Mitä oligarkeilla on mielessään meitä varten

JOEL KOTKIN   (suomentanut Veli Pesonen)

–

Ei näytä olevan yhtään hyvää syytä miksi läpeensä tieteeseen perustuvan diktatuurin tarvitsisi kaatua. (Aldous Huxley, Brave New World Revisited)

–

Viimeaikainen into nykyisen tekno-oligarkian tarkastelemiseen tai jopa sen vallan kumoamiseen on saanut osakseen tukea Atlantin molemmin puolin. Se on peräti onnistunut loikkaamaan amerikkalaisen politiikan perinteisten jakolinjojen ylitse. Välitön huoli kohdistuu sellaisiin asioihin kuin markkinoiden avainalueiden hallinnan päätyminen yhdelle tai kahdelle yhtiölle, varallisuuden huikea kasautuminen teknoeliitille, sekä oligarkkien lisääntyvissä määrin harjoittama informaatiokanavien kontrolli ja manipulointi.

Läheskään yhtä paljon ei ole keskusteltu oligarkkien loppupelistä. Millainen maailma heillä on meitä varten mielessään? Heidän ihanneyhteiskuntaansa ei monikaan sen enempää oikealla kuin vasemmalla haluaisi nähdä. Ja ellei tuon ihannekuvan toteutumista hillitä, siitä tulee maailma jota me ja varsinkin lapsemme vielä asutamme.

Nelisenkymmentä vuotta sitten ilmestyneessä kirjassaan The Third Wave futuristi Alvin Toffler kuvasi teknologiaa “uuden sivistyksen aamunkoitoksi” suurine yhteisöllisen ja inhimillisen kasvun mahdollisuuksineen. Olemme kuitenkin kallistumassa kohti jotakin mitä Taichi Sakaiya on kutsunut “korkean teknologian keskiajaksi”. Daniel Bell ennakoi Merkittävässä teoksessaan The Coming of Post-Industrial Society (1973), että antamalla pienelle joukolle teknologeja ja rahoittajia tilaisuuden lyödä rahoiksi ihmisen käyttäytymisen ja tunne-elämän jokaisella osatekijällä annamme heille myös mahdollisuuden toteuttaa “jokaisen yhteiskunta-alkemistin unelman, unelman massayhteiskunnan komentamisesta.”

–

Uusi aristokratia

–

Kuin barbaariruhtinaat, jotka hallitsivat läntistä Eurooppaa Rooman kukistumisen jälkeen, ovat oligarkit keskittäneet digitaalisen maisemamme alati harvenevien tahojen hallintaan vallattuaan sen ensin entisajan teollisuuskorporaatioilta. Vallassa oleva tekno-oligarkia, jonka huipentumia ovat Amazonin, Googlen, Facebookin, Applen ja Microsoftin kaltaiset firmat, ei ole koskaan tuottanut yhtään eheää teknokraattista tulevaisuutta esittelevää poliittista julkilausumaa – eikä mitään sen kaltaista tuottanut keskiajan ylimystökään. On kuitenkin mahdollista päästä jyvälle siitä, mihin internet-eliitti uskoo, ja hahmottaa heidän suunnittelemansa maailman ääriviivoja.

Tuo pienen pieni ihmiskunnan sirpale suhteellisen pienine rahoittajista, insinööreistä, tietokonetieteilijöistä ja markkinoijista koostuvine esikuntineen hallinnoi nykyään meidän henkilökohtaisten tietojemme käyttöä. Ihmisten henkilökohtaisia tietoja on Alibaba-verkkokaupan perustaja Jack Ma kutsunut “2000-luvun sähkövoimaksi”. Oligarkkien niin sanotut superalustat herrastelevat “e-monopsoneina” digitaalisen portinvartijan tavoin ja kontrolloivat valtaisia osia talouselämästä. Heidän kasvava valtansa, kuten äskettäinen Maailmanpankin tutkimus huomioi, rakentuu verkkoperustaisen liiketoiminan kenttään liimautuville “luonnollisille monopoleille”, jotka ovat tehneet työtään kasvattamalla yhteiskuntaluokkien eroja ei vain Yhdysvalloissa vaan kaikkialla maailmassa.

Piilaakson ja Pugetinsalmen valtiaisiin lukeutuu maailman tämän hetken 20 rikkaimmasta ihmisestä kahdeksan. Kalifornian osavaltiossa asuu maailman 56:sta alle nelikymmenvuotiaasta miljardööristä neljäkymmentä, pelkästään San Fransiscossa kaksitoista. Pelkästään vuonna 2017 teknologiateollisuus tuotti yksitoista uutta miljardööriä, enimmäkseen Kaliforniassa. San Fransiscon lahden alueella asuu Forbesin listan mukaan enemmän miljardöörejä kuin millään metropolialueella New Yorkia lukuunottamatta, ja väkilukuun suhteutettuna enemmän miljonäärejä kuin millään metropolialueella koko maailmassa.

Teollisuudenalalla, joka joskus tunnettiin kovasta kilapailustaan, keskittyminen on huomattavan korkealla asteella. Google hallitsee lähes 90 prosenttia hakukonemainonnasta, Facebook lähes 80 prosenttia mobiililaitteilla tapahtuvasta verkostomarkkinoinnista; Amazon hallitsee noin 75 prosenttia Yhdysvaltojen e-kirjamyynnistä ja, mikä kenties merkittävintä, myös lähes 40 prosenttia maailman pilviliiketoiminnasta. Google ja Apple yhdessä hallitsevat yli 95 prosenttia maailman mobiililaitteiden käyttöjärjestelmistä siinä missä Microsoftilla on yhä yli 80 prosentin osuus ohjelmistoista joilla henkilökohtaiset tietokoneemme pyörivät.

Näiden liki-monopolien luoma varakkuus lisää oligarkkien intoa monopolisoida muita nykyisiä liiketoiminnan aloja kuten viihdettä, koulutusta ja vähittäiskauppaa, ja samoin tulevaisuuden aloja, kuten robottiautoja, drone-lennokkeja, avaruusmatkailua ja, ratkaisevimpana kaikista, tekoälyä. Suitsimattomina he saisivat kerrytettyä riittävästi voimaa saatella esiin ihmisenjälkeinen tulevaisuus, aika jolloin yhteiskuntaa hallitsee tekoäly, ja ne jotka hallitsevat tekoälyä.

–

Mitä oligarkit haluavat?

–

Oligarkit ovat luomassa tieteellisen kastijärjestelmän joka ei poikkea Aldous Huxleyn Uljaan uuden maailman (1932) dystopiasta. Toisin kuin teollisen ajan johtajilla, heillä ei ole paljon käyttöä keski- ja työväenluokan ihmisten työpanokselle, he tarvitsevat vain heidän tietonsa. Periaatteessa koko heidän työvoiman tarpeensa liittyy muutaman teknologisesti viisaan operaattorilaitteen paranteluun ja ylläpitoon. “Ohjelmistot ovat älylaji, ja meidän on Micrsoftissa voitettava älykkäistä käytävä taistelu, koska muuten meillä ei ole tulevaisuutta”, sanoi Bill Gates Forbesille vuonna 2005.

Ehkä parhaan kiteytyksen tekno-oligarkkien mielenmaisemasta saamme heidän ihalijaltaan, tutkija Greg Ferensteinilta, joka äskettäin haastatteli 147 digialan yhtiön perustajaa. Hän pääsi käsitykseen, että muotoutumassa olevassa teknomaailmassa on hyvin vähän tilaa sosiaaliselle liikkeelle ylöspäin muualla kuin teknostruktuurin huipun taikapiirissä. Feodaaliajan tapaan keski- ja työväenluokat marginalisoituvat yhä syvemmin.

Tämä heijastelee oligarkkien käsitystä siitä, kuinka yhteiskunta vastaisuudessa kehittyy. Ferenstein huomioi useimpien oligarkkien uskovan että “aina pienempi siivu hyvin lahjakasta ja omaperäistä väkeä tuottaa aina suuremman osuuden taloudellisesta varallisuudesta. Kaikki muut kituuttavat aina enenevässä määrin jonkinlaisella osa-aikaisen keikkatyön ja julkisten tukien yhdistelmällä.” Tuollainen osa-aikatyö on ollut nopeassa kasvussa muodostaen tällä hetkellä suunnilleen 20 prosenttia kaikesta Yhdysvalloissa ja Euroopassa tehtävästä työstä, ja osuuden odotetaan oleellisesti kasvavan, ilmenee McKinsey -instituutin selonteosta. Tietenkään oligarkeilla ei ole sen enempää aikomusta luovuttaa valtaansa ja mammonaansa proletariaatille kuin oli Venäjän kansankomissaareilla vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen.

Sen sijaan he suosivat asumistuista ja hyvinvointipalveluista koostuvaa “työläisen almulompakkoa” (kuten Marx sanoisi) sille yhä kasvavalle joukolle, joka keikkatyötaloudessa on maaorjan asemassa. Uberin entinen pääjohtaja Travis Kalanick oli Obamacaren voimakas kannattaja, ja Mark Zuckerbergin, Elon Muskin ja Y Combinator -yrityshautomon hallituksen puheenjohtaja Sam Altmanin kaltaiset teknologian huiput suosivat ajatusta kansalaispalkasta lievittääkseen pelkoa työläisten joutumisesta puille paljaille. Heidän sosiaalista visiotaan voi kutsua oligarkaali-sosialismiksi, tai Jeremy Corbyn -henkisen vasemmiston termein “täysin automatisoiduksi luksuskommunismiksi”. Tekno-investoijamiljardööri Naval Ravikant on ennustanut teknologian ja tieteen aiheuttavan perherakenteen ja uskonnon romahtamisen ja siirtymisen vasemmistolaiseen identiteettikeskeiseen individualismiin. Näin oli myös alkuperäisessä bolsevistisessa mallissa.

Elämä näiden oligarkkien dominoimassa maailmassa poikkeaa viimeisen puolen vuosisadan aikana vallinneesta demokratian ja kilpailukapitalismin mallista. Kun toivo sosiaalisesta kohoamisesta ja omaisuuden kerryttämisestä on hiipunut, seuraava sukupolvi työskentelee vuokrafirmalle, asuu vuokralla ja elää sosiaalisessa väljähtyneisyydessä. Kaliforniassa Facebook rakennuttaa vuokrakasarmeja, joissa vuokratyöläiset ja teknohipsterit voivat omistautua “mukaansatempaavaan tietotyöhön”. Köyhät, joista suurin osa todellisuudessa vain hakee mahdollisuutta parantaa elämäänsä, alennetaan pysyvästi riippuvaisen asemaan.

–

Maailma jota he ovat luomassa

–

Saadakseen esimakua oligarkkien ihanneyhteiskunnasta on viisainta luoda silmäys sinne, missä oligarkkien valta on tällä hetkellä suurin. Wired-lehden Antonio Garcia Martinez on kutsunut Piilaaksoa “paremmin markkinoiduksi feodalismiksi”. Hänen mukaansa investoijien ja yhtiöiden perustajien muodostama sisäpiiri on uusi aristokratia. Selvästi heidän alapuolellaan on ammattilaisten muodostama ulkopiiri, joka hyvin palkattunakin on korkeiden asumiskustannusten ja verojen vuoksi pakotettu elämään tavallista keskiluokan elämää. Heidän alapuolellaan on keikkatyöläisten laaja joukko, jota Martinez vertaa torppareihin: “(…)keikkatyöläinen on ripeämpi vastaamaan kännykkään kuin suorittamaan työnjohtajan määräyksiä.” Vielä heidän alapuolellaan on Martinezin sanoin “kodittomien, huumeriippuvaisten ja / tai rikollisten kastiton luokka”. Kalifornia, ja varsinkin Friscon lahden alue, näyttäytyy tällaisena uusfeodaalisena todellisuutena jo nyt.

Elinkustannuksiin suhteutettuna tämä kotiosavaltioni kärsii Yhdysvaltain väestönlaskentaviraston mukaan koko maan korkeimmasta köyhyysasteesta. Sosiaalituen saajista kolmasosa asuu Kaliforniassa, jossa asuu vain 12 prosenttia maan väestöstä, samoin kuin United Way of America -yhdistyksen tutkimuksen mukaan vuonna 2017 lähes kolmanneksella kalifornialaisista perheistä oli vakavia vaikeuksia maksaa laskujaan. Tänään kahdeksan miljoonaa kalifornialaista elää köyhyydessä, heistä kaksi miljoonaa on lapsia. Viidennes Kalifornian lapsista elää syvässä köyhyydessä ja noin puolet sinnittelee nipin napin sen yläpuolella.

Kaikessa kehitysuskoisuudessaan Kultainen Osavaltio kärsii yhdestä korkeimmista GINI-kertoimista, mitä tulee väestön tuloeroihin. Eriarvoisuuden kasvuvauhti on osavaltioiden joukossa suurimmasta päästä; tällä hetkellä taloudellinen eriarvoisuus väestön keskuudessa on suurempaa kuin Meksikossa ja lähempänä Guatemalan ja Hondurasin kaltaisia Keski-Amerikan banaanivaltioita kuin Kanadan tai Norjan tapaisia kehittyneitä maita. Kodittomien leireissä, jotka ovat laajenemaan päin, on koettu keskiaikaisten sairauksien kuten pilkkukuumeen paluu, ja tässä odotellaankin paiseruton paluuta. Siitä huolimatta valtavirtamedia syyttää tästä kuten muustakin pahasta ilmastonmuutosta eikä epäonnistunutta sosiaalipolitiikkaa.

CityLab-nettisivu on kuvannut teknologialla rikastunutta Friscon lahden aluetta “segregoituneen innovaation” alueeksi, jossa rikkaat rikastuvat, keskiluokka hiipuu ja köyhillä köyhyyden järkähtämättömyys syvenee. Santa Claran ja San Mateon piirikunnissa elää 76 000 miljonääriä ja miljardööriä, kuin myös tuhansittain ihmisiä jotka taistelevat ruokkiakseen perheensä ja maksaakseen kuukausittaiset laskunsa. Lähes 30 prosenttia Piilaakson asukkaista tukeutuu avustuksiin, julkisiin tai yksityisiin.

Niinkin äsken kuin 1980-luvulla San José [Piilaakson keskuskaupunki, suom. huom.] ylpeili koko maan tasa-arvoisimpiin kuuluvalla talouselämällä, mutta nykyisen noususuhdanteen aikana ovat Piilaaksossa keskiluokan työntekijöiden, latinoiden ja afroamerikkalaisten reaalipalkat peräti laskeneet. Monet vähemmistöihin kuuluvat työskentelevät parin tuhannen dollarin kuukausipalkalla vuokrafirmoille turvallisuusvalvojan tapaisissa tehtävissä. Matalan tulotason perheiden määrä alueella kasvaa alituiseen; työläiset asuvat asuntovaunuissa tai yöpyvät autoissaan; kodittomien leirit lukeutuvat koko maan suurimpiin. Brookings-instituutin mukaan teknologian hallitsemassa San Fransiscossa on viime vuosikymmenellä nähty historian nopein taloudellisen eriarvoisuuden kasvu samalla kun keskiluokkainen perhe elämänmuotona lähentelee sukupuuttoon kuolemista.

–

Tarvitaan edistysmielisten ja konservatiivien yhteenliittymä oligarkkeja vastaan

–

Yrittäjähenkeensä tukeutuvat amerikkalaiset ovat olleet hitaita näkemään tekno-oligarkiassa uhkan tasavallan tulevaisuudelle. Mutta nyt on julkisuuden skepsis suhteessa teknologiaherroihin kasvussa etenkin Kaliforniassa; molemmin puolin edistysmielisten ja konservatiivien polittista jakolinjaa heidät nähdään “kullatun” ajan moguleina, jotka menestyksellisesti luovivat poliittisessa järjestelmässä vältellen sääntelyä, kilpailulainsäädännön mukaisia toimenpiteitä ja veroja.

Mutta oligarkeista pääseminen ei ole helppoa. He nauttivat ennennäkemätöntä vaikutusvaltaa informaatiokanavia manipuloimalla, mistä todisteeksi käy pääasiassa konservatiivisten äänten laajamittainen vaientaminen Facebookin, YouTuben ja Twitterin tapaisilla alustoilla. Lähes kaksi kolmannesta yleisöstä lukee uutisensa Facebookin tai Googlen kautta ja nuoremmissa ikäluokissa niiden asema on vielä huomattavasti keskeisempi. Kuten Guardian-lehti luonnehti: “Jos ExxonMobil yrittäisi tunkea itsensä elämämme jokaiseen osatekijään tällä tavoin, varmaankin ilmaantuisi laaja ruohonjuuritason kansanliike sen vaikutuksen hillitsemiseksi.”

Oligarkit ovat lisänneet myös kontrolliaan perinteiseen mediaan, jonka heikentämistä he ovat itse edistäneet. He ovat ostelleet alennushinnoin arvostettuja medioita, sellaisia kuin New Republic vuonna 2012, Washington Post vuonna 2013, The Atlantic vuonna 2017 ja Time viime vuonna.

Lähestyvässä poliittisessa myrskyssä oligarkit tulevat valtaisan lobbausoperaation avulla säilyttämään joitakin tukijoita sekä oikealla että vasemmalla. Jotkut edistysmieliset kalifornialaiset ovat myötäilleet oligarkkeja yksityisyyteen liittyvissä kysymyksissä ja senaattori Kamala Harris, yksi johtavista demokraateista, on saanut laajamittaista tukea oligarkeilta. Oikealla laidalla Wall Street Journalin libertaarit ja konservatiivit omissa ajatushautomoissaan jatkavat oligarkkien puolustamista ja pitävät heitä herkeämättömän taloudellisen kilpajuoksun oikeutettuina voittajina.

Mutta nämä apologeetat hyvissä asemissaan eivät ehkä kykene torjumaan julkisen vallan hyökkäyksiä oligarkkeja vastaan, varsinkaan kun yhä useammat alkavat huomata ettei teknoeliitin luoma maailma lupaa hyvää keskiluokalle, demokratialle tai ajatuksenvapaudelle. Pikemminkin oligarkit edustavat selkeää ja ajankohtaista uhkaa demokratian perustalle, ja heidän vastustamisensa on aikamme suuri imperatiivi.

–

Joel Kotkin on Chapman-yliopiston luennoitsija ja Center for Opportunity Urbanism -keskuksen johtaja. Kirjoitus on alkujaan ilmestynyt Quillette-verkkojulkaisussa 19.6.2019