SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Runoja

JARKKO PESONEN

Piirros: Jarkko Pesonen 2011

*

Eksyneet

Kuolemallaan jumala meidät hylkäsi
yksin seisomme alla tyhjän taivaan
Aikakaudet suurten ihanteiden
unohdukseen nyt vaipuvat

Hänkö kantoi maailmaa harteillaan?
Vieriköön se unohduksen rotkoon
Älkäämme turhaan itseämme kiusatko
turtukaamme ihanaan sumuun iäiseen

Montako huomista enää näemme
päällä raunioituneiden aatteiden?
Täällä kuljemme tiemme eksyksiin
aikaan jota emme omaksi tunne

Hakatkaa alas marmoripatsaat
kaatakaa kivettyneet ihanteet
Sirpaleilla itseänne viiltäkää
veri maahan vapaana virratkoon

Kuka kuolisi vuoksi syntiemme
joita emme koskaan tehneet
Vieköön joki ruumiimme mereen
jossa suuret muinaiset nukkuvat

*

Satan Ipse Dixit

Ei kasva pojasta miestä
vartu uljasta urosta
Varttuu kuritta kasvaen
kurjana kuolevaksi

Huoriksi immet syntyvät
miehille mitättömille
Kuoriksi lapset jäävät
sielutta maailmalle

Poissa isojen teot
jotka sieluja säesti
Poissa henki heidän
jotka kansaa kaitsi

Kunniamme kohoaa
tuhkana taivaalle
Lyijykannen alla
jäljet lyhyiksi jäävät

Ei kasvanut pojasta miestä
varttunut uljasta urosta
Varttui kuritta kasvaen
kurjana kuolevaksi

Hurmiossa turmeluksen
loppuu tanssi viimeinen
Päättyy pian elomme
kaiken kauniin tuhonnut

Hautaamatta mädätköön
sieluton ruumiimme
Olkoon elomme muistona
unohdus iäinen

Kunniamme sataa
tuhkana taivaalta
Lyijykannen alla
jäljet lyhyiksi jäävät

*

Rauta-arkku

Lepää tunteet arkussa rautaisessa
syvällä haudassa unohduksen meren.
Istu hetki vierelläin niin kerron,
kuin sieluin löyly sinne päätynyt on.

Kerran kaipuussani kai katkoin valjaitain,
mutta katkoinkin kieliä kantelein.
Se soitti kutsua onnehen suureen,
mutta niin myös suurehen murheeseen.

Ovat onnein sirpaleet ihoani viiltäneet,
ja ovat ilon hetket surun airueina olleet.
Siksi laskin ma tunteeni arkkuun rautaiseen,
ja arkun hautaan unhoduksen meren.

Jo haihtui nuoruus pohjoisen tuuleen,
joka eloin riekaleita yhä riepottaa.
En tunne vihaa punaista tahi keltaista iloa,
vain suru harmaa on vaiti seuranain.

Siksi lepää tunteet arkussa rautaisessa
syvällä haudassa unohduksen meren.
Jatkathan matkaasi ja minut unohdat,
äläkä koskaan katso perääsi, ystäväin!

Information

This entry was posted on syyskuu 29, 2012 by in Kulttuuri, Muuta.
%d bloggers like this: