SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Asenne aseena (Puhe Lontoossa marraskuussa 2012)

KAI MURROS

Vanha roomalainen sanonta ”onni suosii rohkeaa” opettaa meille, että jos haluamme voittaa meidän on ajateltava kuin voittajat.

Tänään kaikki virtaa, mikään ei ole enää varmaa ja tuntemamme maailma ja oppimamme suuret totuudet on haastettu. ”Systeemin” arvokkaan julkisivun takana on ilmettyä paniikkia ja kaaosta, ja kenties tarvitaan vain perhosen siipien lepatus romuttamaan ”systeemi” tyystin. Elämme murrosaikaa, jolloin asiat saattavat saada äkillisen ja rajun käänteen melkein mihin suuntaan tahansa, ja koska yksi asia johtaa aina toiseen, tämän ketjureaktion lopputulos saattaa olla perin yllättävä. Kuvitelkaa, kuinka arkkiherttua Franz Ferdinandin salamurha Sarajevossa vuonna 1914 vasta aloitti 1900-luvun ja mihin se lopulta vei Euroopan ja maailman. Kuka olisi kesällä 1914 voinut nähdä, millainen maailma olisi vuonna 1992, kun 1900-luvun suuri kehä lopulta sulkeutui kommunismin romahtamisen, Berliinin muurin murtumisen ja Jugoslavian hajoamisen myötä – kaikki nämä olivat enemmän tai vähemmän suoria seurauksia ensimmäisestä maailmansodasta.

Uskon että tuleva megatrendi hyödyttää meitä, eurooppalaiset nationalistit saavat pian voimakasta tuulta purjeisiinsa. Globaalin kapitalismin kriisin ruokkima maahanmuuton, rikollisuuden, terrorismin ja sosiaalisen romahduksen paine johtaa paradigmanvaihdokseen – perusteelliseen ja peruuttamattomaan älylliseen mullistukseen, joka muuttaa tapamme nähdä maailma ja paikkamme siinä. Aivan kuten Ranskassa ennen suurta vallankumousta, kun kansan mieliala kääntyi rajusti aristokratiaa ja papistoa vastaan. Mutta todellinen kysymys on, olemmeko valmiita voittamaan? Onko meillä halua siihen, onko meillä oikeaa asennetta?

Yksi keskeinen psykologinen kompastuskivi on se, että jos ajattelemme ja käyttäydymme kuin uhrit, ihmiset näkevät meidät uhreina – heikkoina ja avuttomina – ja jos annamme tällaisen vaikutelman, meitä ei oteta vakavasti. Niinpä, sen sijaan että valitamme maailman epäoikeudenmukaisuuksista, meidän tulisi jo tänään luottavaisesti kiinnittää katseemme tulevaisuuteen, maailmaan jonka olemme päättäneet rakentaa, niin että myönteisestä tulevaisuudennäystämme tulee itseään toteuttava ennustus. Me emme ole uhreja – ajan koittaessa vihollisistamme tulee uhreja.

Marxilaisuuden vahvuus oli siinä, että se lupasi ihmisille voittoa huolimatta siitä kuinka hankala kulloinenkin tilanne oli. Lähes 150 vuoden ajan ajatus aineellisten voimien ennalta määräämästä vallankumouksesta antoi lukuisille sukupolville suurta rohkeutta kohdata vaarallisia vihollisia usein äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa. Tämä deterministinen näkemys historiasta ei tehnyt ihmisistä passiivisia, niin kuin saattaisi olettaa, vaan poisti kaikki epäilykset tulevaisuudesta ja käytännössä aktivoi ihmiset.

Kuitenkin monet nationalistit tuntuvat ajattelevan, että meidät on jo lyöty, kaikki on menetetty ja tulevaisuutemme on kauhea. Nationalismia vaivaa tappiomielialan ja kyynisyyden rutto. On ironista, että niin monet nationalistit itse asiassa odottavat sivilisaatiomme romahtavan mutteivät tunnista tulevaan kriisiin sisältyviä suuria mahdollisuuksia. Hirvittävä kriisi todella tulee ja niin pitääkin, sillä lopulta kaikki kääntyy eduksemme. Meidän on opittava ymmärtämään, että tuleva kansallinen vallankumous on suoraa seurausta tämänhetkisistä taloudellisista, sosiaalisista ja etnisistä ristiriidoista ja sellaisena ennalta määrätty vaihe sivilisaatiomme kehityksessä.

Kun taloudelliset, sosiaaliset ja etniset ristiriidat vain kasvavat modernissa maailmassa, meidän ovelin aseemme järjestelmää vastaan on nitistää kaikki toivo, jota ihmisillä vielä saattaa olla jäljellä. Ottaen huomioon maailman tämänhetkisen tilan ei ole kovin vaikeaa horjuttaa ihmisten luottamusta järjestelmään. Mutta meidän ei pidä tuntea huolta, ahdistusta tai epätoivoa tulevasta mullistuksesta, vaan ottaa se pelottomasti ja avosylin vastaan, tehdä aina selväksi että länsimaisten yhteiskuntien luhistuminen etnisiksi heimosodiksi vain palvelee asiaamme ja että se on kansallisen vallankumouksen välttämätön edellytys. Niinpä tärkein tehtävämme on saada kaikki vakuuttuneiksi siitä että kaaos odottaa, meidän on tehtävä kaikkemme jotta ajatus perikadosta alkaisi riivata yhteiskuntaa. Meidän on taivuteltava ihmiset uskomaan romahdukseen, jotta tästä romahduksesta tulisi itseään toteuttava ennustus.

Analyysimme maailman nykytilasta ja tulevaisuudesta pätee, kun taas vihollisemme ovat sokeita eivätkä tajua valmistavansa oman kukistumisensa edellytyksiä. Kykymme nähdä muita pidemmälle on etumme, ja tietenkin meidän pitäisi myös tehdä tiettäväksi että meillä on tämä etu, että olemme viisaampia, älykkäämpiä, terävämpiä ja että lopulta voitamme. Kun kaikki muut ovat peloissaan ja epätoivoisia, me olemme optimistisia koska olemme nähneet kaiken ennalta ja tiedämme mihin tämä kaikki johtaa tulevaisuudessa. Olemme vahvoja ja luottavaisia, ja ihmiset takertuvat kiihkeästi meihin ainoana toivonaan, koska he tajuavat että näemme kauas horisontin tuolle puolen. Kun liberaalit idealistit menettävät hallinnan eivätkä toivottomassa ahdingossaan tiedä mitä on meneillään ja mitä pitäisi tehdä, me pysymme kylmäpäisinä ja rationaalisina. Meidän täytyy antaa vaikutelma, että nationalistit ovat laskelmoiva, juonekas ja kaikennäkevä ajatushautomo, jossa nerokkaat mielet laativat suunnitelmia ja strategioita tulevaisuutta varten.

Vain menestyksestään vakuuttuneet voivat saada muutkin vakuuttuneiksi ja innostaa heitä liittymään taisteluun. Optimismi ja menestys kulkevat usein käsi kädessä ja saattavat tarttua hyvin helposti. Mikään ei synnytä menestystä paremmin kuin menestys! On aina parempi olla liian luottavainen ja arrogantti kuin epätoivoinen ja turhautunut, sillä kukaan ei pidä toivonsa menettäneistä, lyödyillä ei ole seuraajia. Voimakkain aseemme tässä taistelussa on ehdoton vakaumuksemme, että lopulta me voitamme. Mutta jos haluatte voittaa, teidän on oltava jo valmiiksi maalissa – teidän on oltava kuin olisitte jo voittaneet. Oikeassa oleminen tarkoittaa, että olemme myös muita onnekkaampia – ja jos katsotte tarkkaan, huomaatte että kaikki tänään tapahtuva palvelee viime kädessä vain meidän asiaamme – vain meillä on historiallista liikevoimaa.

Ihmiset tarvitsevat visioita, ihmiset seuraavat visioita, ihmiset jopa kuolevat visioiden puolesta. Tämän maailman epäkohdat eivät liikuta massoja, olivatpa asiat miten huonosti tahansa. Mitään ei tapahdu ennen kuin ihmiset tietävät mitä he todella haluavat, ennen kuin heillä on unelma jonka puolesta taistella, tappaa ja kuolla, suunta johon marssia. Ihmiskunnan historian käyttövoima on aina ollut kertomus, tarina, myytti – voimme nähdä kuinka sellaisten varaan on perustettu kokonaisia valtakuntia. Suuret uskonnot, jotka ovat pohjimmiltaan vain tarinoita, ovat siitä huolimatta olleet perustana muinaisille ja jättimäisille sivilisaatioille.

Liikkeemme kannalta on elintärkeää, että mekin osaamme kertoa vaikuttavan tarinan. Tarinamme täytyy kertoa Euroopan selviytymisestä ja siitä, miten eurooppalaiset työntävät menneet kiistansa ja yhdistyvät viimein perheeksi. Tarinassamme täytyy olla taistelu vihollisia vastaan, jotka yrittävät tuhota meidät ja viedä maamme, viimeinen taistelu katalia villejä vastaan, sivilisaatiotamme raiskaavien irvokkaiden epäihmisten valtamerta vastaan, ölisevien rikollisten mutavyöry joka lyödään takaisin viime hetkellä. Tarinaamme pitää myös sisältyä verinen kosto pettureille jotka ovat heikentäneet meitä, johtaneet meitä harhaan ja puukottaneet meitä selkään – kosto tuottaa katharsiksen ja ilman katharsista tarinamme jää keskeneräiseksi. Tarinamme täytyy kertoa kadotetusta ja uudelleenlöydetystä toivosta ja sen täytyy päättyä jättimäiseen voittoon, joka lupaa loistavaa tulevaisuutta.

Kaikki suuret ihmiskunnan historian aikakaudet voidaan tunnistaa saavutuksistaan taiteessa, arkkitehtuurissa ja estetiikassa – osaamme välittömästi tunnistaa renessanssin ja barokin tyylin ja mielialan, roomalaisen rauniot kertovat meille tarinan aivan niin kuin teollisen vallankumouksen aikaiset massiiviset punatiiliset tehtaat ja nykyaikaiset pilvenpiirtäjätkin. Estetiikka on kunkin historiallisen aikakauden hengen todistus. Niinpä myös paneurooppalaisen liikkeen on välttämätöntä luoda oma uniikki tyylinsä. Innostavana tehtävänämme on alkaa suunnitella paneurooppalaisen aikakauden ja tulevan maailman estetiikkaa. Koska paneurooppalainen aikakausi tulee olemaan sivilisaatiomme uusi huippukohta, kaikki on suunniteltava uudelleen: miltä kotimme, julkiset rakennuksemme, kaupunkimme, siltamme, tehtaamme, taideteoksemme, vaatteemme ja yksinkertaiset arkiesineemme näyttävät.

Kaiken täytyy heijastaa suuren paneurooppalaisen aikakauden omaa tyyliä, sellaista joka voidaan tunnistaa vielä satojen tai jopa tuhansien vuosien kuluttua. Paneurooppalainen aikakausi on uusi renessanssi ja valistus, sitä tullaan pitämään uutena klassisena kautena Rooman valtakunnan jälkeen, ja niin kuin Rooman valtakunta se asettaa taiteelle, arkkitehtuurille ja estetiikalle uudet mittapuut tuhanneksi vuodeksi eteenpäin. Rakennetussa aineellisessa ympäristössä manifestoituva estetiikka opastaa meitä alitajuisesti ymmärtämään kulloistakin Zeitgeistia ja aikakauden suuria totuuksia. Pitäkäämme itseämme onnekkaina koska meillä on tämä harvinainen tilaisuus laskea taiteellinen ja älyllinen perusta kokonaan uudelle aikakaudelle ihmiskunnan historiassa.

Jos sanomamme on esteettisesti riittävän innostava, ihmiset hyväksyvät visiomme tulevaisuudesta ja alkavat haluta sitä enemmän kuin mitään muuta. Me luomme huomispäivän maailman – 2000-luvun eurooppalaisen muodin, teollisen muotoilun, taiteen, arkkitehtuurin ja elämäntyylin – jo tänään ihmisten mielissä. Pahin virhe olisi sallia nationalistisen liikkeen taantua silkaksi retroliikkeeksi, yrittää kohdata tulevaisuus menneisyyteen katsoen, kierrättää kitschiä ja puhkikulunutta, vanhentunutta kuvastoa ja reagoida modernin maailman haasteisiin pakenemalla nostalgiaan. Jos eurooppalainen nationalismi osoittautuu tällä historian hetkellä pohjimmiltaan pelkäksi taantumukselliseksi, mielikuvituksettomaksi provinsialismiksi, kaikki toivo on todellakin menetetty. Siispä tärkein tehtävämme on osoittaa, että eurooppalainen nationalistiliike ei ole taantumusta, vaan kokonaan uudenlainen virtaviivainen ja edistyksellinen moderni liike. Ratkaisevat aseet taistelussa kulttuurisesta ja hengellisestä hegemoniasta yhteiskunnassa ovat luovuus, kyky unelmoida ja kyky kertoa vaikuttava tarina – on elintärkeää, että meillä on nuo kyvyt ja että käytämme niitä.

Voittaaksemme liikkeessämme on oltava kyse rakkaudesta, elämästä ja seksistä. 60-luvun nuorisovallankumous oli pääosin seksin innoittama – politiikka, musiikka ja huumeet olivat toissijaisia – ja suurimmat ”vibat” syntyivät avoimesta, kollektiivisesta seksuaalisuudesta. Mikään ei kerää nuoria ihmisiä niin suurin joukoin yhteen kuin seksi – viihde- ja mainosteollisuus tietävät tämän oikein hyvin. Nuoret ovat aina olleet valmiita suuriin ponnistuksiin vain tavatakseen muita nuoria ja muodostaakseen seksuaalisia siteitä.

On traaginen menetys, jos nationalistista liikettä pidetään tunkkaisena aseksuaalisena liikkeenä. On paha virhe saarnata nuorille vanhoja raamatullisia ja viktoriaanisia hyveitä ja antaa ymmärtää liikkeemme juuttuneen 1800-luvulle. Aavikkouskonnoissa – kristinuskossa, islamissa ja juutalaisuudessa – rehottavat omituiset seksuaaliset pakkomielteet, eikä meidän pidä sallia Mooseksen kirjojen kierouttaa nuorten ihmisten kirkkaita sieluja älyllisellä roskalla, joka on vihamielistä ja vahingollista heidän tunteilleen ja tyystin vierasta rakkaudelle ja elämälle. Meidän ei pidä antaa vanhanaikaisen keskiluokkaisen puritanismin muuttaa liikettämme kuivaksi ja steriiliksi.

Meidän on saatava liikkeen jokainen nuori jäsen tuntemaan itsensä fyysisesti ja sosiaalisesti viehättäväksi.

Meidän on saatava liikkeen jokainen nuori jäsen tuntemaan itsensä kauniiksi, rohkeaksi ja vahvaksi. Meidän on saatava liikkeen jokainen nuori jäsen tuntemaan, että hänellä on jotain annettavaa, että häntä kunnioitetaan ja tarvitaan.

Kansallisen vallankumouksen on oltava suuri seikkailu nuorille – tilaisuus tehdä sankaritekoja yhteisön puolesta.

Kansallisessa vallankumouksessa on kyse elämästä – kansallisen yhteisön elämästä ja tuon elämän suojelemisesta ja sen elintilan puolustamisesta. Tällaista ei löydä tylsistä kirjoista ja ikävystyttävistä teorioista – se on koodattu geneettiseen rakenteeseemme, se piilee vaistoissamme. Ei ihme, ettei loismainen ja kieroutunut vasemmisto ei tajua sitä.

Kansallisen vallankumouksen on oltava toinen seksuaalinen vallankumous, tai muuten se kuolee pois. Jokaisen nuoren nationalistisen liikkeen jäsenen on saatava tilaisuus rakastaa ja olla rakastettu, hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan riippumatta. Vaadimme vain, että rakastatte kansaanne enemmän kuin itseänne ja vihaatte kansanne vihollisia enemmän kuin mitään muuta.

Kansallisen vallankumouksen on oltava tyylin vallankumous. Uuden eurooppalaisen nationalismin on oltava provokatiivista, seksikästä, terävää ja avantgardistista. Sen on oltava jotakin täysin uutta, niin että se lyö vasemmistolaiset vanhat pierut ällikällä ja silti kantaa viestiä primitiivisestä menneisyydestämme. Uuden eurooppalaisen nationalismin on oltava modernille ihmiselle vaarallinen ja kiihottava erämaan kutsu, joka ei halua kesyyntyä ja on murtamassa kahleitaan. Moderni eurooppalainen nationalismi on nuorille eurooppalaisille houkuttelevin tapa taistella järjestelmää vastaan ja vallata paikkansa maailmassa. Moderni eurooppalainen nationalismi on myös radikaalein tapa haastaa emotionaalisesti impotentti liberalismi ja kieroutunut näennäisälyllinen vasemmistolaisuus. Mitä tyylikkäämmältä, dekadentimmalta ja hurjemmalta eurooppalainen nationalismi vaikuttaa, sitä vastustamattomammaksi se tulee nuorten eurooppalaisten silmissä. Kokonainen sukupolvi päihtyy vaarasta, velvollisuudesta, kurista ja kohtalosta.

Me voimme olla idealisteja, mutta kun kyse on poliittisesta kamppailusta – taistelusta ihmisten sydämistä ja sieluista – meidän on siirrettävä ihanteet syrjään ja oltava armottoman rationaalisia ja suoraviivaisia. Pahin virhe on kuvitella, että ylevä sanomamme vaatii meitä myös käyttämään arvokkaampia, akateemisempia ja jopa moraalisempia menetelmiä välittäessämme sen kansalle. Poliittinen ideologia on kuitenkin ideoiden myymistä, ja ideoiden myyminen on aina samanlaista, olipa kyse vallankumousaatteesta tai aamiaismuroista. Jos tahdomme onnistua, meidän on nähtävä nationalismi tuotteena joka voidaan panna houkuttelevaan pakkaukseen, muuttaa kuumaksi brändiksi ja myydä massoille.

On selvää, että Eurooppa selviytyy vain jos eurooppalaiset alkavat taistella paikastaan tässä maailmassa ja alkavat osoittaa aitoa ylpeyttä ja itseluottamusta. Meidän on alettava opettaa Euroopan nuoria rakastamaan itseään jälleen, meidän on saatava heidät ymmärtämään että valkoinen on kaunista ja eurooppalaisuus tarkoittaa viehättävyyttä, älykkyyttä ja seikkailunhalua. Loppujen lopuksi kaikki on kiinni asenteesta – Eurooppa selviytyy vain, jos Euroopan tulevat nuoret sukupolvet oppivat olemaan arrogantteja ja tyylikkäitä, väkivaltaisia ja hallittuja, armottomia ja häikäiseviä ollessaan tekemisissä ulkopuolisten kanssa. Nuorisomme saa ulkopuoliset kutistumaan. Ei-eurooppalaiset aistivat välittömästi vaaran ja häikäilemättömän soturihengen nuorisossamme, he ymmärtävät vaistomaisesti ettei eurooppalaisten kanssa ole enää leikkimistä, susilauma on koolla ja hengenvaara läsnä.

Syyllisyyden aika on ohi. Me emme pyytele anteeksi saavutuksiamme, historiaamme ei voi käyttää aseena meitä vastaan, kukaan ei voi oikeutetusti vaatia meiltä mitään, emme ole velkaa kenellekään. Kunniakas menneisyytemme on meille ilon ja ylpeyden aihe, kaikki menneisyydessä tekemämme vain inspiroi meitä vielä suurempiin saavutuksiin tulevaisuudessa. Niiden, joiden mielestä olemme tehneet vääryyttä heitä kohtaan pitäisi olla iloisia siitä että ovat vielä elossa.

Opetamme nuoret eurooppalaiset puolustamaan itseään niitä vastaan, jotka yrittävät kiistää heidän oikeutensa olla olemassa, jotka yrittävät myrkyttää heidän sielunsa syyllisyydellä ja itseinholla. Teemme nuorisostamme immuunia nöyryydelle. Opetamme nuorisomme kohtaamaan vihollisensa, paljastamaan heidän katalat valheensa, tunnistamaan heidän menetelmänsä ja tajuamaan heidän piilevät tarkoitusperänsä. Opetamme nuorisomme taistelemaan vastaan ensin aivojensa ja älynsä avulla, ja sitten opetamme heidät taistelemaan vastaan nyrkein, pistimin, kiväärinperin, tykein ja panssarein.

Tämä on sotaa ja suurin vihollisemme on sisäinen vihollinen: alistuva, anteeksipyytelevä, syyllisyyden riivaama, itseinhoinen hyminä. Kun onnistumme tuhoamaan sisäisen vihollisen, loppujen vihollisten tuhoaminen on pikku juttu. Meidän on voitettava itsemme ennen kuin voimme voittaa maailman.

Itse sotakin on meille esteettistä puuhaa. Ylistämme tuhon kauneutta ja verilöylyn ihanuutta, sota on taitojemme ylevä koe, kulttuurisen kehityksemme suurenmoinen koulu ja kliimaksi. Koko tämä tympeän rauhan, tylsistyttävän ja tukahduttavan hiljaisuuden aika räjähtää pian kiihkeäksi toiminnaksi, uhkarohkeiksi urotöiksi ja kuolemaa halveksivaksi urheudeksi. Sodan kuume elävöittää eurooppalaisten sydämet ja mielet – jälleen kerran elämä on paljaimmillaan, luonto näyttää kyntensä ja hampaansa. Tämä on Euroopan vastaus – ne jotka halusivat pyyhkiä meidät pois, kohtaavat totaalisen ja tinkimättömän tuhoamissodan. Tämä uljas sota on vastaus kaikkiin tarpeisiimme, tämä suuri pelastaja vapauttaa meidät.

Nukkavierulla, loismaisella vasemmistolla ei ole otetta sukupolveen, joka on täynnä intoa ja odottaa kiihkeästi tilaisuutta astua kunnian kentille, rynnäköidä vihollisen asemia vastaan, metsästää vastustajiaan ja juuria kaiken vastarinnan. Tämänhetkinen rauha Euroopassa on vain hiljainen hetki juuri ennen taistelua – kuume nousee, eikä se hellitä ennen kuin vuodatamme verta. Liberaalit ja vasemmistolaiset luulivat jo tehneensä meidät harmittomiksi, kuohinneensa henkemme, amputoineensa tahtomme ja turmelleensa rohkeutemme, ja juuri kun he valmistautuvat antamaan viimeisen iskun – helvetti pääsee valloilleen!

Kuinka selkärangattomat pasifistit ja narrimaiset idealistit voisivat koskaan ymmärtää erämaan kutsua nuorisossamme?

Kuinka verettömät kirjatoukat voisivat tunnistaa susilauman vaiston heräämisen?

Kuinka myrkylliset itsensävihaajat voisivat koskaan antaa arvoa halulle tappaa ja kuolla oman kansansa puolesta?

Vasemmisto on kieroutunut ja liberaalit akateemisia ja elottomia – he eivät lopulta voi voittaa puolelleen kansan mieliä ja sydämiä, mutta meidän kanssamme, mitä sitten teemmekään ja sanommekaan, elämä ja kuolema ovat aina läsnä.

Tyylikkäästi ja uskaliaasti seuraava eurooppalainen sukupolvi astuu esiin, täysin tietoisena siitä että elämän tarkoitus on tappaa vihollisia. Nämä nuoret ruhtinaat, Euroopan etujoukko, ymmärtävät että heidän on vuodatettava verta tai menetettävä identiteettinsä, sillä nöyrät eivät peri maata vaan säälimättömät ja upeat. Likaiset, ahnaat kädet ovat viemässä heidän valtakuntaansa, mutta pian nuo kädet hakataan armotta poikki. Tässä kataklysmisessä kamppailussa nuorisostamme tulee kuolema, maailmojen tuhoaja, ja jos heidän kohtalonaan on tehdä äärimmäisiä rikoksia jotta Eurooppa saisi elää, meidän on pidettävä sitä heidän äärimmäisenä uhrauksenaan. Vailla katumuksen, häpeän, syyllisyyden ja pelon tunteita eurooppalaisten paras sukupolvi aloittaa marssinsa suuruuteen, ja heidän tuskansa, kamppailunsa ja uhrinsa avulla Eurooppa pelastuu.

(Teksti on Kai Murroksen Lontoossa marraskuussa 2012 pitämä puhe. Puheen alkuperäinen englanninkielinen versio löytyy tekstimuodossa ja videotallenteena täältä.)

Kai Murros on akateeminen alisuoriutuja. Hän on julkaissut teoksen “Vallankumous ja sen toteuttaminen modernissa yhteiskunnassa” (2001).

Information

This entry was posted on marraskuu 28, 2012 by in Kulttuuri, Politiikka ja ideologia.
%d bloggers like this: