Turmion kätilöt

VELI PESONEN

–

Vuoden 1966 eduskuntavaaleissa valittiin maallemme vasemmistoenemmistöinen eduskunta minkä jälkeen hallitus, SDP moottorinaan yhdessä keskustan ja kommunistien kanssa presidentin tuella, aloitti yhteiskuntakokeilun joka jatkuu yhä. Taistolaiskommunisteja liehiteltiin ja heille annettiin runsaasti valtaa etenkin kulttuuripolitiikassa mutta muutenkin. Monen heistä ajatusmaailma tulkittiin vastareaktioksi heidän vanhempiensa tai vanhempien sukupolven mielipiteisiin ja asenteisiin. Yliopistojen sisäpuolella halukkaille tarjoutui mahdollisuus elää rinnakkaisessa yhteiskunnassa joka tosiasiallisesti oli osa Neuvostoliittoa.

Vuoden 2000 presidentinvaalissa maallemme valittiin vasemmistososialistinen presidentti jonka taustassa kukkivat radikaalifeminismi ja homoliike. Pian hänen valintansa jälkeen on Suomi alkanut liehitellä vasemmistoanarkisteja, jotka samaan aikaan ovat entisestään radikalisoituneet ja väkivaltaistuneet. Rikoslain ja rikosseuraamuskäytäntöjen uudistamisen myötä heille on ojennettu mahdollisuus elää rikoksia tehden yhteiskunnan tulonsiirroilla ilman erikoisempia seuraamuksia. Heidän ajatusmaailmansa voi havaita olevan toisintoa heidän vasemmistolaisten vanhempiensa ajatusmaailmasta.

Valtavirran yhteiskunta näyttäisi ajattelevan että kriminaali radikaalivasemmisto on oikealla asialla mutta väärin keinoin, tai sitten oikealla asialla oikein keinoin jotka menevät vähän yli, tai sitten vain hyviksiä jotka taistelevat isoa pahaa sutta vastaan kunnes tragedian lakien mukaisesti ehkä joskus kaatuvat.

Nähtiinpä heidät miten hyvänsä, asenne on myönteinen. Jää ottamatta huomioon että tihutöillään he, kaduilla, oikeusistuimissaan, ministeriöissään, yleisradioissaan ja yliopistoissaan, heikentävät yhteiskuntarauhaa, edistävät median valheellisuutta, edistävät tiedelaitosten muuttumista aivopesukeskuksiksi, heikentävät oikeuslaitoksen poliittista riippumattomuutta. Vuodet 1966 ja 2000 ovat avainluvut kehityskulussa, jossa Suomi on muuttunut tunnistamattomaksi vaihtoehtoisen, lain ja yhteiskunnan tuolla puolen vallitsevan vihamielisen elämänmuodon etsiydyttyä valtakunnan ytimiin.

Ketkä tähän ovat oikeastaan syyllisiä? 1966 vasemmistoenemmistö eduskunnassa oli niukahko, 103-97. Vuonna 2000 Halosen voittomarginaali oli niukahko, 51,6% vs. 48,4%. Molemmille vaaleille oli tunnusomaista että suuri joukko kokoomuksen kannattajia äänesti sosiaalidemokraattista ehdokasta.

Oikeistoporvarit kaikessa vieraantuneisuudessaan, itsekylläisyydessään, omahyväisyydessään ja kaikkivoipaisuudessaan päästivät pedon irti ja tässä olemme nyt. Heidän omat lapsensa on ohjattu kasvu-uralle ja lähtötelineisiin sikäli, että kun maamme olot käyvät mahdottomiksi, on siisti poistuminen johonkin sellaiseen maahan, jonka konservatiiviäänestäjät eivät ole olleet aivan niin kaukaa viisaita, mahdollista.

Kokoomuksen kannattajat siis äänestävät vasemmistoa aina silloin kun vasemmiston äänestämisestä on mahdollista koitua yhteiskunnalle suhteellisesti kaikkein suurin haitta.

1960-luvun puoliväli oli vedenjakaja-aikaa jolloin hyvin lapsellisesti katsottiin “edistyksellisyyden” olevan paitsi välttämätöntä myös hyvästä ja vasemmistolaisten kaikkein ammattitaitoisimpia tätä edistystä järjestämään. Ajateltiin lasten “etua”. Vuonna 2000 katsottiin ulkoministeri Halosen olevan kaikkein ammattitaitoisin hoitamaan Suomen peräsintä maanosamme siirryttyä Maastrichtin jälkeiseen aikaan. Siinäkin kaiketi ajateltiin lapsia. Voinee kuitenkin puhua ambivalenssista tai kaksinaamaisuudesta siinä että – niin – niille lapsille on järjestetty parhaimman mukaan olosuhteet joissa tämän irti päästetyn edistyksellisyyden hedelmistä tarvitsee välittää mahdollisimman vähän.

Mitä tästä pitää päätellä? Alas pääsee nopeasti, ylöspäin on hitaampaa. Vuoden 1966 vaaleissa vasemmistoa äänestäneet kokoomuslaiset eivät kapinoineet vanhempiaan vastaan vaan heihin oli tarttunut edistysajattelu, tarkemmin sanottuna progressivismin uskonto. Eivätkä vuoden 2000 presidentinvaalissa vasemmistososialistia äänestäneet kokoomuslaiset kapinoineet kokoomuslaisia vanhempiaan vastaan vaan heihin oli tarttunut edistysusko jonka mukaan nainen on saatava presidentiksi, olipa hänen henkilönsä kuka hyvänsä, ja ihmiset naimisiin samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa.

Nykypäivän vasemmistohuligaanit ja heidän tukijansa eivät kapinoi vanhempiaan vastaan vaan toistavat pääasiassa taistolaisten, kriminaalien tai narkomaanien vanhempiensa asenteita ja uskomuksia. He ovat päihteidenkäyttämisineen päässeet lähelle viemärin pohjaa mistä syystä yhteiskunta tarjoaa heille sijaiskärsijän roolia, todellisuudessa vailla sijaisuutta tai suurempaa kärsimystä. Groteski ja ala-arvoinen teatteri on vallannut yhteiskunnan kauttaaltaan.

Entäpä sitten he, joiden kohdalla poikkeaminen vanhempien ajatusmaailmasta oli olennaista, 60-luvun radikaalit? He olivat progressivismilla tartutettujen kokoomusveijareiden lapsuuden ja nuoruuden tovereita, samoista edesmenneen sivistyneistön, ylemmän keskiluokan ja talouseliitin harrastepiireistä kotoisin. Heidät tartutettiin vallankumouksellisella sosialismilla jonka moni katsoi progressivismin puhtaaksi, väärentämättömäksi muodoksi. Sitä se tietysti onkin, onneksi olkoon. Sukupolvi- ja viiteryhmäsidonnaisuudesta eli kauttaaltaan konformismista kertonee se, että kokoomuslaiset halusivat päästää nämä itseäänkin pahemmin harhautuneet yksilöt päättämään asioistaan.

Sukupolvet ovat umpioita jotka toistavat kehdosta hautaan omaa ohjelmallista narratiiviaan pääsemättä milloinkaan edes kurkistamaan sen ulkopuolelle. Jotkin niistä vain sattuvat olemaan vahingollisempia kuin muut. Sokeutemme tilkitään psykologien dialektisella hölynpölyllä jonka mukaan lapsilla on taipumus uhmata vanhempiensa arvomaailmaa.

–

–

Veli Pesonen on Viitasaarella syntynyt insinööri ja muusikko.