Suuren Herätyksen saarnamiehet

BO WINEGARD & BEN WINEGARD   (suomentanut Jukka Aakula)

–

(Tämä kirjoitus on käännös kahden amerikkalaisen apulaisprofessorin Bo Winegardin ja Ben Winegardin kirjoituksesta “The Preachers of the Great Awokening” verkkolehti Quillettesta. Kirjoitus on syyskuulta 2018, mutta se on ajankohtainen juuri nyt  BLM-liikkeen nousun takia. Kääntäjä on lisännyt tekstiin pari selventävää kommenttia hakasulkuihin. Tekstiä on lievästi lyhennytty – lyhennetyt kohdat on merkitty kolmella pisteellä. Sana “Woke” on käännetty sanalla “herännyt” – ehkä tavanomaisemman “valveutunut” sijaan – koska teksti niin vahvasti painottaa Wokeness-ilmiön pseudouskonnollista luonnetta ja yhdistää sen 1700-luvun alkuperäiseen pietistissävyiseen Ensimmäiseen Suureen Herätykseen.)

–

“Oikeudenmukaisuus vaatii ikuista rangaistusta heidän synneistään”

– Jonathan Edwards

–

Kalifornian aurinkoisilta rannoilta Uuuden Englannin lumipeitteisiin kaupunkeihin, uskonnollinen palo pyyhkii yli USA:n. Yliopistotutkintojaan heristävät saarnamiehet levittävät uskoa kiihkolla ja tuomitsevat ne, jotka rikkovat uskon pyhiä periaatteita. Syntisiä ei uhata Jumalan vihalla vaan oikeamielisten laumalla. Paatuneimmat syntiset tuomitaan paariaksi, kun taas katuvat – mikäli he kunnolla nöyrtyvät, tekevät elämänmuutoksen ja sitoutuvat ikuiseen uskollisuuteen uutta uskoa kohtaan – saattavat saada takaisin riittävästi menetettyä statustaan voidakseen palata yhteiskuntaan, vaikkakin ehkä lopullisesti merkittyinä. Rasisti. Seksisti. Vammaisia syrjivä. Tämä on Herätyksen uskonto ja tämä on Suuren Herätyksen aikakausi.

Seuraavassa artikkelissa analysoimme kvasiuskontoa, Herätystä (Wokeness), statusjärjestelmänä jonka tarkoituksena on ensisijassa erottaa valkoinen eliitti valkoisesta massasta. […] Herätys antaa keinot massan ja eliitin erottamiseen luomalla rikkaan signalointisanaston kyvyille ja ominaisuuksille kuten koulutus, älykkyys, avoimuus, vapaa-ajan harrastukset ja kansainvälisyys – kaikki asioita joita koulutettu eliitti arvostaa. (Katso myös vastaavanlainen Rehain Salamin analyysi [liberaalissa] Atlantic –verkkolehdessä elokuulta 2018 ja David Frenchin analyysi Salamin tekstistä National Review-lehdessä).

Tästä näkökulmasta suuren Herätyksen saarnamiehet saavat itselleen korkean statuksen a) signaloidessaan sitä että heillä on halutut kyvyt ja luonteenpiirteet ja toisaalta b) levittäessään narratiivia, joka legitimoi ja perustelee sen että valkoisen eliitin ja valkoisen massan välillä on statusero. Eliitti on saarnamiesten mukaan moraalisesti ylivertaista massaan verrattuna ja ansaitsee siksi korkean statuksen, kun taas massa on henkisesti alamittaista ja ansaitsee siksi siihen kohdistetun panettelun ja ivan.

On tärkeää huomata, että ajatus Herätyksestä statusjärjestelmänä ei tarkoita, että jokainen statusjärjestelmän toimija olisi kyyninen puoskari. Moni uskoo vilpittömästi väitteen rasismin, seksismin, transfobian jne. läpitunkevuudesta yhteiskunnassa – ja kokee velvollisuutekseen edistää tätä oppia tehdäkseen maailmasta oikeudenmukaisemman. Vilpitön usko ja (itsekkäät) statusmotiivit linkkiytyvät toisiinsa. Myös alkuperäisen Ensimmäisen Suuren Herätyksen saarnamiehet, joilta lainasimme otsikon, lähes varmasti uskoivat sanomansa tärkeyteen, mutta saivat myös statushyötyä kirjoistaan ja seremonioistaan.

–

Herätys (Wokeness) kvasiuskontona

Ennen kuin analysoimme Herätystä signalointijärjestelmänä, meidän on ymmärretvä se kvasiuskonnollisena doktriinina. Päinvastoin kuin tieteelliset teoriat ja empiiriset väitteet, Herätyksen opinkappleet omaksutaan ja niihin sitoudutaan uskonnollisella innolla. Opinkappaleita kyseenalaistavien väitteitä ei kohdata argumentaatiolla, vaan heidän motiivinsa asetetaan kyseenalaiseksi ja heidät työnnetään valtavirtayhteiskunnan ulkopuolelle kerettiläisinä.

Vain yhden esimerkin mainitakseni: kun joku kiistää väitteen “monimuotoisuus on rikkautta”, sitoutuneet uskovaiset harvoin iloitsevat mahdollisuudesta argumentoida. Sen sijaan he syyttävät luopiota pyhäinhäväistyksestä. (Katso taulukko alla.)

Heätyksen perusdogmit ovat seuraavat:

1. Kaikki väestöryhmät ovat käytännössä biologisesti samanlaisia. (Olemme kutsuneet tätä kosmiseksi tasa-arvoksi muualla.)
2. Ahdasmielisyys ja syrjintä (bigotry) läpäisevät koko yhteiskunnan.
3. Lähes kaikki erot väestöryhmien välillä johtuvat syrjinnästä.
4. Jos kaikki teemme kovasti työtä, voimme luoda paremman monikulttuurisen yhteiskunnan.
5. Monimuotoisuus on lähes aina hyvä asia.

Opinkappaleilla on merkittäviä seuraamuksia. Esimerkiksi dogmi 2 johtaa siihen, että melkein kaikkia ihmisen toimia uskotaan leimaavan jonkinlainen viallisuus – ja toimiin liittyy usein jonkinlainen rodullinen tai seksuaalinen ennakkoasenne. Kun Serena Williams esimerkiksi haukkui tennistuomaria ja sai rangaistuksen, heränneet ilmoittivat että hänen rangaistuksensa johtui siitä että seksismi ja rasismi edelleen saastuttavat tennismaailmaa. Sitä, että hänen rankaisunsa olisi mahdollisesti ollut puolueeton reaktio tennistuomarilta, ei edes pidetty mahdollisena, ja sellaista väitttävät joutuivat pilkan ja herjauksen kohteeksi.

Heränneiden dogmit johtavat käsitykseen väitettyjen uhriryhmien (esimerkiksi mustat, muslimit, homoseksuaalit, transseksuaalit) jaloudesta. Näiden ryhmien jäseniä pidetään viattomina sortavan ja väärämielisen patriarkaatin uhreina. Valkoiset sen sijaan ovat syntyneet etuoikeukeuden perisynnissä. He ovat oletusarvoisesti osasyyllisiä, paitsi jos he julistavat sitoutuvansa herätyksen ideologiaan. Tämä luo manikealaisen moraaliopin, joka vaatii olemassaolevan hierarkian kääntämistä vastakkaiseksi. Uhriryhmiä arvostetaan ja vallassa olevia valkoisia halveksitaan.

Uusi hierarkia ei ole kuitenkaan kokonaan nurinkurinen, koska sen luominen nostaa hierarkiassa ylöspäin myös merkittävän osan vallassa olijoista – nimittäin valkoisen koulutetun eliitin sen osan, joka on täysin rinnoin omistautunut herätyksen aatteelle. Lopulta kyse ei siis ole niinkään statushierarkian kääntämisestä kuin yhden valkoisten ryhmän erottamisesta valkoisesta massasta.

–

Herätys statusjärjestelmänä

Pyrkimys korkeaan statukseen on todennäköisesti perustavaa laatua oleva osa ihmisen motivaatiorakennetta, koska korkea status antaa ihmiselle pääsyn taloudellisiin ja seksuaalisiin resursseihin. Ja koska pyrkimys korkeaan statukseen on ihmislajille sisäsyntyinen, monet sosiaaliset käytännöt ja toiminnot ovat ainakin osittain olemassa statushierarkioiden määrittelemiseksi. Näillä ns. statusjärjestelmillä on niiden kulloisistakin ilmenemismuodoista riippumatta tiettyjä muuttumattomia ominaisuuksia – ja ne toimivat ennustettavalla tavalla.

Statuksen määrä maailmassa ei ole kasvava. Päinvastoin kuin talouden kakku (jonka osalta jaettava kasvaa kun bruttokansantuote kasvaa) jaettavan määrä pysyy statuskakun osalta samana. Näin ollen statuspelin pelaajat vääjäämättä ajautuvat pelaamaan nollasummapeliä. Jos yhden ihmisen status nousee, toisen statuksen on pakko vastaavasti laskea, mikä selittää sen että ihmiset ovat erittäin herkkiä paitsi omasta statuksestaan, myös muiden. […]

Herätys toimii tällaisena statusjärjestelmänä. Herätys tarjoaa tarkemmin sanoen signalointisanaston, joka kykenee erottamaan eliitin massasta. Statusjärjestelmästä hyötyvä eliitti antaa erityistä statusta niille saarnamiehille, jotka puolustavat, julistavat ja legitimoivat Heätyksen narratiivia. Ja he vievät statusta niiltä, joiden mielipiteet eivät ole Herätyksen narratiivin mukaiset.

Tämä näkökulma valaisee monia muuten selittämättömiä herätyskulttuurin piirteitä:

• Miksi Herätyksen normit muuttuvat niin äkkiä ja ovat niin monimutkaisia (ja siksi vieraannuttavat monet potentiaaliset liittolaiset)?
• Miksi Herätyksen saarnamiehet usein panettelevat niitä jotka eivät onnistu läpäisemään Herätyksen puhtaustestejä (ja siksi vieraannuttavat monet potentiaaliset liittolaiset)?
• Miksi Herätyksen kulttuurin omaksuneet käyttävät niin paljon aikaa signaalien lähettämiseen toisilleen sen sijaan että keskittyisivät parantamaan ihmisten elämää?
• Miksi Herätyksen saarnamiehet eivät pyri luomaan kontakteja mahdollisimman moneen massan jäseneen, sillä sellaiset kontaktit voisivat parantaa mahdollisuuksia saavuttaa ääneen lausutut päämäärät?

Ollakseen tehokas signaalin pitää luotettavasti liittyä asiaan jota signaloidaan. […]

Esimerkki signaalista: Kun autoilija panee vasemman vilkun päälle, hän signaloi kääntyvänsä seuraavasta risteytksestä vasemmalle. Autoilijalla ei ole yleensä motiivia valehdella, koska autoilijoiden yhteinen etu on turvallinen ja toimiva liikenne. Siksi muut autoilijat luottavat että vilkku signaloida luotettavasti aikomuksesta kääntyä.

Mutta toisissa tilanteissa luottamus saavutetaan vain ns. kalliilla signaalilla.

Esimerkki kalliista signaalista: Taloustieteilijä Michael Spencen havainto oli, että koulutetun työntekijän valinta ei ole työnantajalle järkevää vain silloin, kun koulutus antaa hyödyllisiä taitoja työntekijälle, vaan myös silloin, kun nimenomaisesta koulutuksesta ei ole mitään hyötyä työn suorittamisen kannalta. Näin siksi, että koulutus signaloi tiettyjä ominaisuuksia melko luotettavasti. Koska työnantaja toimii rationaalisesti ja valitsee koulutettuja, rationaalisen työnhakijan kannattaa hankkia koulutusta. Mitä enemmän resursseja (kognitiivisia kykyjä) koulutus vaatii, sitä tehokkaampi koulutuksen signalointivaikutus on. Koulutus on kallis signaali koulutetun oppimiskyvystä.

Olisi liian helppoa vain väittää olevansa koulutettu tai sivistynyt tai sitoutunut johonkin oppijärjestelmään. Siksi kukaan ei juuri kiinnittäisi huomiota moisiin väitteisiin (paitsi ehkä merkkinä väitteen esittäjän narsismista). Toisaalta ei ole helppoa keskustella käsittein ja teorioin, joita opetetaan yliopistossa ja joiden omaksuminen vaatii paljon aikaa. Näin ollen ihmiset kiinnittävät huomiota rikkaaseen ja monimutkaisen puheeseen.

Herätys tarjoaa tällaisen sofistikoidun kielen signaloijille. Ne, jotka saarnaavat herätyksen ilosanomaa, käyttävät usein outoja käsitteitä. Ne on lainattu postmoderneista teorioista, jotka ovat surullisenkuuluisia käsittämättömistä termeistään. “Hegemonisen”, “intersektionaalisen”, “fallossentrisen” ja “queerfobisen” kaltaisia ilmauksia käytetään jatkuvasti ja ne pelottavat maallikkoa, mutta tekevät vaikutuksen niihin, jotka haluavat tulevaisuudessa signaloida oppineisuuttaan innokkaille ihailijoille. Lisäksi Herätyksen kieli on monimutkaista, koska sopivat ja kielletyt termit muuttuvat jatkuvasti. […] Tämä jatkuva muuttaminen toimii tehokkaasti eliittiä ja massaa erottavana tekijänä, koska muutosten tunteminen vaatii omistautumista asialle, oppineisuutta ja verkostoitumista oikeisiin ihmisiin.

Monimutkaisen kielen käyttö ja jatkuva normien muuttaminen sen osalta ei ole kovinkaan tehokasta saamaan laajempia joukkoja oman asian taakse. Itse asiassa se vieraannuttaa monet tavalliset ja muuten myötämieliset amerikkalaiset. Siksi Herätyksen signalointijärjestelmä on itse asiassa tehoton Herätyksen ääneen lausutun tavoitteen – sosiaalisesti oikeudenmukaisen maailman – kannalta, koska tavoitteen toteuttaminen vaatisi erilaisten ihmisten laajaa yhteisrintamaa.

Tehotonta ääneen sanotun tavoitteen kannalta on myös se, että saarnamiehet rankaisevat ja panettelevat syntisiä sen sijaan että yrittäisivät suostutella nämä Herätyksen asian kannalle. Tehotonta ääneen sanotun tavoitteen kannalta, mutta täysin ymmärrettävää signalointinäkökulmasta. Ne, jotka ovat heränneitä, eivät todellisuudessa halua täysin herännyttä maailmaa. He haluavat elää maailmassa jossa on hyvää ja pahaa, korkean statuksen ihmisiä ja alhaisen statuksen ihmisiä, eliittiä ja massaa.

Heränneet todennäköisesti itse uskovat, että maailma on epäoikeudenmukainen ja he todennäköisesti vilpittömästi haluavat vähentää uhrien kärsimystä. Mutta he haluavat myös signaloida kuulumistaan eliittiin ja moraalisesti ylivertaisten ryhmään, ja siksi he tarvitsevat ulkoryhmän eli moraalisesti alamittaiset “toiset”. He eivät voi päästää ketä tahansa hyväsydämistä ihmistä ryhmäänsä, koska silloin ryhmä menettäisi ekslusiivisen luonteensa. Siksi heidän on pitänyt kehittää hankala valintajärjestelmä, joka tehokkaasti erottelee syntiset hyvistä.

Edelleen, muiden syyttäminen siitä että he rikkovat Herätyksen uskoa, voi myös toimia signaalina. Perverssiä kyllä, mitä naurettavampi syytös on, sitä tehokkaampi signaali todennäköisesti on. Miten joku, joka syyttää koko tennismaailmaa rasismista ja seksismistä, voisi mitenkään olla rasisti tai seksisti? Tämä voi johtaa siihen, että syntyy suorastaan kilpailu siitä, miten mitättömiä asioita aletaan nostaa rasismin ja seksismin ilmenemismuodoiksi. Monet täysin järkevätkin ihmiset, jotka eivät kannata saarnaajien ylilyöntejä, alkavat (julkisesti) hyväksyä nämä älyttömät väitteet, koska pelkäävät joutuvansa itse syytetyksi syrjinnästä.

Kuka tahansa pystyy tunnistamaan ja hyväksymään asiat, jotka ovat tosia. Se ei vaadi mitään suurta lahjakkuutta – sitoutumisesta puhumattakaan. Mutta se, että uskoo jotakin ilmiselvästi naurettavaa, kuten että miehet ja naiset ovat biologisesti samanlaisia, ja ilmaisee ääneen sellaista uskoa, vaatii voimakasta sitoutumista Herätykseen. On siksi vain loogista, että väitteen virheellisyyttä osoittavan tilastotiedon esittäminenkään ei muuta asiaa. Päinvastoin se vain vahvistaa uskovien sitoutumista asiaansa.

Signalointi selittää myös sen, miksi niin monet heränneet käyttävät valtaosan ajastaan kirjoittamalla kirjoittamassa patriarkaatista ja tuomitsemalla syntisiä Twitterissä – sen sijaan että auttaisivat uhriryhmiä. Heidän varsinainen pääämääränsä on statuksen kasvattaminen, riippumatta siitä mikä heidän itse tiedostamansa motiivi on.

Toki on myös niitä, jotka hiljaisesti auttavat heikossa asemassa olevia ja heitä tuleekin arvostaa. Mutta monet aktivistit eivät niin tee, vaan julistavat Twitterissä rangaistusta vääräuskoisille. Tätä toimintaa kutsutaan usein hyvesignaloinniksi, mutta se on paremmin ymmärrettävissä sitoutumissignaalina, koska toiminta ei signaloi ihmisen todellista moraalista hyvyyttä vaan hänen todellista sitoutumistaan Herätyksen asialle.

–

Suuren Herätyksen saarnamiehet

Statushierarkian huipulla ovat Herätyksen saarnamiehet. Media- ja yliopistoihmiset jotka kirjoittavat Herätyksestä, puolustavat sen oppeja, vartioivat sen oppeja kerettiläisyydeltä ja julistavat oikeudenmukaista rangaistusta vääräuskoisille ja syntisille. Heidän tuomionsa voi tuhota uran ja heidän hyväksyntänsä voi luoda sen. Toiset ovat naisia, toiset ovat miehiä, mutta useimmat ovat valkoisia. He erottautuvat massasta, mutta mikä tärkeintä, he ovat luoneet narratiivin joka oikeuttaa eliitin erillisyyden massasta.

Statuserot luovat kaunaa ja katkeruutta niissä jotka ovat statusjärjestelmän pohjalla. Ne jotka ovat huipulla saattavat tuntea syllisyyttä. Statusjärjestelmän pohjalla olevien kauna on jatkuva epävakauden lähde. Statusjärjestelmän huipulla olevat ovat tyytyväisempiä, mutta heilläkin on epäilyjä: Ansaitsenko siunatun elämän? Olenko todella parempi kuin nuo alapuolellani olevat? Jotta pohjalla olijoiden katkeruus ja huipulla olevien epäilykset voitetaan, tarvitaan voimakas statusjärjestelmän oikeutuksen tarjoava narratiivi – narratiivi joka perustelee miksi huipulla olijat ansaitsevat olla huipulla ja miksi pohjalla olijat ansaitsevat olla pohjalla.

Ne – Herätyksen saarnamiehet – jotka tarjoavat tämän narratiivin ansaitsevat siksi palkinnon. Heidän oppiensa mukaan statuksen huipulla olijat eivät ole siellä siksi että ovat älykkäämpiä tai kunnianhimoisempia, vaan koska he ovat moraalisesti parempia. Atruistisia, jaloja, epäitsekkäitä ja heikossa asemassa olevien auttajia. Massa sen sijaan on alamittaista – he ovat hämmentyneitä ja epävalistuneita rasismin, seksismin ja ahdasmielisyyden puolustajia. He eivät ymmärrä intersektionaalisuutta, he kiistävät etuoikeutetun asemansa eivätkä näe, että syrjintä on läpitunkevaa amerikkalaisessa yhteiskunnassa. He ovat syntisiä. Miksipä syntisiä ei sopisi rangaista, varsinkin jos he eivät kadu. Tästä syystä Herätys on kvasiuskonto – sen pitää jakaa maailma oikeamielisiin ja syntisiin – niihin jotka ansaitsevat hyvää ja niihin jotka eivät ansaitse.

Suuri uutinen, ilosanoma, on että Herätys on meritokratia. Näin ainakin saarnamiehet väittävät. Syntisiä kyllä rangaistaan, ja heräämättömät saavat pilkkaa osakseen, mutta he voivat saavuttaa korkeamman statuksen muuttumalla moraalisesti puhtaiksi, tunnustamalla syntinsä, luopumalla vanhoista uskomuksistaan ja omien etujensa ajamisesta. Ja niin myös he, kuten nykyinen eliitti, voivat nauttia kaikista hyvän elämän hedelmistä. Mikä voisi olla oikeudenmukaisempaa?

–

Johtopäätös

Ennen kuin esitän johtopäätöksen, on tärkeää korostaa vielä sitä, että monet Herätyksen statusjärjestelmässä toimivat uskovat vilpittömästi sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. Ja monet heidän moraalisista huolenaiheistaan ovat täysin oikeutettuja.

Vaikka analyysimme onkin omiaan alentamaan joidenkin äärimmäisimpien saarnamiesten pyrkimysten arvoa, emme halua kiistää heidän pyrkimystensä aiheellisuutta tai tärkeyttä. Olemme skeptisiä monien Herätyksen väitteiden suhteen, mutta skeptisyytemme on epäoleellista esitetyn analyysin kannalta. Vaikka Herätyksen kaikki väitteet olisivat tosia, Heätyksen analysointi statusjärjestelmä olisi silti hedelmällinen.

Olemme siis esittäneet väitteen, että signalointinäkökulma tarjoaa keinon ymmärtää niitä jotka ovat omaksuneet Herätyksen kulttuurin ja levittävät Herätyksen normeja. Väitämme, että a) monet valkoiset käyttävät sosiaalisen oikeudenmukaisuuden sanastoa signaloidakseen oppineisuuttaan, kansainvälisyyttään ja sitoutumistaan Herätyksen asialle voidakseen erottautua valkoisesta massasta, ja että b) Herätyksen saarnamiehet tarjoavat oikeutuksen statuseroille eliitin ja massan välillä. Heidän opetuksensa tyynnyttää eliitin syyllisyyttä ja heikentää massan katkeruutta. Ja siksi saarnamiehet saavat palkkion.

Vaarana on, että saarnamiesten statusmotiivi voittaa lopulta heidän moraaliset pyrkimyksensä. (Jotkut väittävät että näin on jo käynyt.) Silloin saarnamiehistä tulee moraalisia riikinkukkoja, jotka esittävät kaunopuheisia ja mielikuviteksellisia seremonioitaan pienenevälle mutta yhä fanaattisemmalle kannattajakunnalle. Ja tämä johtaa lopulta siihen, että sosiaalisen oikeudenmukaisuuden aktivistit kiinnittävät huomionsa enemmän murolaatikon kannessa käytettyihin pronomineihin kuin vähemmän onnekkaiden kärsimyksiin.

–

Bo Winegard on perinnöllisyyspsykologi ja Marietta Collegen entinen apulaisprofessori. Hänen veljensä Ben Winegard on Montanan Carroll Collegen psykologian apulaisprofessori.