SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Loputtoman parantamisen harha

metropolisJARKKO SANDELL

Robert Oppenheimer sanoi hiukan ennen kuolemaansa, että ”On ilmiselvää, että maailma on menossa päin helvettiä. Ainoa mahdollinen keino välttää helvetti on, ettemme estä sitä toteutumasta”. Ensi lukemalla Oppenheimerin lausuma vaikuttaa paradoksilta. Mitä se ehkä onkin. Mutta Oppenheimer jos kuka tajusi selkeästi sen, mihin sokea edistysusko ja yhteiskunnan kuvitteleminen jatkuvasti paranneltavana koneena johtaa. Saman ajatuksen ilmaisi Pyhä Bernhard Clairvauxlainen (1090-1153) tuhannen vuotta sitten seuraavasti: ”Tie helvetiin on kivetty hyvin aikein”

Taustalla on mielestäni tunne – ei looginen päättely – siitä, että moni maailman ongelma saattaa juontua juuri liiasta innosta ratkaista näitä ”ongelmia”. Elämä, mitä se sitten onkaan, on redusoitunut pelkäksi ongelmien ratkaisuksi ja helppouden tavoitteluksi. Mutta entä jos onkin niin, että yhden ”ongelman” kun ratkaisee, edessä voi olla toinen kertaluokkaa massiivisempi? Kirkkainkaan äly ei voi olla lopputuloksesta koskaan varma, ja ehkä juuri vähiten se. Eräässä taolaiseen perinteeseen pohjautuvassa tarinassa kuvataan tätä arvaamattomuutta seuraavasti:

Vanhan maanviljelijän hevonen pääsi karkuun. Kun kyläläiset seuraavana päivänä kuulivat tästä, tulivat he pahoittelemaan tapahtunutta ja sanoivat:

-Olipa teillä huono onni!

-Ehkä, sanoi maanviljelijä.

Seuraavana päivänä hevonen tuli takaisin tuoden mukanaan kolme komeaa villihevosta. Kun tapaus kantautui kyläläisten korviin, tulivat he taas ukon pakeille.

-Voi, olipa teillä sittenkin hyvä onni!

-Ehkä, ukko sanoi ilmeettömänä.

Seuraavana päivänä ukon poika katkaisi jalkansa yrittäessään kesyttää yhtä villihevosta. Taas kyläläiset riensivät ukon luokse.

-Lopulta teillä taisi ollakin huono onni.

-Ehkä, mutisi vanha maanviljelijä.

Muutaman päivän kuluttua tulivat sotaväen värvärit hakemaan ukon poikaa sotaväkeen. Nähdessään ramman pojan he kuitenkin ohittivat pojan sotaväkeen kelpaamattomana. Kun kyläläiset kuulivat tämän, he tulivat taas kerran ukon luokse.

-Kuinka hyvä onni teillä olikaan!

-Ehkä, ukko vastasi taas.

Sananlaskut ja kansantarinat ovat mielestäni aivan liian aliarvostettuja. Kirjakauppavuosinani varsinkin akateemisesti koulutetut ihmiset naureskelivat niille. Sananlaskut, anteeksi mitä? Yleensä esimerkiksi V. A. Koskenniemen koostaman ”Vaeltavan viisauden” ostaja oli vanhempi mies- tai naishenkilö. Kun vertailee eri kulttuuripiirien sananlaskuja ja kansantarinoita, niistä löytyy usein sama nöyryys elämän mystisyyden edessä. Eivätkä tiede tai tietokonemallinnukset ole tätä elämään olennaisesti kuuluvaa arvaamattomuutta ja mystisyyttä poistaneet mihinkään. Ehkä säätä, jos sitäkään, voidaan ennustaa hieman tarkemmin, mutta siinä suurinpiirtein kaikki. Ja miksi pitäisi, eikö elämän kiinnostavuus perustu juuri yllätykseen? Heti kun tietää tulevaisuuden, se muuttuu menneisyydeksi. Teknologialla on pyritty poistamaan elämästä yllätys – mikä tietysti on mahdotonta – ja paradoksaalisesti tämä saattaa aiheuttaa vielä suuremman yllätyksen. Lopullisen yllätyksen.

Niin houkuttelevalta kuin länsimaisen ”elintason” mukanaan tuoma yllätyksettömyys, keskuslämmitys ja ostoskeskuskuksen turruttava kertakäyttörojun tuputtaminen tuntuukin, se tekee suuresta osasta ihmisistä automaatteja, jotka kuvittelevat maailman olevan aina ja ikuisesti saatavilla egon tarpeiden tyydyttämistä varten. Egohan on kyltymätön, ihminen organismina tulee tietysti toimeen erittäin vähällä.

Teknologisen ja tieteellisen kehityksen mukanaan tuoma ”elintaso” saattaa kuitenkin olla illuusio, joka irroittaa yksilön ympäristöstään ja luo petollisen vaikutelman ainavihannasta kasvihuoneesta, jolla on väsymätön huoltajansa. Kyllä meidät aina ”joku muu” ravitsee, ja kun ei enää Jumala niin Asiantuntija. Vaan mitä eroa noilla kahdella on? Teknologia ja tiede eivät itsessään ole sen paremmin hyviä kuin huonoja asioita, mutta täysi luottamus niihin selkeästi vallitsee. Ehkä olemmekin rakentaneet ympärillemme teknologisen kasvihuoneen, joka kyllä hajoaa kunhan joku heittää ikkunaan riittävän suuren kiven.

Maahanmuuttajalähiöt ovat jalostettuja versioista tällaisista teknologisista kasvihuoneista, joiden oletetaan olevan parannus jo olemassa olevaan kasvihuoneen flooraan ja faunaan. Niissä viljellään eksoottista kulttuuria samalla periaatteella kuin eksoottista kasvia. Chili kyllä menestyy pohjolan olosuhteissa kun antaa ravinteita ja energiaa, mutta kun virran syöttö katkeaa, chili kuolee. Konkreettisena esimerkkinä on, että ns. pitkän päivän maista pohjoiseen muuttaneet eivät saa d-vitamiinia tarpeeksi. Tämä on karhunpalvelus sekä viljelijälle että vierasperäiselle kasville.

Humanististen tieteiden vastakohtana pidetään yleensä insinööritieteitä. Molemmat naureskelevat toisilleen. Mutta ehkä molempien ajattelu perustuu samanlaiselle mekanistiselle, ratkaisukeskeiselle maailmankuvalle. Insinööri tietysti keksii mitä tahansa, jos hänelle antaa siihen mahdollisuuden. Länsimainen mieli on tässä mielessä faustisen nerokas. Ja sama faustisen nerouden kirous on hyvää vauhtia tarttumassa kiinalaisiin ja intialaisiin. Eikä aasialaisilla ole historian taakkaa kannettavanaan.

progressEsimerkkejä rappeuttavasta teknologiasta on tukehtumiseen asti. Yksi mielestäni pähkähulluimpia konemielen oivalluksia on viime aikoina ollut itsestään ajavat autot. Mitä nautintoa kukaan tunteva ihminen saa siitä ettei tunne allansa vauhtia ja tietä, siitä että jää itse pelkäksi statistiksi? Maailma on osallistumista, ei sivussa katsomista. Insinööri, joka tätä nerokasta keksintöä hehkutti, perusteli ideaa jokseenkin niin, että ”voit syödä vaikka hampurilaista ja olla yhteydessä fb-kavereihisi takapenkiltä. Tietokone huolehtii kaikesta”  Mistä ”kaikesta”? Miksi ei sitten matkusta junalla, tilaa taksia tai yksinkertaisesti pysy vain kotona ja tilaa pizzaa? Tai tapa itseään, eikö olisi todella helppoa ja kätevää olla kuollut? Ei huolia eikä arvaamattomuutta enää koskaan. Ja kun keskustapuolueen (ent. Maalaisliitto) puheenjohtaja Juha Sipilä ilmoittaa keksineensä sähkökäyttöiset kottikärryt, voi olla varma siitä, että maaseudun väestö halutaan saman fyysisen ja henkisen turtumuksen pariin. Maaseudulla itse asuvana en voi kuin kauhistella seurauksia.

Olen täysin tietoinen siitä, että luonnollisuudesta ja luonnosta puhuminen on itsensä ajamista nurkkaan vallitsevassa kielipelissä, jonka pelisääntöjä laativat yliopistoissa viljellyt kummajaiset joita kutsutaan ”intellektuelleiksi”, poliitikot puolueeseen katsomatta ja heidän uskolliset jahtikoiransa valtamediassa. Kielipeliin ei pidä lähteä, ja kun surusilmäinen toimittaja tivaa nousevalla intonaatiolla, että eivätkö ”natsitkin”, kannattaa siteereta vaikka Rhett Butleria: ”Frankly my dear, I don’t give a damn”. En tietysti kuvittele, että he tekevät sitä pahansuopuuttaan. Eivät inkvisiittoritkaan olleet pahan asialla, he halusivat pelastaa harhautuneet sielut ikuiselta kadotukselta. Uskoakseni täysin vilpittömästi. Historia on vieras maa.

Maailmankuva on nimensä mukaisesti kuva maailmasta, ei maailma. Ja mekanistinen maailmankuva on sittenkin ohimenevä kuva maailmasta. Länsimaisen fysiikan suuriin nimiin kuuluvan Niels Bohrin vaakunassa on kuvattu ikivanha taolainen yin-yang symboli. Luulen, että länsimaisista tiedemiehistä ainakin osa fyysikoista on ainakin intuitiivisesti tajunnut, että vaikka kuvaa kuinka tarkentaa, se pakenee. Albert Einsteinin siteerauksissa on usein hyvin uskonnollinen tuntu:

Meidän ei pitäisi tehdä älystä Jumalaa. Vahvat lihakset sillä tietenkin on, mutta ei persoonallisuutta.

Mitä tulee muiden suurten kulttuuripiirien maailmankuviin, niin traditionaalisen kiinalaisen filosofian kuva maailmasta on orgaaninen, sisältä ulos kasvava, kasvin kaltainen, ihmisen ja luonnon keskinäistä harmoniaa korostava. Valitettavasti marxilainen filosofia on tehnyt suuria tuhoja kiinalaisen traditionaalisen elämänkäsityksen parissa. 50- ja 60- luvuilla kansaan iskostettiin ”edistystä” iskulauseilla ”Ihmisen tulee valloittaa luonto.” ja ”Taistelu luontoa vastaan antaa loppumatonta iloa.” Hindufilosofiassa maailmankaikkeuden kuva taas on ensisijaisesti draamallinen, maailmassa on oltava sekä paha että hyvä aspekti. Muuten ei ole elämää. Mahatma Mohandas Gandhi, vaikka oli länsimaisen koulutuksen parhaat perinteet omaksunut, ei koskaan hyväksynyt YK:n ihmisoikeuksien julistusta, koska hänen mielestään oikeudet vaativat myös velvollisuuksia. Toista ei voi olla ilman toista. Puhumattakaan pienempien kulttuuripiirien käsityksistä. En ole suomalais-ugrilaisen esikristillisen maailmankuvan asiantuntija, mutta oletan, ettei kuva maailmasta ollut ainakaan tätä nykyistä tuhoisampi. En kuitenkaan ajattele, että ”jaloihin villeihin” uskoivat ”jalot villit” itsekään.

Syyllisten etsimisellä ei tietysti voita mitään, koska syyllisiä ei ehkä ole. Mutta koska ihminen on mikä on, tuottaa tiettyä mielihyvää nähdä vastapelurin korttien paljastuvan yhä heikommiksi. Elämässä on aina oma dynamiikkansa, positiivinen ja negatiivinen aspekti. En hetkeäkään usko, etteikö ns. ”suvaitsevainen eliitti” olisi valmis jouduttamaan ”suvaitsemattomien” poismenoa, jos he vain voisivat jotenkin tehdä sen huomaamatta, kätevästi ja vailla takaraivoissaan piilevää epäröintiä – entäs jos olenkin väärässä. Tiedän itsessäni asuvan myös tämän saman potentiaalin. Mutta ehkä juuri aavistus omasta demonista on se, joka estää sitä realisoitumista, C. G. Jungin ajatuksia mukaillen.

Loppuun siteeraus säveltäjä John Cagelta, kun häneltä kysyttiin onko maailmassa liikaa kärsimystä:

Sitähän on juuri sopivasti”, säveltäjä vastasi.

Voin sieluni silmin nähdä toimittajan reaktion.

Jarkko Sandell on puusepäksi opiskeleva runoilija ja entinen kirjakauppias.

Jarkko Sandell on puusepäksi opiskeleva runoilija ja entinen kirjakauppias.

Information

This entry was posted on tammikuu 2, 2014 by in Politiikka ja ideologia and tagged , , , .
%d bloggers like this: