SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Materialistinen yhteiskunta?

consumer 2JARKKO SANDELL

Riippumatta poliittisesta, filosofisesta tai uskonnollisesta katsantokannasta yhteiskunnallisessa keskustelussa on tapana todeta yksikantaan, että yhteiskuntamme on läpeensä materialistinen. Ihmiset tavoittelevat materiaa, eivät henkeä. Kaikki nyökyttelevät alistuneesti, siihen on tyydyttävä. Rohkenen olla eri mieltä.

Onko tämän ajan ihminen materialisti? Ehkä hän on puhtaasti abstraktien ja aineettomien asioiden perässä. Hän havittelee rahaa ja omaisuutta, koska kokee, että sillä saa arvostusta yhteisössä tai taivaspaikan – edes muutamaksi vuodeksi. En saata uskoa, että Merja Ailus halusi BMW:n siitä syystä, että auto on laadukas ja hyvin tehty. En usko, että Merja istuu autotallissaan yömyöhään ja ihailee saksalaista insinööritaitoa, vaan omaa mielikuvaansa itsestään ja BMW:stä. Hän halusi sen samasta syystä kuin pappi tai vaikkapa kirjallisuuden professori haluaa tittelinsä. Todellisen tai oletetun arvostuksen takia.

Pappi ja kirjallisuuden professori ovat hengenmiehiä. Myös Merja Ailus, Björn Wahlroos ja sijoittajat ovat hengen miehiä ja naisia, ja heidän henkensä koostuu rahasta ja sen tuomasta vallasta heidän omassa kuvitteellisessa seurakunnassaan. Saman asian perässä on lottokuponkia viikottain viimeiset kolmekymmentä vuotta täyttänyt kadunmies. Raha, sen tuoma valta ja asema on houkutteleva, mutta tuhoisa kolmiyhteys. Yhteiskuntamme on tämän hengen läpitunkema, surullisella tavalla. Poliittinen järjestelmä pyrkii kilvan ruokkimaan tätä hengellistä ilmapiiriä. Vastaväitteitä jos onkin, ne sulautetaan pian talon tapoihin valtamedian opastuksella.

Aito materialisti sen sijaan arvostaa materiaa sen itsensä vuoksi. Hän arvostaa ja ihailee käsin tehtyjä kenkiä, taidokkaita käsitöitä, vanhoja aseita, lasiesineitä tai hirsitaloa, joka on seissyt paikallaan homehtumatta sata vuotta. Tai ehkä hän kunnostaa vanhaa ja tekee itse uutta. Hän ei halua niitä sen vuoksi, että saisi arvostusta yhteisössään, vaan niiden itsensä takia. Hyvin tehdyssä esineessä on jotakin ehdottomasti ja aidosti hengellistä. Tämän voi todeta pitämällä käsissään Tapio Wirkkalan, Timo Sarpanevan, Helena Tynellin tai jonkun muun suomalaisen lasitaiteilijan suunnittelemaa esinettä. Tällainen kauneus huomattiin myös muualla. Suomalainen lasitaide ja muotoilu ovat yhä legendaarisessa maineessa. Ajat eivät tietysti ole entiset. Vääränlaisen hengen arvostus ajaa käsityöperinnettä alas, mutta itse tekemisen perinne elää varsinkin maaseudulla. Suomalainen on kädentaidoiltaan edelleen maailmanluokkaa.

Nykyajan teollinen tuotanto harvoin sen sijaan tuottaa hengellistä materiaa, vaan usein pelkkää ”uutuutta”, muovista rojua, joka vanhenee puolessa vuodessa. Nykyajan suosituin teollinen tuote, ns. ”älypuhelin”, liittää yksilön aineettomaan ja katkeattomaan virtuaalimaailmaan, sähköiseen kohinaan, jossa ainoastaan viimeinen uutuus on oikea tuote. Kuvaavaa on, että nimenomaan Björn Wahlroos piti Nokian puhelimia Suomen ainoana hyvänä tuotteena. Viime vuoden malli – so last season. Jatkuvassa informaatiotulvassa olo on pois konkreettisesta tekemisestä, luonnosta ja ympäristön havainnoinnista – luonnollisesta olemisesta. Tässä mielessä Nokian myynti ei liene ollut katastrofi aikana, jolloin määrä on korvannut laadun. Pian melkein missä tahansa osataan valmistaa älypuhelimeksi kutsuttuja kertakäyttöhyödykkeitä siinä kuin puoli vuotta kestäviä tehosekoittimia. Ihmisistä tulee entistä lyhytjännitteisempiä, varsinkin lapsista ja nuorista. Kouluissa ollaan innoissaan hankkimassa tabletteja, jotta tieto olisi nopeasti saatavilla. Teknointoilijat eivät vain ymmärrä, ettei suurin osa koululaisista tietoa hae, vaan aivan jotain muuta.

artisanMutta missä tahansa ei osata valmistaa esimerkiksi laadukkaita ja kauniita käsityökaluja; höyliä, talttoja tai veistorautoja. Niin yllättävältä kuin se kuulostaa, Kiinassa ja Intiassa ei osata tehdä todella laadukkaita ja näennäisesti yksinkertaisia työkaluja, jotka vetäisivät vertoja vastaaville länsimaisille. Kunnon kanadalainen käsihöylä maksaa helposti ns. paremman älypuhelimen hinnan – ja käy kaupaksi. Ero höylän ja puhelimen välillä on se, että ensin mainittu saattaa olla käytössä sadankin vuoden päästä.

Materian halveksunta ja uutuuden palvonta ovat tuoneet mukanaan myös esteettisen romahduksen. Hengellisyys, joka ei halveksi materiaa, arvostaa paitsi kestävää, myös kaunista ja eleganttia. Ja vaikka se olisi jotakin sellaista, mitä ei suoraan voi tunnustella, kuten hyvä musiikki, kirjallisuus tai kuvataide, sen ominaispiirre on, että sitä voi silti koskettaa ja se vaikuttaa pitkään jälkeenpäin. Taiteen suurin tehtävä onkin viime ajat ollut olla muodikkaasti kantaaottavaa ja ”ajassa”, viis siitä, onko se taidokkaasti tehty. Senkin määrittely, mihin pitää ja saa ottaa kantaa, on sanattomasti sovittu. No, aika, se on nopeasti ohitse.

Ehkä osa sekaannuksesta juontuu kielellisestä erehdyksestä. Hengen ja aineen erottelu ei ole lainkaan niin selkeä kuin lännessä on tavattu ajatella. Kauko-idässä erottelua ei ole nähty niin jyrkkärajaisena, vaan enemmän suhteellisena, vaikka erottelu on ollut olemassa sielläkin. Dualistinen jaottelu onkin lopulta filosofinen ja käsitteellinen jako, eikä ehkä lainkaan todellinen, mitä ”todellisuus” sitten onkaan. Jokainen hiukkasfysiikan maailmaa vähänkään ymmärtävä tai vaikkapa mystikkojen tekstejä ennakkoluulottamasti tutkinut ymmärtää sen tai ainakin saa vihjeen siitä, etteivät syyn ja seurauksen lait päde kuin tiettyyn pisteeseen asti. Ehkä ”todellisuus” on lopulta mystinen ja tavoittamaton, ja ainoastaan yritys pukea se kielellisiin symboleihin monimutkaistaa sen niin, ettei yksilö eikä yhteisö tahdo kestää kaoottisuutta vaan hajoaa osiinsa. Irrationaalisuuden myöntäminen on osa tervettä rationalisuutta.

Lännen kirouksena saattaakin olla liiallinen akateemisuuden, kielen, symbolien ja dokumentoinnin arvostus. Samaa ”historian tajua”, ”lukutaitoa” ja ”koulutusta” lännen edistykselliset vievät väkisin kehitysmaihin. Miksi? Jotta oppisivat länsimaisen tutkijan avustuksella että naapuriheimo tai valkoinen mies – tosin keltainen mies on ottamassa valkoisen paikkaa hyvää vauhtia – onkin syypää heidän kurjuuteensa ja että heimon hengellisellä johtajalla on oltava BMW. Mikä ennen nähtiin ihmisen osana, luonnon järjestyksenä tai jumalten rangaistuksena, onkin nyt naapurin syy. Pahat teot kostetaan kolmanteen ja neljänteen polveen. Tuloksen voi kuvitella. Kuivan abstraktin ajattelun kirous näkyy myös järjettömien poliittisten liittojen rakentamisessa, suttuisena ”monikultturismissa” tai yleensäkin ideologioissa, joilla ei ole mahdollisuuttakaan onnistua. Jotta ne toimisivat, ihmisen pitäisi olla enkeli vailla paholaista. On tietysti hyvä muistaa, että toimivatkin ideologiat rapautuvat ajan kuluessa. Vaikka edistystä lieneekin tapahtunut tai ainakin jonkinlaista sopeutumista, perustarpeet ja -vietit ovat ennallaan.

Pian kuitenkin koittanee aika, jolloin on palattava aidon tekemisen, kauneuden ja laadun juurille. On otettava tallista kuokka, palattava suolle ja raivattava perustukset uudelle talolle. Ja unohdettava sekä loistelias menneisyys että onnellinen tulevaisuus. Mutta jos kauniin BMW:n haluaa, niin 80- luvun alussa tehtiin viimeiset.

Jarkko Sandell on puusepäksi opiskeleva runoilija ja entinen kirjakauppias.

Jarkko Sandell on puusepäksi opiskeleva runoilija ja entinen kirjakauppias.

Information

This entry was posted on joulukuu 8, 2013 by in Kulttuuri and tagged , , , , , .
%d bloggers like this: