SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Suuri supistuminen – J. H. Kunstlerin haastattelu

(suomentanut Jarkko Sandell)

James Howard Kunstler on amerikkalainen kirjailija, sosiaalikriitikko, puhuja ja bloggaaja. Hänen ajattelunsa on saanut näkyvyyttä kirjan The Geography of Nowhere: The Rise and Decline of America’s Man-Made Landscape (1994) julkaisemisen jälkeen. Kunstler uskoo, että suuri osa amerikkalaisista jakaa hänen mielikuvansa traagisesta maisemasta, jota määrittelevät moottoriteiden verkostot, jättimäiset ostoskeskukset, parkkipaikat, omakotitaloalueet, likaiset suurkaupungit ja runneltu maaseutu. Kirjaa seurasi The Long Emergency (2005) ja viimeiseksi Too Much magic (2012). Hänen lähitulevaisuuteen sijoittuvan romaanisarjansa aloitti World made by hand (2008).

James Howard Kunstler on luennoinut mm. Harvardin, Yalen, Columbian, Princetonin, Dartmouthin ja Cornellin yliopistoissa sekä niiden lisäksi monissa ammatillisissa järjestöissä. Oheisen haastattelun on tehnyt Enrico Matias Tavares maaliskuussa 2017.

E. M. Tavares: Kiitos siitä, että olet täällä tänään. Olet vuosia kirjoittanut pahenevasta yhteiskunnallisesta ja sosiaalisesta tilanteesta, jota kutsut nimellä ‘Entropia toiminnassa’. Suoraan – miksi luulet, että Yhdysvallat on niin suurissa vaikeuksissa?

J. H. Kunstler: Olemme kylväneet ahdingon siemeniä toisen maailman sodan loppumisesta lähtien. Tätä prosessia voisi kuvata “voittajan taudiksi’. Käytännössä se merkitsee sarjaa huonoja päätöksiä, joista seuraa huonoja tuloksia yhä kiihtyvällä tahdilla. Esimerkiksi yhteinen päätös kansakunnan “lähiöittämisestä’. Tämä ei ollut salaliitto. Se vastasi minun teoriaani historiasta, jota voisi kutsua nimellä ‘Asioita tapahtuu, koska ne näyttävät hyvältä idealta’.

Vuonna 1952 meillä oli paljon öljyä ja kyky tehdä paljon autoja ja se todella oli hauskaa, hauskaa, hauskaa! Käänsimme sota-ajan tuotantomme ja osaamisemme yhden perheen omakotitalojen massatuotannoksi, jotka sitten sijoitettiin edulliselle rakennusmaalle kaupunkien ulkopuolelle. Tuloksena on, että olemme jumissa asuinjärjestelyissä ilman tulevaisuutta ja joka on paljastumassa historian suurimmaksi resurssien väärin kohdentamiseksi. Toinen hyvältä tuntuva huono päätös oli teollisuuden vieminen ulos maasta. Se näytti hyvältä idealta silloin; nyt meillä on köyhtynyt kansakunta, keskiluokka ja tulehtuneet poliittiset suhteet.

Tietenkin täytyy myös huomioida se mahdollisuus, että teollinen yhteiskunta oli historiallinen väliaika jossa on alku, keskellä ja loppu, ja että olemme lähempänä tarinan loppua kuin keskikohtaa. Sitä voi ajatella puhtaana edullisiin fossiilisiin polttoaineisiin perustuneina juhlina, jotka ovat myös päättymässä (ilman uskottavaa korvaavaa vaihtoehtoa). En näe tätä maailman tai sivilisaation loppuna, mutta olemme varmasti keskellä sivilisaation ehtojen uudelleenmäärittelyä.

Olen yrittänyt hahmotella lähitulevaisuuteen sijoittuvassa kirjasarjassani ‘World made by Hand’ sitä, mihin tämä kaikki johtaa. Jos olemme onnekkaita, voimme palata takaisin vähemmän monimutkaisiin sosiaalisiin ja taloudellisiin järjestelyihin. On kuitenkin epäselvää laskeudummeko takaisin jonnekin 1800- luvun puoliväliin vai menemmekö täydelliseen keskiaikaan vaiko vielä huonompaan. Yhdestä voimme olla varmoja: olemme menossa kaiken kattavaan häiriötilaan – paljon asioita vain katoaa ja loppuu, alkaen rahoituksesta ja logistiikasta aina viimeisteltyihin kulutustavaroihin.

Kaikki riippuu siitä voimmeko vastata kansakunnan haasteisiin organisoimalla elämää uudelleen paikallisesti ja hienovaraisemmin – jos meillä nyt edes on enää yhtenäistä kansakuntaa. Joka tapauksessa, tällaisessa häiriötilassa itsessään on epäjärjestyksen siemen. Emme tiedä, miten se menee ja kuinka sen läpi päästään. Se riippuu siitä, kuinka suuri häiriötila on.

Hyviä havaintoja. Mutta yksi merkittävä piirre länsimaisessa sivilisaatiossa on ollut sen joustavuus. Alle kymmenessä vuodessa Yhdysvalloissa on onnistuttu paitsi kääntää öljyntyotannon lasku liuskeöljyn avulla ja ottaa käyttöön myös uusia energianlähteitä kuten maakaasu. Nyt Yhdysvallat vie molempia hyödykkeitä. Elintarviketuotannossa on myös varaa ylellisyyteen: 40% maissintuotannosta voidaan käyttää polttoaineiden valmistukseen. Eikö tämä kaikki ole ristiriidassa sen suhteen, mitä esitit kirjassa “The Long Emergency” vuonna 2005?

Imartelemme ehkä hiukan liikaa itseämme takertumalla “joustavuuteemme”. Realistisemmin, historia on emergentti prosessi ja yhteiskunnat ovat emergenttejä ilmiöitä, jotka välttämättä vastaavat olosuhteita, joissa ne esiintyvät. ‘Shit happens’ ja ‘shit un-happens’ ja taas uudelleen ja aivan eri tavalla kuin oletimme. Öljyn tilanne on karkeasti väärinymmärretty, kuten osoitit kysymykselläsi.

Yhdysvallat ei vie merkittäviä määriä öljyä. Todellisuudessa tuomme edelleen yli 8 miljoonaa barrelia päivässä. “Liuskeöljyihme” on suurelta osin matalien korkojen luoma illuusio. Yritykset ovat voineet lainata ilmaista rahaa kykenemättä maksamaan lainojaan takaisin, vaikka ne tuottavat öljyä hullun lailla – tappiollisesti. Voimme tarkastella sitä yksinkertaisella yhtälöllä:

Öljybarreli, joka maksaa yli 75 dollaria tuhoaa taloudet ja öljybarreli, joka maksaa alle 75 dollaria, tuhoaa öljy-yhtiöt. Tähän päivään mennessä öljy-yhtiöt eivät ole tiennanneet puupenniäkään “liuskeöljyihmeen” avulla.

Tietysti se tuntui hyvältä idealta aluksi ja piti ihmisiä työn touhussa jonkin aikaa, mutta todellisuudessa se oli näytös, joka ei maksa itseään takaisin ja jolla on hyvin lyhyt aikahorisontti. Yleisö näkee vain edullisemmat hinnat bensiinipumpulla, mutta heillä ei ole mitään käsitystä siitä miten alhaiset hinnat tuhoavat öljy-yhtiöitä. Tuloksena tästä kaikesta on rajusti supistuva öljyteollisuus ja vähemmän asiakkaita sen tuotteille – eikä mitään tilalle.

Asian ydin on laskeva EROI- suhdeluku (energian hyötysuhde). Vuonna 1950 sait 100 barrelia Texasin raakaöljyä yhden barrelin sisältämällä energiamäärällä. Joten EROI- suhdeluku oli 100-1. Liuskeöljyllä sama suhdeluku on 5-1. Öljyhiekka on hiukan huonompi. Maailman keskimääräisen öljyntuotannon suhdeluke on näinä päivinä noin 17-1 (Saudit, Syvänmeren esiintymät jne.). Me emme pysty ylläpitämään “kehittynyttä” yhteiskuntaamme tällaisilla suhdeluvuilla. Siksi olemme velkaantuneet niin rajusti – lainaamme tulevaisuudelta elintasomme.

Tämän takia olemme menossa täyttä päätä finanssikatastrofiin. Päivä päivältä käy selvemmäksi, että velkaa ei tulla koskaan maksamaan takaisin. Tämä tuhoaa pankkisysteemin ja se pakottaa kaiken muun muuttumaan mukaanlukien sen, miten tuotamme ja jakelemme ruokamme. Joten mikään ei ole ristiriidassa sen kanssa mitä kirjassani vuonna 2005 esitin, vaikka sillä välin teoria on kokenut joitain yllättäviä muutoksia.

Toinen teema, jota kirjassasi vuonna 2005 käsittelit, oli että amerikkalaisten on selviytyäkseen tulevasta energia- ja ruokakriisistä palattava pienemmän mittakaavan paikallisiin ja semi-agraareihin yhteisöihin. Tämä kaikki on osa prosessia jota siis kutsut “Suureksi supistumiseksi”. Kuitenkin McKinsey- instituutin ennuste vuodelta 2012 odottaa päinvastaista kehitystä maailmaan. Kaupungistuminen ja urbanisaatio on ollut tämän vuosisadan suuria trendejä. Mitä sellaista he näkevät, mitä te ette näe?

McKinseyn ennustukset saattavat olla samaa tasoa kuin CIA:n. Hehän eivät onnistuneet näkemään Neuvostoliiton romahdusta. Kaikki asiantuntijat vouhkaavat kaupunkien vain kasvavan ja kasvavan. Minä sanon röyhkeästi: he ovat kaikki väärässä. Kaupunkimme ovat saavuttaneet asteen, jossa ne muuttuvat mahdottomiksi ylläpitää, kun otetaan huomioon pääoman ja resurssien niukkuus. Ja mitä he eivät sitten näe? He eivät näe öljyn (kaikki riippuu öljystä) syöttöjärjestelmän haurautta ja sen suhdetta rahan ja pääoman muodostukseen.

McKinsey ja sen hengenheimolaiset ovat typeriä ekstrapolationisteja – he katsovat mitä tapahtuu nyt ja väittävät kaiken vain kasvavan samalla tavalla. He ovat niitä, joita Nassim Nicolas Taleb kutsuu “älykkäiksi idiooteiksi”.

Ensinnäkin, tulevaisuudessa menestyvät ne paikat, jotka ovat merkityksellisessä suhteessa ruoantuotantoon. Uskon toiminnan siirtyvän takaisin nyt vaikeuksissa olevien pienten kaupunkien ja kylien läheisyyteen, etenkin vesireittien ja suurten järvien läheisyyteen. Jättimäiset metropolit tulevat supistumaan hyvin todennäköisesti sotkuisella tavalla, joka tulee aiheuttamaan kiinteistöjen arvojen romahtamisia ja etnisiä yhteenottoja ihmisten taistellessa vielä arvonsa säilyttäneiden alueiden omistuksesta.

Tämä supistuminen on jo tapahtunut suurissa sisämaan kaupungeissa kuten Detroitissa, St. Louisissa, Milwaukeessa, Clevelandissa jne. Kontrastina ovat toistaiseksi kasvavat New York, Boston, San Fransisco ja Dallas, jotka ovat puhtaasti finanssitalouden tuotteita. Mutta siinä vaiheessa kun finanssijärjestelmään tulee häiriö, nämä metropolit putoavat korkealta. Lähiöt näiden kaupunkien ympärillä ovat seuraavana vuorossa. Niiden kohtalona ovat slummiutuminen, ihmepelastus tai rauniot.

Erityisen kiehtova ja provosoiva on näkemyksesi urbaaneista maisemista. Sen sijaan, että ne olisivat miellyttäviä sosiaalisia tiloja, ne aiheuttavat lähinnä ahdistusta, jopa pahoinvointia. Mitä arkkitehdit osasivat ennen sellaista, jota he eivät enää osaa? Onko tällä jotain tekemistä 60- luvun kulttuurivallankumouksen kanssa, joka jätti pysyvät jäljet länsimaiseen ajatteluun?

Arkkitehdit muodostavat itsessään toimimattoman alakulttuurin. Riittää, kun sanon että he ovat suuryritysten hovineitoja ja sen saman teknonarsismin uhreja, joka tarttuvan taudin lailla levittää yhteiskuntaamme lapsellista toiveajattelua ja solipsismia. Rakennetun maiseman nykytila on tietysti paljon muutakin kuin arkkitehtien tuote.

Lähiöprojekti liittyy elimellisesti finanssitoimintaan, autoteollisuuteen, jakeluverkostoihin, kauppaketjuihin, liikenneinsinööreihin ja kaavoituksesta vastaaviin virkamiehiin (jotka eivät ymmärrä mitään urbaanista suunnittelusta), jotka kansoittavat tämän mafiatyylisen liiketoimintamatriisin. He ovat onnistuneet tuottamaan ympäristön, joka rankaisee ihmistä neurologisesti. Se tekee ihmisistä ahdistuneita, masentuneita, sekavia ja vihaisia.

He eivät ole tehneet sitä kuitenkaan tarkoituksella. Se lohduton maisema, jonka nykyään tapaamme kaikkialla Amerikassa on niiden ajattelutapojen ja metodien takaisku, joita kaavoituksessa on harjoitettu jo sadan vuoden ajan.

Elämä on traagista. Kuten totesin haastattelun alussa, yhteiskunnat voivat tehdä aika huonoja valintoja. Valitsemamme elämä Drive-In utopiassa oli kammottava kömmähdys ja nyt olemme jumissa sen seurauksissa. Huomatkaamme, että Euroopassa rakennettu maisema on yhä varsin erilainen. Heillä tulee olemaan paljon ongelmia tulevassa pitkässä hätätilassa (viitaten kirjaan The Long Emergency), mutta he eivät sentään ole tuhonneet kaupunkiensa vanhoja keskustoja. Ja kun supistuminen alkaa, heillä on ehkä jotain arvokasta johon palata.

Puhut myös Afrikan ja Lähi-idän väestöräjähdyksestä. Sanot, että nykyiseillä resursseilla ei kyetä ylläpitämään noita alueita?

Iso osa noista maista on aavikkoa. Väestö näissä “valtioissa” (monet rajat piirrettiin keinotekoisesti I maailmansodan voittajavaltioiden toimesta) on kasvanut eksponentiaalisesti. Alueet eivät pysty ruokkimaan itseään, saati työllistämään ylijäämäväestöään. Kyse on fossiilisiin polttoaineisiin perustuvasta näennäisvauraudesta. Tätä on jatkunut vuosisadan ja nyt se alkaa olla ohitse.

Tällä hetkellä monet väestöryhmät (erityisesti nuoret miehet) käyvät läpi räjähdysmäistä poliittista väkivaltaa. Kategorisesti; “normaali” elämä ei tule jatkumaan sellaisena kuin se on jatkunut. Näemme parhaillaan kokonaisten yhteiskuntien hajoamisen. Ja se tulee kiihtymään.

Oheisessa taulukossa kuvataan 15-24 vuotiaiden työllisyyskehitystä. Supistuminen on selvästi havaittavissa, etenkin vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen. Odotukset eivät ole kovin ruusuisia. Oletko samaa mieltä?

Jotkut asiat ovat itsestään selviä. Energiavirtojen, energian hinnan, pääomien muodostuksen ja tuottavan yritystoiminnan suhteet ovat purkautumassa. Yhä harvemmalle jää tässä kehityksessä mitään taloudellista roolia – siis työpaikkaa.

Tuloksena ei ole taloudellinen kasvu tai kasvava tuotannollinen toiminta. “Toiminta” on siirtynyt finanssiteollisuuteen, joka on luonteeltaan epärehellistä ja tuottamatonta ja voi jatkua vain tietyn ajan. Dynamiikka on jo johtanut poliittiseen kaaokseen ja se tulee vain pahenemaan. Se saattaa päättyä johonkin historiallisesti samankaltaiseen kuin Rooman tuho.

Olen ennustanut, että Japani on ensimmäinen, joka palaa “keskiaikaan”. Heillä oli taiteellisesti korkeatasoinen kulttuuri esimodernilla Edo- kaudella. He ovat onnekkaita, jos pystyvät palaamaan johonkin samankaltaiseen. Luulenpa, että he kaipaavat sitä. Moderni aika on ollut Japanille rangaistus.

Maanosa, joka on lähes viritetty supistumaan, on Eurooppa. Se on edelleen voimakas ruoantuottaja-alue, mutta sen fossiilisten polttoaineiden reservi on hupenemassa nopeasti. Väestö vanhenee nopeasti, eikä syntyvyys ole tarpeeksi nopeaa, jotta jatkuvasti kasvaneet hyvinvointimenot saataisiin katetuksi. Tämän ahdistuksen päälle massiiviset muuttovirrat Afrikasta ja Lähi-idästä aiheuttavat sosiaalisia jännitteitä, mahdollisesti konflikteja. Mikä on yhteenvetosi tästä kaikesta?

On selvää, että Eurooppa on menossa kohti kovia aikoja. He ovat pitäneet koneen käynnissä EU:n ja Euroopan keskuspankin velkapelin avulla ja jonkin aikaa he yrittivät kompensoida demografisia ongelmia maahanmuutolla. Mutta maahanmuutto, muiden ongelmien lisäksi, on livennyt käsistä. Olen valmis menemään johtopäätöksissäni niinkin pitkälle, että Länsi-Eurooppa yrittää karkoittaa sopeutumattoman muslimiväestönsä tulevina vuosina. Siitä tulee jotain samankaltaista kuin maurien karkoittaminen Espanjasta, mutta paljon verisempänä ja suuremmassa mittakaavassa.

Moderni aika sellaisena kuin me olemme sen tunteneet on Euroopassa ohitse, niin sanoakseni. Fossiiliset polttoaineet ovat lopussa eikä ole enää uusia maanosia, jonne ylijäämäväestö voi purkautua. Tämän kaiken lavasteista tulee rumat. He ovat olleet tässä keskiaikaelokuvassa ennenkin.

Omaan kokemukseemme perustuen sympatisoimme ratkaisua, jota ehdotat länsimaiden ehkä ainoaksi keinoksi hallita tulevia haasteita. Se tarkottaisi luonnon ja maaseudun keskellä olevien pienten kuntien ja kaupunkien uudelleen herättämistä. Näetkö prosessin olevan aluillaan? Tuntuu, että kovin monet ihmiset eivät vielä osaa ajatellakaan tällaista mahdollisuutta.

Kuten totesin, yhteiskunnat ovat emergenttejä ilmiöitä. Olemme vastustaneet tarvetta muuttua, koska on helpompaa vain pitää korruptoitunut koneisto käynnissä. Todellisuudella on kuitenkin oma mandaattinsa. Kun ei ole enää helppoa käyttäytyä vastuuttomasti, alamme muuttaa käytöstämme.

Esimerkiksi vuonna 1917 tuskin kukaan ennusti Amerikan sisämaan kaupunkien kuolemaa. Tällä hetkellä se näyttää olevan käsillä. Teollinen maanviljelysbisnes on vain yksi niistä mafiatyyliin johdetuista aloista, joilla ei ole tulevaisuutta. Ensinnäkin, tällainen bisnes vaatii jatkuvaa massiivista velkarahoitusta ja pelkästään tällä perusteella se on tuhoon tuomittu puhumattakaan halpaan öljyyn perustuvista lannoitteista ja hyönteismyrkyistä sekä niiden aiheuttamasta maaperän köyhtymisestä.

Kun teollinen maanviljely alkaa horjumaan, on pakko palata takaisin pienempiin tiloihin ja alkaa tuottamaan ruokaa paikallisesti paikallisille asukkaille. Uskon, että tämä edesauttaa maaseudun ja pikkukaupunkien elpymistä. Metropolien epäonniseksi kohtaloksi jää toimistoihin perustuvan talouden – Too-Big-to–Fail- pankkien, vakuutuslaitosten, kiinteistöfirmojen, lääketeollisuuden, sosiaalipalveluiden – luhistumisesta selviytyminen.

Lopuksi, miksi meidän pitäisi luottaa viiksekkääseen kaveriin, joka leipoo omat keksinsä ja ompelee omat vaatteensa?

No, se oli vain vitsi. Kokkaan melko hyvin, mutta en tee omia vaatteitani. Viikset ajoin viime syksynä. Kenenkään ei tarvitse “luottaa minuun”. Laitan vain havaintoni esille. Sitten vain katsomme kuinka käy.

%d bloggers like this: