SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Viktor Orbánin puhe: Kuuluuko Eurooppa eurooppalaisille?

Oheinen teksti on Unkarin pääministeri Viktor Orbánin 22.7. pitämä puhe kokonaisuudessaan. Orbán puhui Băile Tuşnadin kaupungissa Romaniassa sijaitsevan avoimen yliopiston tiloissa. Puheen on suomentanut Timo Hännikäinen, ja sen englanninkielinen versio on julkaistu Visegrád Post -lehdessä 24.7.

Aluksi haluaisin muistuttaa teitä kaikkia, että aloitimme kollektiivisen ajatushankkeen 27 vuotta sitten Bálványosfürdőssa, muutaman kilometrin päässä täältä. Juuri siellä saimme oivalluksen. Tuohon aikaan, 1990-luvun alussa, useimmat – eivät vain useimmat unkarilaiset, vaan myös useimmat ihmiset koko Keski-Euroopassa – uskoivat että mahdollisuus täyteen sulautumiseen länsimaailmaan oli jälleen avautumassa meille. Ilmeinen johtopäätös oli mukautuminen tähän maailmaan: ikään kuin luoda nahkamme ja kasvattaa tilalle uusi, muodikas länsimainen nahka. Tästä seurasi, että meidän tarvitsisi politiikassamme vain kopioida lännen ratkaisuja. Tuolloin – 27 tai 28 vuotta sitten – yhdistyimme täällä, ja uskoimme että myös meillä rautaesiripun tällä puolen elävillä vapaustaistelijoilla olisi jotakin arvokasta sanottavaa Euroopalle, joka oli tuolloin elänyt rauhassa, vapaana ja vauraana neljänkymmenen vuoden ajan. Tuolloin meitä eivät piirittäneet televisiokamerat eikä sanoihimme ylipäätään kiinnitetty huomiota.

Nyt niihin kuitenkin kiinnitetään. Ja jos minun pitäisi nimetä kaikkein tärkein tapahtuma, unkarilaisten ja eurooppalaisten näkökulmasta tärkein kuluneen vuoden tapahtuma, sanoisin että se on Visegrád-ryhmän lujittuminen. Vaikka Yhdysvalloissa oli presidentinvaalit ja melko hiljattain Ranskan presidentin- ja parlamenttivaalit pyyhkäisivät pois koko sikäläisen puoluejärjestelmän – molemmat merkittäviä tapauksia – olen vakuuttunut siitä, että viime vuoden tärkein asia on Visegrádin nelikon yhteistyön lähentyminen entisestään. Voidaan sanoa, että Varsova, Praha, Bratislava ja Budapest puhuvat yhteen ääneen. Tämä on hieno saavutus, sillä nämä kansat ovat luonteenlaadultaan hyvin erilaisia. Täällä on intomielisiä puolalaisia, aina varovaisia tsekkejä, asiallisia slovakkeja ja romanttisia unkarilaisia; ja silti kykenemme puhumaan samaa kieltä. Voimme todella olla ylpeitä tästä.

Avoimen yliopiston esitelmissä on tapana antaa selonteko kuluneen vuoden muutoksista, myös laajemmissa sivilisaation puitteissa. Kaikki eivät varmastikaan muista, että vuonna 2009 presidentti Obama piti virkakautensa ensimmäisen merkittävän puheensa ulkomailla, Kairon kaupungissa. Tänä vuonna Yhdysvaltain vastavalittu presidentti piti ensimmäisen merkittävän puheensa Varsovassa. Muutoksen laajuutta riittää kuvaamaan muutama sitaatti Varsovan-puheesta:

Meidän täytyy muistaa […] että lännen puolustus ei pohjimmiltaan perustu vain välineisiin, vaan myös ihmisten tahtoon hallita, onnistua ja saada tarvitsemansa. […] Oma taistelumme lännen puolesta ei ala taistelukentältä. Se alkaa mielissämme, tahdossamme ja sieluissamme. […] Meidän vapautemme, sivilisaatiomme ja selviytymisemme on riippuvainen historian, kulttuurin ja muistin siteistä.

Tämän jälkeen Trump sanoi: ”Joten taistelkaamme kaikki yhdessä niin kuin puolalaiset: perheen, vapauden, isänmaan ja Jumalan puolesta.”

Hyvät naiset ja herrat,

Näitä sanoja ei olisi voinut kuvitellakaan kuulevansa missään päin läntistä maailmaa vielä kaksi vuotta sitten. Näin laaja on ympärillämme tapahtuva muutos. Tässä kohtaa minun lienee syytä tervehtiä Piotr Naimskia ja hänen johtamaansa Puolan delegaatiota. Hän on unkarilais-puolalaisen parlamenttiryhmän johtaja Varsovassa. Tervetuloa, hyvät puolalaiset ystävämme.

Tietyt teoriat kuvaavat nyt tapahtuvia muutoksia ja Yhdysvaltain presidentin esiintymistä maailmanpoliittisena kamppailuna kansainvälisen – tai ”globaalin” – eliitin ja isänmaallisten kansallisten johtajien välillä. Pidän kuvausta mielekkäänä ja siinä on paljon totuutta. Jos sovellamme sitä itseemme, voimme sanoa että vuonna 2010, hyvän aikaa ennen Yhdysvaltain viime presidentinvaaleja, olimme uuden isänmaallisen länsipolitiikan edelläkävijöitä. Olimme melkoisesti edellä muita, ja politiikassa edelläkävijät eivät saa tunnustusta vaan jotakin aivan muuta. Jos he kuitenkin kestävät sen, he saattavat hyvinkin ansaita tunnustusta, niin kuin Unkarille on nyt käynyt. Olennaista on, että tässä taistelussa – taistelussa globaalien eliittien poliittisten edustajien ja kansojen isänmaallisten tunteiden välillä – Unkari on oikealla puolella, patrioottien puolella.

Yhdysvaltain presidentin esittämä kysymys – ja meidän vuonna 2010 esittämämme – oli tämä: mihin päämäärään isänmaallinen hallinto voi pyrkiä, paitsi lujittamaan omaa yhteisöään, kansakuntaansa ja maataan? Vuonna 2010 myös me unkarilaiset päätimme, että tahdomme saada takaisin maamme, itseluottamuksemme ja tulevaisuutemme. Valmistautuessani tätä puhetta varten yritin kohta kohdalta tiivistää, mikä tekee kansakunnasta vahvan: mille perustuu kansakunnan voima nykymaailmassa? Löysin noin tusinan verran asioita. Esittelen ne lyhyesti teille, osoittaakseni millaisen matkan Unkari on kulkenut lujittumisen tiellä vuodesta 2010.

Ennen kaikkea, vahva kansakunta ja vahva maa ei elä toisten rahoilla. Niinpä se kiittää IMF:n kaltaisia instituutioita avusta ja jättää niille hyvästit. Se lähettää ne tiehensä ja toivoo, ettei uutta tapaamista tule. Näin tapahtui Unkarissa. Älkää unohtako, että ennen vuotta 2010 sosialistihallitukset kytkivät Unkarin IMF:n hengityskoneeseen. Vaikka elämää ylläpitävät laitteet kiistämättä auttavat pysymään hengissä, potilas on fyysisesti kiinni niissä. Vuoden 2010 jälkeen onnistuimme ratkaisemaan tämän ongelman, minkä seurauksena Unkari saavutti läpimurron kenties tärkeimmässä voimaa lisäävässä aspektissa: taloudellisessa itsenäisyydessä. Vahva maa on sellainen, jonka talous on järjestyksessä. Yksikään maa, jonka budjettivajaus on suunnaton, ei ole vahva; yksikään maa, jonka liike-elämä on velkojien armoilla, ei ole vahva; eikä yksikään maa ole vahva, jos sen väestö on houkuteltu velkaloukkuihin – sellaisiin, joissa unkarilaiset huomasivat olevansa nostettuaan ulkomaisia valuuttalainoja. Askel kerrallaan Unkari onnistui selvittämään nämä pulmat. Vahvalla maalla on terve talouselämä. Nykymaailmassa tätä kuvataan termillä ”bruttokansantuote”. Jos on kasvua, talous vahvistuu. Tällä hetkellä Unkarin talouskasvu on kaksinkertainen EU:n keskiarvoon verrattuna. Maa on vahva, jos se kykenee tarjoamaan työtä jokaiselle halukkaalle. Tällä hetkellä harva maailman maa kykenee siihen. Me olemme yksi harvoista. Esitän muutamia lukuja. Vuonna 2010 kymmenestä miljoonasta unkarilaisesta 3 600 000 oli työelämässä ja 1 800 000 maksoi veroja. Oli silkka ihme, että selviydyimme. Tällä hetkellä 4 400 000 unkarilaista on työelämässä ja 4 400 000 maksaa veroja. Tämäkin on syy siihen, miksi Unkari on taloudellisesti vahvoilla.

Unkarin kokoinen maa voi olla vahva vain, jos sen tärkeät, ratkaisevat teollisuudenalat ovat tukevasti kansallisessa enemmistöomistuksessa. Näin ei ollut Unkarissa ennen vuotta 2010. Nyt voimme kuitenkin todeta, että energiasektori, pankkisektori ja mediasektori ovat enemmistöltään kansallisessa omistuksessa. Jos minun pitäisi määritellä tämä numeroin, sanoisin että aiempina vuosina Unkarin valtio on käyttänyt noin tuhat miljardia florinttia ostaakseen takaisin omistajuuden keskeisillä sektoreilla ja yrityksissä, jotka oli aiemmin harkitsemattomasti yksityistetty.

Jos maa aikoo olla vahva, demografinen taantuminen ei tule kysymykseen. Tällä hetkellä tämä on Unkarin akilleenkantapää. Maa, joka taantuu demografisesti – ja tylysti sanoen ei kykene edes ylläpitämään itseään biologisesti – saattaa muuttua tarpeettomaksi. Sellainen maa lakkaa olemasta. Selvityäkseen maan täytyy vähintään kyetä ylläpitämään omaa väestöään; ja jos rehellisiä ollaan, tämän hetken Unkari ei ole sellainen maa. Meidän on myös myönnettävä, että demografisissa kysymyksissä – perheiden muodostamisessa ja kasvattamisessa – tämänhetkisen hallinnon kädet ovat sidotut. Tämä johtuu siitä, ettei poliittisesti voida päättää, hankkivatko perheet lapsia ja jos, niin kuinka monta. Vain naiset voivat päättää sellaista. Asiat ovat niin kuin naiset päättävät.

Mitä hallitus sitten voi tehdä? Se voi tehdä yhden asian: pyrkiä luomaan perheystävällisen ympäristön. Tähän liittyy eräs tärkeä seikka josta ei yleensä puhuta, mutta kenties voisin puhua siitä nyt – kenties olosuhteet sallivat tämän. Monet teistä ovat saattaneet huomata, että Unkarissa käytetään suunnattomia rahasummia perheiden tukemiseen vahvemman Unkarin luomiseksi. Kysymys kuuluu: mistä nuo rahat tulevat? Totuus on, hyvät naiset ja herrat, että otamme ne monikansallisilta yrityksiltä. Ellei moinen olisi sopimatonta, voisin myös sanoa että minä otan ne näiltä yrityksiltä, sillä alkuunsa kovin moni muu ei kannattanut tätä mainiota toimenpidettä. Niinpä me otamme tämän summan monikansallisten yritysten voitoista erityisverojen muodossa ja annamme rahat lapsiperheille. Vuosittaiset summat – viittaan nyt kuluvaan ja viime vuoteen – ovat tällaisia: 272 miljardia florinttia pankkisektorilta, 31 miljardia vakuutuskorporaatioilta, 120 miljardia energiasektorilta ja 55 miljardia telekommunikaattoriteollisuudelta. Kaiken kaikkiaan noin 500 miljardia florinttia vuosittain. Tämän jälkeen jaamme rahat näin: 272 miljardia verohelpotuksina työssäkäyville vanhemmille, 74 miljardia ilmaisiin kouluaterioihin, 5 miljardia vähävaraisten lasten lomiin… Ilmaisiin koulukirjoihin käytettyä summaa en osaa sanoa tarkkaan, koska se nousee jatkuvasti. Lisäksi 210 miljardia menee pienten lasten vanhempien asumistukeen. Tällainen on yhteenlaskettuna tarkoittamani väestöpolitiikka, perheiden tukemispolitiikka. Käytännössä tähän ei ollut aiemmin varoja.

Kun Zsolt Semjén sanoo, että Unkarin hallitus on Euroopan kristillisdemokraattisin hallitus, tämä kannattaa pitää mielessä. Otamme osan suurimmista voitoista ja annamme sen niille, jotka sekä tekevät työtä että kasvattavat lapsia – ja näin varmistavat kansakunnan tulevaisuuden.

Olipa tämän sanominen kuinka suuri tabu hyvänsä, kulttuurinen identiteetti on mahdoton ellei väestön etninen koostumus ole tasapainossa. Maan etnisen koostumuksen muuttaminen tarkoittaa sen kulttuurisen identiteetin muuttamista. Vahvala maalla ei koskaan ole varaa sellaiseen – ellei jokin globaali katastrofi pakota sitä tekemään niin.

Nykymaailmassa yhteisö tai valtio ei voi olla vahva ilman kasvua tieteen ja innovaatioiden alalla ja ilman kykyä avautua tulevaisuuden aloille. En väitä, että olisimme jo tässä asemassa, mutta viimeisten seitsemän vuoden aikana olemme ainakin päässeet tulevaisuuden alojen kynnykselle. Meidän tapauksessamme vahva unkarilainen yhteisö ja vahva unkarilainen valtio ovat mahdottomia, ellemme saa koottua eri puolilla maailmaa asuvia unkarilaisia yhdeksi yhteisöksi. Menemättä yksityiskohtiin haluan vain sanoa, että Unkari voi olla vahva vain, jos se valvoo unkarilaisten etuja kaikkialla maailmassa. Aina kun missä tahansa jonkun varpaille astutaan hänen unkarilaisuutensa takia, punaisen valon täytyy syttyä Budapestissa. Kun olemme saavuttaneet tämän, Unkari on vahva.

Unkari vahvistuu myös olemalla osanaa vakaissa liittoumissa, jäsenenä Euroopan Unionin valtavassa markkina-alueessa ja myös NATOssa, maailman suurimmassa sotilasmahdissa.

Piispa Tőkés mainitsi vesiolympialaiset. En halua puhua siitä nyt, vaan pikemminkin siitä, että yksi modernin valtion ja yhteisön voiman edellytyksistä on sen kyky isännöidä suuria kansainvälisiä tapahtumia. Kun katsomme Budapestia, voimme nähdä että Wienistä Istanbuliin se on kenties ainoa paikka, joka voi pitää itseään kulttuurisena luomuksena. Tämä johtuu siitä, että Budapest – kuten hyvin tiedätte – ei ole pelkkä kaupunki, vaan unkarilaisen kulttuurin luomus: unkarilaisen nerouden sormenjälki ruumiillistuneena arkkitehtuurissa ja kaupunkisuunnittelussa. Niinpä Budapest todistaa tällä hetkellä itselleen ja maailmalle, ettei ole olemassa kansainvälistä tapahtumaa – olipa kyseessä sitten urheilu- tai kulttuuritapahtuma tai uskonnollinen tilaisuus – jota se ei kykenisi isännöimään. Lukuunottamatta FIFA:n maailmancupia, joka on oma kysymyksensä, Budapestin rahkeet riittävät mihin tahansa maailmanluokan tapahtumaan. Tämä on suurta tietämystä, suurta voimaa, ja merkittävä lupaus tulevaisuudelle. Voisin sanoa myös, että pääkaupunkimme kykenee muuhunkin kuin palvelemaan Unkarin valtiota.

On vielä eräs voiman edellytys, ja sitä meillä on vain rajoitetussa määrin. Se on armeija. Keskittäessämme voimavaramme viime vuosien talouskriisistä selviytymiseen emme ole kyenneet kehittämään armeijaamme. Kun me jokusen vuoden kuluttua puhumme Unkarin voimasta kansakuntana, voimme varmasti lisätä esimerkkien joukkoon vahvan armeijan. Armeijan, joka kykenee puolustamaan Unkaria kaikilta ulkoisilta hyökkäyksiltä. Tämän vuoksi olemme käynnistäneet asevoimien kehitysohjelman ja olemme äskettäin aloittaneet ensimmäisen unkarilaisen asetehtaan rakentamisen.

Tulevaisuuden vuoksi meidän on tuettava kaikkia näitä hankkeita. Kolmella alueella pelkkä tuki ei riitä, vaan niillä tarvitaan laajempaa mittakaavaa ja suurempaa nopeutta. Yksi niistä on demografia, jolla emme ole vielä saavuttaneet edes kriittistä pistettä. Tiettyä edistystä osoittaa, että avioparien – tai pariskuntien yleensä – hedelmällisyysluku on noussut 1,2%:sta 1,44%:iin, mutta tämä on vielä kaukana 2%:sta. Demografisen turvallisuuden saavuttamiseksi unkarilaisten keskimääräisen lapsiluvun pitäisi olla 2,1. Käytännössä sitä on vaikea toteuttaa, mutta siihen lukuun on tähdättävä. Sitä ennen unkarilaisia on pidettävä demografisesti uhanalaisena lajina; ja kansan – mutta ennen kaikkea hallituksen – pitäisi ymmärtää tähän sisältyvä imperatiivi. Demografian alueella meidän on siis siirryttävä laajempaan mittakaavaan ja edistyttävä nopeammin. Uskon, että juuri tätä tarvitsemme kansakunnan järjestäytymisessä.

Tulevalla ajanjaksolla meidän on jyrkästi kiihdytettävä unkarilaisyhteisön järjestäytymistä Karpaattien altaalla – ja erityisesti lisättävä sen taloudellista vahvuutta. Ja lisäksi tarvitsemme modernin teknologian laajempaa integroimista Unkarin talouteen. Siksi meidän on osallistuttava kolmanteen teolliseen vallankumoukseen paljon aktiivisemmin kuin nykyään.

Se Unkarista. Nyt haluaisin sanoa muutaman sanan Euroopasta. Pyydän anteeksi, jos teen puheessani liikaa yksinkertaistuksia. Ei niin, että olisin kadottanut mielenkiintoni älyllisiä nyansseja kohtaan, mutta todellisuudessa näistä seikoista on mahdollista puhua myös yksinkertaisin termein.

Seuraavien muutaman vuosikymmenen aikana Euroopan keskeinen kysymys on tämä: pysyykö Eurooppa eurooppalaisten mantereena? Pysyykö Unkari unkarilaisten maana? Pysyykö Saksa saksalaisten maana? Pysyykö Ranska ranskalaisten maana? Pysyykö Italia italialaisten maana? Keitä Euroopassa asuu? Tämä on historiallinen kysymys, joka meidän on kohdattava tänään. Tällä hetkellä – ja tämä kertoo varsin paljon maailmasta jossa nyt elämme – ei ole saatavilla konkreettista, luotettavaa tietoa kristityn alkuperäisväestön ja muualta tulleiden muslimiyhteisöjen prosenttiluvuista Euroopan eri maissa. Käytännössä sellaisen tiedon kerääminen on kielletty. Ja saatavilla olevat tiedot eivät riitä ennustamaan tulevaisuutta, sillä siirtolaiset eivät edusta tasaisesti eri ikäluokkia. Niinpä yleiset tilastot eivät juuri kerro, mikä meitä odottaa. Eniten huomiota tulisi kiinnittää alle 15-vuotiaisiin, ja myös 15-45-vuotiaisiin. Heidän määrästään on laskettavissa, miltä tilanne kussakin maassa näyttää vaikkapa vuonna 2050.

Rahaa ja ponnistuksia säästämättä Unkarin hallituksen toimikunnat tekevät joka vuosi laajan kansainvälisen tutkimuksen selvittääkseen, mitä eurooppalaiset näistä asioista ajattelevat. Kyse ei ole heidän johtajiensa mielipiteistä, sillä ne me tiedämme. Näyttää siltä, että kansan mielipiteet eivät vastaa johtajien mielipiteitä. Tämänvuotinen tutkimus osoitti, että EU:n 28:ssa jäsenmaassa 81% kansalaisista pitää maahanmuuttoa vakavana tai hyvin vakavana kysymyksenä. Yleiseurooppalaisella tasolla 64% uskoo siirtolaisuuden johtavan rikosten lisääntymiseen ja 59% uskoo siirtolaisuuden muuttavan kulttuuriamme. Mitä tulee Brysseliin, 76% EU-kansalaisista pitää sen toimintaa siirtolaiskysymyksessä kehnona. Kysyttäessä, pitäisikö Brysselille antaa enemmän valtaa tilanteen ratkaisemiseksi vai pitäisikö sen sijaan vahvistaa kansallisvaltioita, 36% EU-kansalaisista odottaa ratkaisua Brysseliltä ja 51% kansallisvaltioilta. Unkarissa 25% kansalaisista – eikä tämä ole merkityksetön luku, puhumme joka neljännestä unkarilaisesta – antaisi lisää valtaa Brysselille. Mutta onneksi 61% kansalaisistamme uskoo että Brysselin valtaa pitäisi vähentää, ja että meidän pitäisi jopa saada takaisin sille siirtämämme valta tai ainakin osa siitä.

Luonnollisesti, käsiteltäessä kysymystä Euroopan väestöstä voidaan väittää että ongelma ratkaistaan tehokkaalla sulauttamisella. Todellisuudessa meillä ei kuitenkaan ole esimerkkejä onnistuneesta sulauttamisesta. On selvää, ettei maahanmuutto ole vastaus talousongelmiin tai työvoimapulaan. Mielenkiintoista on, että eurooppalaiset ovat vähiten huolissaan siitä että siirtolaiset vievät heidän työnsä. Tämä luultavasti heijastelee jonkinlaista omakohtaista kokemusta. Uskoakseni on joitakin epätoivoisia tilanteita, sellaisia joissa haaksirikkoutunut valtamerellä antaa lopulta periksi halulle juoda merivettä. Se on vettä, muttei sammuta janoa vaan viime kädessä pahentaa sitä. Suunnilleen samanlaiseen tilanteeseen joutuvat ne, jotka yrittävät korjata taloudelliset pullmat siirtolaisilla. Onnistunutta integraatiota vastaan puhuu sekin, että jos ihmiset joilla on erilaiset tavoitteet joutuvat samaan järjestelmään tai maahan, se ei johda integraatioon vaan kaaokseen. On selvää, että siirtolaisten kulttuuri on dramaattisessa ristiriidassa eurooppalaisen kanssa. Vastakkaisia ideologioita ja arvoja ei voida ylläpitää samanaikaisesti, sillä ne ovat toisensa poissulkevia. Antaakseni kaikkein ilmeisimmän esimerkin, eurooppalaiset pitävät miesten ja naisten tasa-arvoa tavoiteltavana, kun taas muslimiyhteisössä tätä ajatusta ei hyväksytä, sillä heidän kulttuurissaan miehen ja naisen välinen suhde nähdään osana hierarkkista järjestystä. Näitä kahta käsitystä ei voida ylläpitää samanaikaisesti. On vain ajan kysymys, milloin toinen niistä muuttuu hallitsevaksi.

Tietenkin voidaan myös väittää, että vieraan kulttuurin parista tulevat yhteisöt voidaan uudelleenkouluttaa. Mutta meidän täytyy ymmärtää – ja myös piispa Tőkés puhui tästä – että Eurooppaan tällä hetkellä saapuvat muslimiyhteisöt pitävät omaa kulttuuriaan, omaa uskontoaan, elämäntapaansa ja periaatteitaan vahvempina ja arvokkaampina kuin täkäläistä. Ja pidimmepä siitä tai emme, elämän kunnioituksen, optimismin, sitoutumisen, yksilöllisten intressien ja ihanteiden alisteisuuden suhteen muslimiyhteisöt ovat tänään kristillisiä yhteisöjä vahvempia. Miksi kukaan haluaisi sulautua kulttuuriin, joka vaikuttaa hänen omaansa heikommalta? He eivät sulaudu, eivätkä aiokaan sulautua! Niiinpä uudelleenkoulutuksella ja siihen perustuvalla integraatiolla ei ole onnistumisen mahdollisuuksia.

Eräs kysymys nousee toistuvasti esiin eurooppalaisessa politiikassa: kysymys solidaarisuudesta. Ensinnäkin haluan tehdä selväksi, että eurooppalaisessa kulttuurissa solidaarisuus ei ole päämäärä itsessään, vaan väline. Eurooppalaisessa kulttuurissa päämäärä on se, että tämän kulttuurin piirissä syntyneet voivat elää rauhassa, turvallisesti, vapaina ja vauraina, omien arvojensa ja uskomustensa mukaisesti. Tämä on varsinainen tavoite, johon solidaarisuudella pyritään. Päämäärää ei voi korvata keinoilla. Mitä tästä voidaan päätellä? Sitä, ettemme koskaan voi osoittaa solidaarisuutta ideologioille, kansoille ja etnisille ryhmille, jotka pyrkivät muuttamaan itse eurooppalaisen kulttuurin, joka muodostaa eurooppalaisen elämäntavan olemuksen, merkityksen ja tarkoituksen. Meidän ei tule osoittaa solidaarisuutta ryhmille, jotka vastustavat eurooppalaisen elämäntavan ja kulttuurin päämääriä, sillä se johtaisi antautumiseen.

Haluan myös lisätä, että vaikken halua sekaantua Saksan vaaleihin, jotkut saksalaiset poliitikot ovat tuomittuja epäonnistumaan ja horjuvat nyt täydellisen tappion partaalla. He yrittävät lisätä suosiotaan tekemällä vahinkoa unkarilaisten kustannuksella, loukkaamalla ja ärsyttämällä meitä ja syyttämällä meitä solidaarisuuden puutteesta. Itse asiassa pidän tätä jopa imartelevana. Tässä kohtaa voisin tehdä pari huomautusta. Ensiksikin Unkari on puolustanut itseään – ja samalla koko Eurooppaa – siirtolaisinvaasiota vastaan, ja se on maksanut meille 260-270 miljardia florinttia. EU on hyvittänyt mitättömän osan tästä summasta. Sanon myös, ettei EU:n kannattaisi puhua solidaarisuudesta ennen kuin se on maksanut meille 250 miljardia florinttia, jotka se on meille velkaa Euroopan puolustamisesta. Siihen saakka suosittelen heille vaatimattomampaa asennetta. Samoin erityisesti saksalaisten kannattaisi miettiä moneen kertaan ennen kuin he syyttävät unkarilaisia solidaarisuuden puutteesta. Jos olisin saksalainen, en kovin helposti esittäisi moista syytöstä, sillä saksalaiset tehdastyöläiset tienaavat viisinkertaisesti sen summan, jonka Unkarin saksalaisomisteisten tehtaiden työntekijät tienaavat. Niin kauan kuin asiat ovat näin, on häpeäksi saksalaisille puhua solidaarisuudesta. Lisäksi pidän tätä debattia valitettavana ja harhaanjohtavana, sillä se haittaa EU:ssa vallalla olevaa yhteisten investointien, pääomien liikkuvuuden ja työpaikkojen luomisen politiikkaa. Se on siis yhteensovittamaton eurooppalaisten arvojen kanssa.

Jos nyt piirtämäni kuva ei ole vääristynyt, vaan heijastaa uskollisesti todellisuutta, meidän on nyt pohdittava sen seuraamuksia poliittiselle eliitille. No, minun täytyy todeta että Brysselissä on muodostettu liittouma kansalaismielipidettä vastaan. Liittouman jäseninä ovat Brysselin byrokraatit ja heidän poliittinen eliittinsä, sekä järjestelmä jota voisi kutsua Sorosin imperiumiksi. Meidän pitää myös ymmärtää, että Soros kykenee ajamaan imperiuminsa etuja paremmin Brysselissä kuin Washingtonissa tai Tel Avivissa. Siksi hän on liittoutunut Brysselin kanssa. Kun johtajat – poliittisen eliitin jäsenet – kääntyvät omaa kansaansa vastaan, tarvitaan aina inkvisiittoreita nostamaan kanteita niitä vastaan, jotka toimivat kansan äänitorvena. Edellisellä nelivuotiskaudella EU:n suurinkvisiittorina oli Viviane Reding. Hän epäonnistui, ja nyt hänen tilalleen on löydetty uusi: suurinkvisiittorin nimi on Frans Timmermans. Hän on komissaari. Saimme hiukan tyydytystä huomatessamme, ettei suurinkvisiittorin energia riitä kahteen valtioon yhtä aikaa, ja nyt hän on keskittynyt meidän sijastamme Puolaan. Mutta Puola on valittu pääkohteeksi, jotta kansallisia hallintoja voitaisiin heikentää, murtaa ja tuhota. Haluan tehdä selväksi, että Unkari luonnollisesti ajaa kansallista etuaan, mutta siihen etuun kuuluu Eurooppa ja puolalais-unkarilainen ystävyys. Ja on syytä tehdä täysin selväksi, että inkvisition kampanja Puolaa vastaan ei koskaan tule onnistumaan, sillä Unkari turvautuu kaikkiin Euroopan Unionin tarjoamiin laillisiin mekanismeihin osoittaakseen solidaarisuutensa Puolan kansalle.

Mitä tästä on pääteltävissä, hyvät naiset ja herrat? Ensinnäkin se, että meidän on nähtävä selkeästi emmekä saa monimutkaistaa asioita liikaa. Emme saa ajatella taistelevamme globaalia salaliittoa vastaan, vaan meidän on kuvattava ja käsiteltävä sitä mahdollisimman tervejärkisellä tavalla. Asiat ovat näin: Sorosin suunnitelma on olemassa. Se koostuu neljästä kohdasta. Hän kirjoitti sen itse, Sorosin imperiumi julkaisi sen ja alkoi rekrytoida väkeä toteuttamaan sitä. Suunnitelman mukaan joka vuosi satoja tuhansia – ja jos mahdollista, miljoonia – siirtolaisia tulee päästää EU:n alueelle islamilaisesta maailmasta. Toisen kohdan mukaan jokaiselle heistä pitää antaa euromäärä, joka vastaa noin neljää ja puolta miljoonaa florinttia. Suunnitelman laatija rahoittaisi tämän mieluusti – mutta tämä on toissijaista, vaikkakin pohdinnan arvoista. Liikevoitot eivät kuitenkaan ole ehdotuksen ydin, vaan se, että näin on mahdollista ylläpitää jatkuvaa siirtolaisvirtaa. Niinpä niiden, jotka haluavat vuosittain vähintään miljoona siirtolaista Eurooppaan, on ylläpidettävä tätä mekanismia – jota poliittisessa terminologiassa kutsutaan houkuttimeksi – jotta tulijoita riittäisi jatkossakin. Ja jos jokainen tulija saa kyseisen summan – joka itse asiassa on suurempi kuin keskivertounkarilaisen vuosittainen palkka – virran tyrehtymisestä ei ole pelkoa. Sorosin suunnitelman kolmas kohta on se, että mantereelle saapuvat siirtolaiset pitää jakaa Euroopan maiden kesken pakollisen ja pysyvän mekanismin mukaisesti. Neljännen kohdan mukaan on perustettava Eurooppalainen maahanmuuttovirasto, joka vie kaiken päätäntävallan maahanmuuttoasioissa kansallisvaltioilta ja siirtää sen Brysseliin. Tällainen on Sorosin suunnitelma.

George Soros

Jos puhutaan Euroopan tulevaisuudesta, on ensin tehtävä selväksi, että selviytyäkseen ja pysyäkseen eurooppalaisena Euroopan unionin on irtauduttava Sorosin imperiumista. Muuten se ei ole mahdollista. Kun se on tehty ja olemme taas saavuttaneet itsenäisyyden, on aika uudistaa Euroopan Unioni. Se ei ole tämän puheen pääaihe, joten puhun siitä vain yleisluontoisesti. Ensimmäinen ja tärkein tehtävä on ohjata unionin niin sanottu komissio takaisin unionin perustamisasiakirjojen sille määrittelemään rooliin. Sopimukset määräävät selkein sanoin, ettei komissio ole poliittinen elin. Sillä on vain yksi tehtävä, joka tekee siitä eräänlaisen vahtikoiran: sille on uskottu sopimusten valvonta. Näin ollen, vaikka kansallisvaltiot lähettävät edustajansa komissioon, heidän kansalliset siteensä katkeavat, ja niin kauan kuin he ovat komissiossa, heidän tehtävänsä on varmistaa eurooppalaisten sopimusten noudattaminen. Näin ei tällä hetkellä ole. Tällä hetkellä komissio määrittelee itsensä poliittiseksi elimeksi. Puheenjohtaja Juncker itse sanoi perustavansa poliittisen elimen, joka esittää poliittista roolia. Tämä on kaikkien ongelmien juuri, kaikkien ongelmien jotka tällä hetkellä vaivaavat unionin kansallisvaltioita. Huolimatta siirtolaiskiintiöjärjestelmää koskevasta veto-oikeudestani pääministerien neuvostossa – jonka päätöksissä edellytetään yksimielisyyttä – komissio manipuloi järjestelmää käynnistämällä menettelyn, jossa päätös voidaan hyväksyä vain neljällä viidesosalla jäsenvaltioiden äänistä. Ja niinpä minun veto-oikeuttani, Unkarin veto-oikeutta, ei laskettu. Meitä huijattiin, ja samalla horjutettiin luottamusta, joka on aiemmin ollut yhteinen perusta unionin 28:lle pääministerille. Tästä poliittisesta roolista komission olisi viipymättä vetäydyttävä. Tämän jälkeen on tehtävä selväksi, että Euroopan unionin uudistaminen voi alkaa vain pysäyttämällä siirtolaiset, tekemällä maahanmuuttoaallosta loppu, ja kaikkien on käytettävä kansallisia keinovarojaan suojellakseen rajojaan. Sitten Eurooppaan jo laittomasti saapuneet siirtolaiset on kuljetettava jonnekin unionin rajojen ulkopuolelle. Tämä voi kuulostaa ankaralta, mutta laittomasti tulleet täytyy poistaa Euroopan unionin alueelta.

Tämän jälkeen meidän on hyväksyttävä, että Britannia on lähdössä unionista ja viemässä yhden maailman suurimmista armeijoista mukanaan. Ja samalla kun tiivistämme NATO-yhteistyötä, on ymmärrettävä ettei Eurooppaa voi jättää vaille sotilaallista puolustusta ja ettei se voi odottaa suojelua keneltäkään muulta. Amerikkalaisten läsnäolo ja NATO-jäsenyys on tärkeää, mutta Euroopan on itse kyettävä puolustamaan itseään sotilaallisesti. Toisin sanoen meidän on alettava rakentaa eurooppalaista sotilasmahtia. Tähän liittyen meidän on tajuttava, että maailmantalous ja Euroopan kilpailukyky taantuu jatkuvasti. Meidän on saavutettava kilpailukykymme uudelleen. Kun se on tehty, laajentumiseen väsyneiden länsieurooppalaisten ystäviemme pitää myöntää, ettei Eurooppaan saada rauhaa ennen kuin Balkan on täysin integroitu unioniin. Niinpä EU:ta on laajennettava ja otettava ensimmäiseksi mukaan avainvaltio Serbia – niin absurdilta kuin tämä ajatus saattaakin tällä hetkellä kuulostaa.

Ja kun tämäkin tehtävä on suoritettu, meidän on solmittava kaksi historiallista sopimusta, joilla on taloudellisia, sotilaallisia ja poliittisia ulottuvuuksia. Tarvitsemme historiallisen sopimuksen Turkin kanssa ja toisen Venäjän kanssa. Kaiken tämän jälkeen voidaan sanoa että Euroopan Unioni on uudistettu, ja muutaman seuraavan vuosikymmenen aikana se saattaa kyetä kilpailemaan muiden maanosien kanssa.

Tiivistäen, mikä on Euroopan tilanne tällä hetkellä? Johtopäätökseni ovat seuraavat. Euroopan kristillisdemokraattisista puolueista on tullut epäkristillisiä: yritämme tyydyttää liberaalin median ja älymystön kulttuuriset odotukset. Toinen tärkeä aspekti on, että vasemmistolaiselta politiikalta on kadonnut pohja, ja sosiaalidemokraattiset puolueet eivät enää ole sosiaalidemokraattisia. Ne ovat menettäneet proletariaatin, jos näin voi sanoa. Järjestäytyneen työvoiman määrä ja voima ovat romahtaneet, pitkälti siksi että monet teollisuustyöpaikat ovat siirtyneet unionin rajojen ulkopuolelle, ja niinpä sosiaalidemokraattiset puolueetkaan eivät ole entisellään. Ne ovat naittaneet itsensä uusliberaalia talouspolitiikkaa edustaville liike-elämän intresseille, ja nyt niillä on vain yksi tavoite: oman kulttuurisen vaikutusvaltansa säilyttäminen. Kolmas tärkeä seikka on, että Eurooppa valmistautuu antamaan tilaa uudelle sekoittuneelle, islamisoituneelle Euroopalle. Todistamme nyt tämän politiikan tietoista, asteittaista toteuttamista. Jotta alue olisi valmis luovutettavaksi, on välttämätöntä jatkaa kristillisen Euroopan purkamista – ja nämä pyrkimykset ovat selvästi nähtävissä. Ryhmäidentiteettejä suositaan kansallisten identiteettien kustannuksella ja poliittinen hallinto korvataan byrokratialla. Tähän Bryssel pyrkii supistaessaan jatkuvasti ja vaivihkaa kansallisvaltioiden päätäntävaltaa. Tällainen on Euroopan nykytilanne, hyvät naiset ja herrat. Tällainen on taistelukenttä, jolla Keski-Euroopan maat tällä hetkellä taistelevat.

Lopuksi palaan vielä takaisin kotimaahani. Tämä on viimeinen tapaamisemme Tusnádfürdőssä ennen Unkarin seuraavia parlamenttivaaleja. Hyvässä tapauksessa edellä sanomani on täsmällinen kuvaus Euroopan ja maailman nykytilasta ja tapahtuneista muutoksista. Mutta meille tulevat vaalit ovat tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä, ennen kaikkea muuta. Haluaisin sanoa niistä muutaman sanan. Mitä vaaleissa on vaakalaudalla? Ensiksikin ensi vuoden vaalit ovat erityiset, koska niillä saattaa olla seurauksia myös Euroopalle. Älkäämme unohtako, että Unkari oli – muiden Visegrád-maiden avustuksella, josta olemme kiitollisia – se maa, joka pysäytti siirtolaisinvaasion. Toistan nyt sen, minkä olen jo tehnyt selväksi aiemmin: niin kauan kuin minä olen Unkarin pääministeri, Fidesz-puolueen ja kristillisdemokraattisen hallituksen johtaja, raja-aita pysyy paikallaan ja me suojelemme rajojamme. Ja näin tekemällä suojelemme myös Eurooppaa.

Unkarin oppositio taas sanoo avoimesti purkavansa aidan ja päästävänsä tulijat maahan. He suostuvat täysin taakanjakoon, ja näin he ovat valmiita tuomaan Eurooppaan sekaväestöisen tulevaisuuden. Tämä kontrasti hallituspuolueiden ja opposition välillä kuvaa, mitä seuraavissa vaaleissa on vaakalaudalla. Panoksia lisää toinen kiista, joka myös jakaa Unkarin hallituspuolueet ja opposition eri leireihin. Kyse on siitä, pitäisikö meidän luovuttaa valta Brysselille. Meidän mielestämme Brysselin pitäisi antaa takaisin meiltä vaivihkaa ottamansa valta – jonka he ovat mielestäni huijanneet meiltä laittomasti. Oppositio puolestaan – olipa kyse sosialisteista, äärioikeistosta tai liberaaleista – on kokonaisuudessaan sitä mieltä, että Brysselille pitäisi antaa enemmän valtaa, sillä suurissa kysymyksissä on vain yhteisiä eurooppalaisia ratkaisuja. Tämä tarkoittaa, että he haluavat luovuttaa Brysselille yhä suuremman päätösvallan maamme suunnasta. Näin ollen Unkarin parlamenttivaaleilla on myös eurooppalainen ulottuvuus.

Vaaleissamme panokset ovat korkeat myös Keski-Euroopan kannalta. Sekä Brysselin byrokraateilla että George Sorosilla on yhteinen intressi heikentää Keski-Eurooppaa, sillä tärkein este Sorosin suunnitelman toteutumiselle on se, että Unkarin raja-aita sulkee siirtolaisten maareitit Eurooppaan. Aidan pystyttämisen jälkeen myös serbit sulkivat etelärajansa, ja samoin tekivät makedonialaiset. Niinpä tietyt voimat Euroopassa haluavat nähdä Unkarin nykyisen hallituksen korvautuvan uudella, koska siten he kykenisivät tehokkaimmin heikentämään Visegrád-nelikkoa. Meillä ei ole varaa harhakuvitelmiin: ellei Unkari saa kristillisdemokraattista hallitusta, seuraava hallitus heikentää Visegrád-ryhmää ja siten koko Keski-Eurooppaa.

Myös Unkarin kansan kannalta seuraavissa vaaleissa on jotakin pelissä. Puheeni alussa osoitin, mitä Unkarin vahvistamiseksi pitäisi tehdä. En nyt toista sitä, mutta sanon, että elleivät Unkarin kansalliset ja kristilliset voimat voita tulevia vaaleja, saatamme menettää kaiken minkä eteen Unkari on muutaman viime vuoden ajan raatanut ja vuodattanut verta, hikeä ja kyyneleitä. Ja tämä tarkoittaa, hyvät naiset ja herrat, että Unkari saattaa palata rakentamisen tieltä hajottamisen tielle. Ei pidä unohtaa, että rakentaminen on vaikea ja pitkällinen prosessi, kun taas hajottaa voi helposti ja nopeasti. Voin kiihkottomasti todeta, että sitten Trianonin rauhansopimuksen Unkari on nyt lähimpänä vahvan, vauraan ja arvostetun eurooppalaisen valtion asemaa. Ja sitten Trianonin rauhansopimuksen kansamme ei ole koskaan ollut yhtä lähellä itseluottamuksensa ja elinvoimansa löytämistä uudelleen. Olen myös varma, että jos Unkari jälleen kerran saa ulkomaisia, globaaleja intressejä palvelevan hallituksen, unkarilaiset saattavat menettää tämän historiallisen tilaisuuden – ei vain yhdeksi vaalikaudeksi, vaan vuosikymmeniksi eteenpäin.

Jos unkarilainen yhteisö on vaarassa kotimaassaan, jos Eurooppa on vaarassa Unkarissa, miten käy rajojemme ulkopuolella asuvien unkarilaisten? Vahva emämaa on tärkein edellytys ulkomailla olevien unkarilaisyhteisöjen selviytymiselle ja menestykselle. Emämaata heikentävät puolueet ovat myös kyvyttömiä tarjoamaan mahdollisuuksia ja tulevaisuutta nykyisten rajojemme ulkopuolella eläville unkarilaisille. He eivät ole ystäviänne, hyvät naiset ja herrat. Niinpä pyydän kaikkia rekisteröitymään ja äänestämään vaaleissa. Älkää ainoastaan kannustako joukkuettanne, vaan juoskaa kentälle – sillä nyt teilläkin on sananne sanottavana Unkarin vaalikamppailussa.

Sanon lopuksi vielä muutaman sanan vastustajistamme, koska tällä kertaa todelliset vastustajamme eivät ole kotimaiset oppositiopuolueet. Niin kuin kuka tahansa voi huomata, viime vuosina on muodostunut vahva ja päättäväinen yhtenäisyys kansallisissa kysymyksissä. Politiikan termein sitä on kutsuttu ”vallan keskikentäksi”. Oppositiopuolueet eivät tiedä, kuinka tämän valtakeskittymän, tämän kansallisen yhtenäisyyden kanssa pitäisi menetellä. Tulevassa vaalikampanjassa meidän tulee ensi sijassa pitää puolemme ulkoisia voimia vastaan. Seuraavan yhdeksän kuukauden aikana meidän on pidettävä puolemme Sorosin mafiaa ja Brysselin byrokraatteja sekä heidän hallitsemaansa mediaa vastaan. Tunnemme heidän menetelmänsä, ja heillä tuskin on suuria yllätyksiä varallemme: taloudellista kiristystä, poliittisia uhkauksia, kaikenkarvaisia raportteja, mediakampanjoita, loanheittokampanjoita, laittomia menettelytapoja, kaikenkarvaisia artikloita. Meihin on kohdistettu karkeaa ja halventavaa retoriikkaa. On kuitenkin todettava, että Unkari on puolustanut omia etujaan ja vastannut syytöksiin tyynellä ja sivistyneellä tavalla – voisin sanoa, että eurooppalaisella tyylillä. Olen vakuuttunut, että vaalikampanjan aikanakin kykenemme vastaavaan.

Päätän puheeni yhteen kokoavaan lauseeseen. Kaksikymmentäseitsemän vuotta sitten me keskieurooppalaiset uskoimme, että Eurooppa on tulevaisuutemme; tänään me tunnemme olevamme Euroopan tulevaisuus.

Kiitän huomiostanne.

Information

This entry was posted on heinäkuu 26, 2017 by in Politiikka ja ideologia and tagged , , , , , , , , .
%d bloggers like this: