mitä tulee kannattajien sitoutuneisuuteen – seikka jota ei mitenkään enää kyetty pitämään salassa kampanjoinnin viimeisinä viikkoina. Trumpin vaalitilaisuudet rikkoivat yleisöennätyksiä, kun puolestaan Biden mumisi tyhjillä parkkipaikoilla. Nuo kaikki palavasti Bidenia kannattavat ja Trumpia vihaavat äänestäjät totisesti onnistuivat salaamaan olemassaolonsa.

Kokonaisäänimäärän valossa vaalienjälkeiset analyysit Trumpin ”tappiosta” vaikuttavat naurettavilta. Kukaan ei voi vakavissaan väittää, että hän epäonnistui jollain perinpohjaisella tavalla kannattajiinsa vetoamisessa, kun hänen äänimääränsä kasvoi 17 prosenttia. Näin ollen jäljelle jää vain vaihtoehto, että kahdeksankymppinen dementiapotias onnistui houkuttelemaan miljoonittain ihmisiä äänestämään ensimmäistä kertaa elämässään. Tällaista logiikkaa voimme odottaa niiltä, joita kiinnostaa mediahuomio, ei totuus.

Kuulemme toisinaan niin sanotusta “Tucker Carlson -periaatteesta”. Käsitteen mukaan jokaisella järjestelmän legitimiteettiä kyseenalaistavalla olisi oltava esittää vedenpitävät todisteet. Tämä ei ole sen kummempaa kuin yritys luoda väärä dilemma, jonka toivotaan vapauttavan tarpeesta selittää vaalien lukuisia omituisuuksia ja epäselvyyksiä. Säästäväisyysperiaate sen sijaan antaisi ymmärtää, että jotain erittäin epätavallista tapahtui äänestyksen ja ääntenlaskennan aikana. Jos hyväksyy tämän, päätyy tilanteeseen jossa todistustaakka siirtyy väistämättä heille, jotka väittävät ettei tässä ole mitään outoa.

–

Z Man on yhdysvaltalainen blogisti. Hänen bloginsa löytyy täältä.